15.11.2015 Juhlitaan!


Kreetalaiset ne osaavat juhlia! Siinä missä suomalainen kylätoimikunta kokoustaa, talkoilee ja lopulta juhlii samalla, alle kymmenen hengen porukalla, täällä tuntuvat juhlat sukeutuvan vähän aiheesta kuin aiheesta suit sait. Valmistelussa on mukana helposti kymmenittäin ihmisiä, ja kun tulee aika lopettaa karkelot, nuorta ja vanhaa toimihenkilöä kulkee keräämässä kasaan tuoleja, pöytiä ja roskia. Eikä juhlissa juroteta vaan otetaan ilo irti!


Juhlan aihetta on monenlaista – oikeastaan tuntuu siltä, että tarvitaan vain jonkinlainen yhteinen nimittäjä sille, että päästään pitämään hauskaa. Olemme olleet mukana, kun on juhlittu pyhimysten päiviä, erilaisten tapahtumien ja kesäkurssien päättäjäisiä, täysikuuta, vanhaa oliivipuuta ja muuten vaan. Esimerkiksi marraskuun alussa kansa kokoontui vuoristokylään juhlistamaan rakin polton aloittamista. Raki on kreetalaista pontikkaa, todellista ystävyyden juomaa, jolla kiitellään vieraat ja lääkitään vaivat.


Kreetalaisissa kyläjuhlissa olennaisia elementtejä ovat syöminen ja juominen, ystävät, musiikki ja tanssi. Kesällä juhlissa oli monesti mukana myös turisteja, jotka olivat meidän tavoin uskaltautuneet paikallisten joukkoon. Mutta kun matkailijat lokakuussa alkoivat vähetä, saimme huomata, että ei näitä karkeloita todellakaan turistien viihdykkeeksi järjestetä, vaan ne ovat olennainen osa kreetalaisten tapaa pitää hauskaa. Ja voisi jopa sanoa, että kun väki vähenee, niin pidot paranevat!



Kreetalaisten juurilla


Kun syksy kolkutteli jo ovella, lokakuun lopulla, järjestettiin Kavousissa juhla Unesco-yhteistyön merkeissä. Amerikkalaisille kumppaneille luovutettiin oliivipuun vesa. Se oli otettu yhdestä Kreetan vanhimmista oliivipuista. Ruoka valmistettiin näytösluontoisesti muinaiseen minolaiseen tapaan, onhan kyseinen puuvanhus ollut olemassa jo silloin, kun Kreetalla vallitsi minolainen kulttuuri. Aivan jättipuun lähellä on Azorian minolaisen kylän rauniot, ja sen asukkaat ovat aikanaan nähneet puun varttuvan taimesta.


Saarella työskentelevä amerikkalainen arkeologi on rekonstruoinut todennäköisen minolaisen ruoanvalmistusmenetelmän löytöjensä perusteella. Muinaisten aikojen ateria on porissut hiilien päälle asetetuissa saviruukuissa, joissa liha ja kasvikset ovat saaneet hautua useita tunteja. Ruoan laitto ei ole ollut välinpitämättömän kokin hommaa, sillä hiiliä on saanut kohentaa ja lisäillä vähän väliä monet pitkät tiimat.


5000 vuotta vanha tapa kokata


Sunnuntainen sää oli saaren pohjoisrannikolla pilvinen, tuulinen ja tihkuinen, mutta toista sataa henkeä parveili juhlapaikkana olevan koulun pihalla ja sisätiloissa. Tarjolla oli minolaismenetelmällä valmistettua kanaa ja possua eri lisukkeiden kanssa ihan ilmatteeksi, viinistä ja rakista sai maksaakin pikkuisen.


Ja kuten asiaan kuuluu, pian alkoi soitto raikaa. En tiedä, ovatko jo minolaiset soittaneet busukia ja liiraa, mutta ainakin satoja vuosia vanhoja soittimia ne ovat. Perinnemusiikki, jota kreetalaiset rakastavat, on peräisin 1800-luvun lopulta. Yhä tänä päivänä niiden sanat ja sävelet koskettavat sielua ja saavat nuoret ja vanhat lähtemään mukaan piiritanssiin. Vaikka koulun saliin katettujen pöytien välissä sopi juuri ja juuri kävelemään, tanssille näytti löytyvän tilaa. Keskustella ei enää siinä vaiheessa voinut, sillä musiikkia soitetaan aina kovaa, se kuuluu kupletin juoneen. Kreikkalaiset puhuvat tietysti käsillään, joten heitä se ei haittaa.



Kävimme katsomassa juhlittua puuvanhusta. Sen kerrotaan versoneen minolaiseen kylään vievän tien varrelle, ja sen iäksi on arvioitu kasvunopeuden perusteella 3250 vuotta. Mastoeidis-lajiketta oleva puu kantaa edelleen hedelmiä. Se on halkaisijaltaan 4,9 m  ja ympärysmitaltaan suurimmillaan 14,20-metrinen. Vuoden 2004 olympialaisissa Ateenassa maratonin voittajan seppele oli sidottu juuri tämän yksilön oksista.



Terveydeksi – jamas!


Kreikassa pontikan teko ei ole laitonta puuhaa, jota toimitellaan korpikuusen, tai edes sypressin, pimennossa. Anatolin vuoristokylän koulun piha oli marraskuun ensimmäisenä päivänä varsin vitsikkään näköinen, kun lapset leikkivät keskellä pihaa, ja nurkalla aikuiset tiputtivat pannusta kirkasta.



