Annan Kreetablogi: Välilasku Haniassa
Kahden työn välissä vuorokausi Haniassa. Kaupunki on pukeutunut kesäasuun, aurinkovarjot pienillä toreilla katukahviloiden yllä, hevoset kieseineen vanhan moskeijan varjossa, muotokuvamaalarit satama-altaalla, sisäänheittäjät vielä kirkassilmäisiä. Hania on nyt Kreetan kaupungeista turisteista vilkkain. Kuuntelen monia kieliä, ranskaa, italiaa, pohjoismaisia, suomea. Mutta tungosta ei ole täälläkään.
Katukahviloissa istuu väkeä, nuoria kreetalaisia frappelaseineen, yhden kylmän kahvin kanssa vierähtää monen tunnin ystävätapaaminen. Matkalaiset tilaavat kylmiä oluita ja suuria jäätelöannoksia, lapsiperheen lautasilla viruu puoliksi syötyjä paahtoleipäsiivuja ja nakerrettuja suvlakitikkuja. Eniten täällä on pääskysiä, ilma sirisee niiden kirkkaita ääniä. Iltapäivällä kaupungin kastelee hienoinen sadekuuro. Hetkeksi kaikki pysähtyy, kesäasuiset matkalaiset odottavat aurinkovarjojen alla viluisina. Sitten kuuro jatkaa matkaansa ja kadun hälinä käynnistyy uudelleen.
Poikkean vanhassa Giali Tzamisin moskeijassa satama-altaan äärellä. Täällä on avattu valokuvanäyttely Kreetan taistelun muistopäivien kunniaksi. Näyttelyn nimi on ’71 vuotta Kreetan taistelusta’. Esillä on valokuvia, filminpätkiä ja maalauksia niiltä päiviltä kun Kreeta kotiväkensä liittoutuneiden tukijoiden kanssa tekemästä vastarinnasta huolimatta joutui antautumaan saksalaisen hyökkäyksen edessä. Sotilaiden kuvat kertovat taisteluista ja sodan armottomuudesta, myös ystävyydestä, käsistä ystävien olalla, yhteisyydestä. Tämä näyttely on koottu niistä kuvista, joita ei olisi saanut olla olemassa: sotilaita kiellettiin pitämästä mukanaan kameroita, ottamasta valokuvia tai pitämästä päiväkirjaa. Tottelemattomuus on tässä dokumentoinut historiaa.
Puhelen näyttelyä valvovan museovirkailijan kanssa. Hän kertoo tänäkin vuonna sekä Australiasta että Uudesta-Seelannista tänne matkanneen Kreetan taistelun veteraaneja toukokuisen vuosipäivän viettoon. Kysyn saman tien tästä vanhasta rakennuksesta, näyttelytilasta. – Hamam, se oli aikoinaan turkkilaisaikainen kylpylä, sanoo museovirkailija. Ehdotan, jos kuitenkin moskeija, mutta museovirkailija pitää oman päänsä. Minäkin pidän hiljaa mielessäni oman pääni, tämä kaunis ja kummallinen Hanian tunnettu maamerkki on ollut aikoinaan moskeija, jonka minareetti tuhoutui kymmeniä vuosia sitten.
Illan laskeutuessa taivaalle nousee uuden kuun sirppi, pääskyset hiljenevät, venetsialaisen sataman valot syttyvät. Teen vielä viimeiset työtehtävät, lähetän menneen viikon kanssakulkijani yölennolle, kotimaahansa matkaajat. Minullakin on kotimatka edessä, pari vapaapäivää pesukoneen äärellä ennen seuraavaa työrupeamaa. Kotona Mesinmäellä lämpiää sauna.