Annan Kreetablogi: ZUMBAA!

Juuri ennen parinviikon takaista äkkilähtöäni Suomenkäynnille istuin kahvilla Rethimnonin suurimman kuntosalin oleskelutilassa, kanssani Katerina, aerobicohjaaja reilun kahden vuosikymmenen ajalta. Puheenaiheenamme oli vajaa puoli vuotta aikaisemmin Kreetalle rantautunut viimeisin liikuntavillitys zumba. Nyt olen käynyt Helsingissä vastaavilla tanssahtavilla liikuntatunneilla. Olen kaivannut kreetalaista hillitöntä menoa ja yhteistä hulluttelua, meteliä ja nauravia kasvoja. Suomalaisessa liikuntasalikulttuurissa taas olen nauttinut rauhallisuudesta ja saunanlauteilla hiljaisesta meditatiivisuudesta.

Katerinan riehakkaat zumbatunnit pääsevät harvoin alkamaan ajallaan. Sali täyttyy pikkuhiljaa ihmisistä ja äänekkäästä puheensorinasta. Sisään liikuntasaliin kävellään suoraan kadulta, kelistä riippumatta jalkineita vaihtamatta. Tänne tullaan viihtymään ystävien kanssa, pitämään hikistä hauskaa, mutta ensin on kyseltävä kuulumiset, kerrottava päivän tapahtumat. Musiikki rävähtää vihdoin liikkeelle, alkaa hillitön tanssi, kuuluu riemunkiljahduksia, kun jotkut tunnistavat lempikappaleensa. Menoa jatkuu koko tunnin, tauotta. Hiki virtaa, hengästyttää, Katerina kannustaa jaksamaan, ihmiset hihkuvat kuorossa, jokaisen musiikkikappaleen jälkeen saamme itseltämme raikuvat aplodit. Joku tulee reilusti myöhässä, tervetuloa mukaan, löydä paikka itsellesi!  Me nauramme, laulamme musiikin mukana. Zumbarytmillä tanssimme myös Zorbaksen tanssin, kädet toistemme hartioilla, loppua kohden jalat vilistävät nopeasti, nopeasti.



Tunnin päätyttyä monet jäävät oleskelutilaan rupattelemaan, kahvittelemaan. Kreetan liikuntasaleilla on useimmiten hyvin vaatimattomat pukuhuoneet ja suihkutilat, mutta harva niitä käyttääkään. Vuosia sitten käytöskoodeja tuntemattomana heittelin suomalaiseen tapaan hikiset treenivaatteet päältäni mennäkseni suihkuun. Vasta kun muutaman kerran naisten pukuhuoneeseen tulossa ollut nainen oli anteeksi pyydellen äkillisesti pyörtänyt ovelta, aloin tajuta, ettei suomalainen pukuhuonealastomuus ole kreikkalaisen koodiston mukaista. Täällä ei ole tapana olla alasti edes naisten kesken. Jollakin aiemmin käyttämälläni salilla oli sauna, myös siellä pukeuduttiin lauteille visusti suuriin pyyheliinoihin.

Suomalaisella liikuntasalilla on siistiä ja rauhallista. Jokainen vaihtaa treenitossut jalkaansa, useimmilla saleilla ulkojalkineet jätetään pukuhuoneiden ulkopuolelle, ulko-oven suuhun. Ennen liikuntatuntia väki valuu hiljaisesti saliin, kaksi toisensa tuntevaa puhelee kuiskaamalla, jokainen keskittyy tulevaan tuntiin omassa rauhassaan, joku selaa lehteä. Tunnin alkaessa ohjaaja sulkee oven, lukkoon asti. Myöhästyneet syyttäköön itseään. Viimeksi tuntia ohjasi Mervi, kokenut jumppaohjaaja, iloa liikkumisessa, pilkettä katseessa. Tunnin alun opastukset kuulostivat hauskoilta: – Ei haittaa miten teet, jos et pysy mukana tee tyylillä väärin! Tunnin jälkeen en malttanut olla kysymättä, mistä ohjaaja jaksaa löytää ilon ja innostuksen, kun niin harvoin kukaan vastaa tuohon innostukseen. – Se onkin löydyttävä, hän sanoo, – näillä tanssillisilla tunneilla innostaminen on paljon tärkeämpää kuin tavallisilla jumppatunneilla. Vaan onhan tämä hauskaa! Ohjaaja kannattelee tunnelmaa ja kyllä sen näkee, että ihmiset viihtyvät!

Mutta suomalaisuus saunassa vie voiton kaikesta. Meitä istuu viisi naista saunanlauteilla, hiljaa itseksemme. Korkeintaan joku kysyy löylynheitosta, aina ei kysytä edes sitä. Näin ihanasti hiljaa voi olla vain suomalaisessa naistensaunassa, kenenkään ei tarvitse sanoa mitään, jokaisen hiljaisuus on henkilökohtaisen reviirin suojaamaa, mietiskelevä tunnelma lämmön ympäröimänä. En malta jättää kysymättä, mitä tahansa. Ja äkkiä meitä on viisi vilkkaasti keskustelevaa naista, meillä kaikilla kokemuksemme äskeisestä tunnista, muista tunneista, niin paljon puhelua, jakamista. Ja sitten vaikenemme taas, löylyn hiljaisuuteen. Tätä minä kaipaan siellä kreetalaisella salilla.   

Katerinan zumbatreeneissä käy myös muutama mies. Hän sanoo tosin haluavansa kehittää miehille oman zumban, rankemman ja vähemmän koreografisen. Lapsille hänellä on jo oma zumbatunti, näitä hän vetää Peramassa Rethimnonin itäpuolen pikkukaupungissa. Katerina on hankkinut zumbakoulutuksensa Italiassa ja Belgiassa viimeisen vuoden aikana. Zumban suosion salaisuus? Katerina nauraa. – Siinä koko keho saa irrotella, free-style, musiikki! Se on helpompaa kuin aerobic, se helpottaa stressiä, zumbatunnin jälkeen on täynnä energiaa. Ja niin se on, ne tunnit ovat iloa täynnä, kun Penelopen tyttäret tanssivat!