Annan Kreetablogi: Ystävän syntymäpäiväjuhla vuorilla

Viikonloppuna pakkasimme autoon kahvit ja kahvileivät, lämpimiä vaatteita ja juhlavan mielen matkalle juhlistamaan ystävän syntymäpäivää: lahjaksi luontokokemus Kreetan Valkoisilta vuorilta. Mukaamme lähti siellä koskaan ennen käymättömiä, etsimään ensikosketusta villeihin vuoriin, kuumaisemiin ja karuun kauneuteen.
 
Edellisenä yönä satoi kaatamalla, nousin aamuneljältä tarkistamaan, josko vesi tulvii ovien alta sisään. Tuolloin taivaalla leiskuivat salamat, ukkosen jyrinä sai talon tärähtelemään. Arvelutti koko seuraavaksi päiväksi suunniteltu retki. Muutama tunti myöhemmin ajaessamme länteen aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle. Vrisesin kohdalla käännyimme ylös kohti Askifoun tasankoa, näimme vuortenhuippujen hohtavan aamun valossa. Imbrosin kylän jälkeen etelärannikon maisema yli Hora Sfakionin ja Frangokastellon alangon aukeni eteemme ilman pilvehaitulaakaan.

Hora Sfakion on hiljainen, tavernat näyttävät sulkeneen ovensa, huonekalut on kerätty talvisäilöön. Yhden pensionaatin ovella ilmoitetaan mahdollisuudesta vuokrata huoneita myös talvisaikaan.
Pysähdyimme heräilevään Anopoliin kahvikupilliselle, tervehtimään tavernan väkeä ja tilaamaan iltapäivän lounasta. Nikosin tavernan uusi nimi on nyt virallisesti Anopoli. Täällä tapaa aina aamutuimaan kylän väkeä menossa töilleen, aamukävelyllään patiolle istuksimaan pysähtyneitä ikäihmisiä.

Tie vuoren rinteillä on kovista sateista huolimatta hyväkuntoinen. Vasta viimeisillä kilometreillä ennen tien päätä vesi on pehmentänyt pinnan, syvät uurteet heittävät autoa. Ilma on hyvin kirkas, vuorten huiput näkyvät teräväreunaisina. Parkkeeraamme auton 1800 metrin korkeuteen Amoutseran laakson pohjoispäähän ja kävelemme suoraan kuumaisemaan vanhaa polkua pitkin. ”Auto on kuin kuumoduuli Eagle” toteaa seuralaisemme katsoessamme edessä avautuvaa maisemaa. Auto näkyy tässä pienenä pisteenä keskellä kuvaa.

Löydämme lumiläikkiä varjokohdista, vuorten yli on pyyhkäissyt raekuuro, lumi on isorakeista, se on hakannut lakoon koko joukon syyskukkia. Siellä täällä näkyy vihreitä tupsakkeita, vuorten hortaa. Aurinko lämmittää, mutta vuoristotuuli on kirpakan kylmä.

Kävelylenkin jälkeen etsimme suojaisan aurinkorinteen kivenlohkareiden suojasta. Istumme kahvittelemaan, kuuntelemaan hiljaisuutta. Nostamme juhlamaljan. Matkaseuralaisemme ovat yllättyneitä, vaikuttuneita. Tämän jälkeen he tietävät, mitä läntisen Kreetan vuortenhuippujen keskellä on, minkälaiset kiehtovat ja taianomaiset maisemat sieltä paljastuvat. Tämän jälkeen Valkoisia vuoria katsoessaan he näkevät enemmän kuin sen tutun silhuetin, katsojan muistikuva antaa vuoristolle uuden ulottuvuuden.

Matkalla takaisin Anopoliin ohitamme puurajalla kasvavat komeat sypressit, matkaseuralaisemme kuvaavat näitä puuvanhuksia. Omat vuodet tuntuvat olemattomilta näiden ehkä parituhatvuotisten iän rinnalla. Alempana näemme tienposkessa lampaan ja sen kaksi vastasyntynyttä karitsaa, niiden napanuorat ovat edelleen jäljellä. Vuosien jännite on tällä matkalla melkoinen.

 

Anopolissa lounastamme auringossa tavernan patiolla. Nikosin tavernaan kannattaa matkata kauempaakin maistamaan talon vuohiruokia. Viereiseen pöytään saapuu kaksi patikkajalassa matkaajaa. Kohta jo kuuluu tuttu kotoisa kieli – läntistä Kreetaa lukuisia kertoja ristiin rastiin patikoineet Matti ja Timo ovat juuri tulleet ylös Lykos-rannalta pikku Loutron kautta äkkijyrkkää rinnettä Anopoliin. Kokeneet patikoijat ovat Kreetalla jo kolmatta kertaa tänä vuonna, monet polut ovat tuttuja kuin myös lähiympäristön historia. – Eihän näihin polkuihin ja maisemiin koskaan kyllästy!

Toivotamme hyviä patikointeja puolin ja toisin ja lähdemme ajamaan kotia kohden. Vuorille on alkanut kerääntyä pilviä, ilta viilenee nopeasti. Anopolin tasangon reunamilla liitää hanhikorppikotkia, mustat korpit huutelevat riidanhaluisina niiden perään. Noustessamme serpentiiniä ylös kohti Imbrosin tasankoa näemme laskevan auringon kultaavan meren selän, ilta alkaa hämärtää.

Kreetaterveisin
Anna Meurling