Elämää kanatarhan kupeessa

Kukko alkaa kiekua aamulla hiukan ennen kuutta.
Aurinko ei vielä ole noussut, mutta kukon päivä alkaa, kanat on saatava
hereille. Katselen kanatarhan heräämistä keittiöni ikkunasta samalla kun
laittelen kahvia kiehumaan. Kanat kömpivät tarhan talosta yksi toisensa jälkeen
pihamaalle, niiden aamuhiljainen rupattelu kantautuu keittiööni. Aamuäänet ovat
kuin lyhyitä tervehdyksiä ja mutinoita toisilleen, päivemmällä ääntely yltyy
melkoiseksi kaakatukseksi. Aamuhämärissä ne näyttävät tervehtivän toisiaan,
kuopivat hitaasti maata, joku kiipeää talon katolle katsomaan auringon nousua.

 

Yhtäkkiä kanalan piha on tyhjä. Kevyt kesäsadekuuro kulkee Kastelakian ylitse.

Kanat vaikuttavat kaihtavan kastumista, piha hiljenee. Näitä yllättäviä kesäsateita on saatu nyt elokuussa, yleensä ne alkavat vasta syyskuun puolella. Ystäväni poikkesi eilen ja kertoi kastuneensa moottoripyörällään Atsipopulossa läpikotaisin reilu viikko sitten, samaan aikaan rannoilla paistoi aurinko. Nämä sateet ovatkin hyvin paikallisia kuuroja, naapurikylän raitti voi pysyä kuivana kun oma puutarhani saa kunnon kastelun.

Keskipäivällä kukkoa ei enää näy. Ehkä se vetäytyy orrelle, kun kanaset on saatu hereille; ne kulkevat pihaa, nyppivät syötävää, kaakattavat. Joku niistä on käynyt sitruunapuun katveeseen hautomaan, joku toinen, huolimaton kana on muninut keskelle pihaa.

 

Kanatarhan ympärillä on kunnon aita. Se ei kuitenkaan estä näitä vapaanakulkevia kanoja poikkeamasta aidan ulkopuolelle omille kävelyilleen. Aina ne löytävät myös takaisin tarhaansa, harvoin ne lähtevät läheiselle tielle tallustamaan. Olemme pystyttäneet aidan oman pihamme ympärille Milo-koiran vuoksi, nyt sillä on iso piha kuljeskella. Etupihalla on vartioitavaa, ohikulkijoiden kommentointia ja autojen tarkkailua, takapihalta löytyy varjoa sitruuna- ja oliivipuun alta, siellä on myös parhaat paikat vahtia kanojen kulkemisia.

 

Yhteenottoja naapurusten kesken sattuu tuontuostakin. Milo-koira on vaikuttanut maltillisen kiinnostuneelta kanatarhan asukeista. Se ei suinkaan ole lintukoira, silti nämä naapurit vetivät aluksi puoleensa. Ennen pihamme aitaamista kanoja kuljeksi takapihalla, ne tekivät pesiä puiden alle. Jokunen onnistui pelästyttämään Milon oikein kunnolla: ruohikon suojissa muniaan hautova kana on ärhäkkä otus, se ei siedä uteliasta koirankuonoa tutkimassa pesäänsä – Milo-koira sai pari kertaa kyytiä ja kiljuvan kanan peräänsä. Näiden tapaamisten jälkeen koira pysytteli kaukana puiden alle tehdyistä kananpesistä.

 

Pihaa ympäröivä aita, joka pitää koiran kotipihalla ei estä kanoja lennähtämästä aidan yli. Jostakin syystä aidan yli lento ja heinikkoon muniminen houkuttaa niitä. Keräilemme edelleen munia pitkin pihaa harva se päivä.

Kanatarhan tiimoilta sattuu ja tapahtuu. – Siirsimme saunarakennuksen Mesinmäeltä Kastelakiaan ja jätimme sen asentamatta, käyttämättä odottamaan syksyä. Saunan lattian tuuletusluukun jätimme auki rakennusta kesähelteiltä viilentämään. Se luukku on sittemmin saanut nimekseen ”kanaluukku”. Talon isäntä kun aloitti asennustyöt ja avasi saunan oven, hän näki hämmästyksekseen lattialla kaksi rikkoontunutta kananmunaa. Hän nosti katseensa ylös – saunan ylälauteella hautoi suuri musta kana kahtatoista munaansa. Nyt kanaluukku jätetään visusti kiinni kun on saunottu. Kerran saunan ovi jäi raolleen, jo seuraavana päivänä lauteilta löytyi kaksi uutta munaa. Saunarakennuksen vieressä olevan varastorakennuksen ovi puolestaan jätettiin eilen auki, kun sieltä haettiin työkaluja – aamupäivän aikana sinne ehti jo ilmestyä tuore muna. Joistakin munista kanat hautovat jopa pieniä tipuja, ne kulkevat piipittäen emokanan perässä.

 

 

 

Näistä yllättävistä lähitapaamisista kanojen kanssa ei ymmärrettävästi ole kuvia, kuvien ottamiseen ei niissä hetkissä ole ollut aikaa. Jälkeenpäin meitä naurattaa nuo kanaseikkailut, koiran ymmyrkäiset silmät sen nähdessä kanan talomme sisällä, omat kanajahtimme yrittäessämme luovia kaakattavaa lintua ulos talosta. Kanat liikuskelevat tuossa aidan takana, kurkistelevat pihalle, eivät ole moksiskaan koirasta. Joku niistä käy toistuvasti tarkastamassa, ettei varastorakennuksen ovi sittenkin olisi kananmentävän aukon verran raollaan.

 

Kukko tulee muutaman kanan kulkueen saattelemana esiin illansuussa. Sillä oli aiemmin muhkea pyrstö, nyt siitä on rippeet jäljellä. Kun kysyin kanojen emännältä kiria-Kulalta, mitä kukolle on tapahtunut, hän naurahti: ”kotes!” – kanat! Mutta pyrstö on jo ainakin kahteen kertaan kasvanut takaisin vain kadotakseen taas ilmeisesti kanojen nokkimana. Taitavat tapella keskenäänkin nuo kanatarhan asukkaat, mutta joukollako ne käyvät kukon pyrstön kimppuun!

 

Illalla tarha hiljenee auringon laskiessa. Kanat vetäytyvät taloon, sieltä ei kuulu ääntäkään. Milo-koira istuu pihalla ja katselee rannalle päin. Aamukävelyllä siellä näimme ensimmäiset hietamerinarsissit, aallot olivat tänään liian korkeat, aamu-uinti sai jäädä. Nyt alapuolellamme syttyvät kaupungin valot, meri tummuu yön väriseksi.

Anna Meurling