Lypsylämmintä juomaa sai maistaa lääkemitallisen tai vaikka useamman, kuka vain halusi. Vieressä kypsyi grillissä possua ja kania, ja kaikille kuuden euron lipun lunastaneille tarjottiin lautasellinen makoisia mezejä: fetajuustopiirakkaa, kaalikääryleitä, favaa eli papumuhennosta, paikallisia tummia pikkutomaatteja ja oliiveja. Pöydissä oli kannussa vettä ja pulloissa kirkasta juomaa: sitä ihteään, eli rakia.



Eikä siinä suinkaan kaikki! Kun naposteltavat oli lautasilta hävitetty, tarjoilijat kiersivät jakamassa suuria, kuumia uuniperunoita. Niitä seurasivat jälkiruokana halva, joka on eräänlainen vanukas, sekä granaattiomena. Kreetalaisrouvalta pöydän toisesta päästä kuultiin villi teoria, että jos juo alkoholia ja sitten syö granaattiomenaa, se hävittää alkoholin vaikutuksen.


Toivottavasti moni ei uskonut granaattiomenaan, kun juhlakansa lopulta palaili vakiasuinsijoilleen alas mutkaista vuoristotietä. Promillerajat ovat Kreikassa autoilijoille samat kuin Suomessakin, 0,5 ‰, ja moottoripyöräilijältä edellytetään pyöreätä nollaa. Toisaalta kreetalainen ei asennoidukaan alkoholiin siten, että kaikki ilmainen viina on juotava.


Tanssitaan!


Ierapetrassa on useita tanssikouluja, jotka opettavat perinteisiä kreetalaisia tansseja. Olemme nähneet ihan pieniä lapsia oppitunnilla tapailemassa piiritanssin askelia. Ensimmäisissä kyläjuhlissa arvelimme, että suuri osa tanssijoista oli ammattilaisia, niin taitavia he olivat. Ehkä olivatkin, suuri osa yleisöstäkin oli turisteja. Mutta viimeistään täydenkuun juhlissa elokuun lopussa tajusimme, kuinka tärkeä ilmaisumuoto kreetalaiselle tanssi on. Nuoret ja vanhat yhtyvät rivitanssiin ja askelkuviot tuntuvat olevan selkäytimessä, sillä edes keskivahva humala ei tanssijoita sekoita.



Yksintanssi on vuorossa myöhemmin, kun muutaman kupillisen kumonnut kreetalaisyleisö liikuttuu oikeisiin tunnelmiin. Zorbas-elokuvan tanssikohtaus ei ole myytti, vaikka itse tanssi on elokuvaan varta vasten keksitty. Kun yökolmelta bouzoukinsoittaja panee parastaan, ja laulaja tulkitsee täysin palkein ikivanhaa sävelmää, jokin kreetalaissielussa värähtää. Tuolle värinälle on saatava tulkinta.


Seuraamme, miten mies johdattaa vaimonsa pöydästä kohti tanssialuetta, vaimo panee ujostellen vastaan. Mies ohjaa päättäväisesti naisen areenalle ja notkistaa toisen polvensa, kumartaa päänsä ja alkaa taputtaa rytmiä kohotetuin käsin. Nainen ottaa pari askelta rytmiä tavoitellen, sitten pyörähtää ja hymyilee miehelle. Kohottaa kätensä, sormet taipuvat siroon asentoon ja jalat polkevat eteen, taakse, sivuaskel, pieni hypähdys. Nainen kohottaa kasvonsa ja antaa tanssin viedä, ystävät ja sukulaiset kerääntyvät tanssijan ympärille kannustaen. Moni painaa päänsä nöyrästi, tanssija saa käyttää tilansa ja esittää oman tulkintansa, hänelle annetaan tila ja rauha, tukien, tunnelmassa myötäeläen.


Sama toistuu eri puolilla satapäistä yleisöä. Ihmisiä nousee pöydistä tanssimaan oman tanssinsa ja ystävät polvistuvat kannustamaan. Vuorot vaihtuvat, varsinkin miehet valitsevat tanssinsa päätteeksi ilkamoiden ystävistään seuraavan, jonka pitää suoriutua. Joku on selvästi niin humaltunut, että askelten myötä lähtee loivaan sivuliirtoon, mutta äkkiä se onkin vain osa esitystä, kun tanssija koskettaa kädellä maata, mutta nouseekin sitten lähes kyykystä hitaasti pyörähdellen jälleen täyteen seisomakorkeuteen. Tanssin tunnelma on niin väkevä, että se liikuttaa katsojaa. Väkisin mieleen nousee kateus: voi, kunpa minäkin osaisin!


Huvittelukeskus


Arkeologit ovat esittäneet tulkintojaan muinaisten kreikkalaisten elämästä löytöjensä perusteella. Vaikuttaa siltä, että kokonaisia suuria temppeleitä on pystytetty erilaisia uskonnollisia juhlia varten. Ei kansan mielenlaatu ei ole siitä mihinkään muuttunut, vaan juhlatemppeleitä rakennetaan edelleen.


Marraskuun alussa vierailimme hulppeassa 1500 hengen ”diaskedasi kentrossa”eli huvittelukeskuksessa tai konserttitalossa. Se on nimetty historiaa kunnioittaen Apollon Palaceksi ja sijaitsee Ierapetrasta pohjoiseen Katohorion kohdalla, taajaman ulkopuolella. Ehkä syrjäisellä sijainnilla on jotain tekemistä metelin tai kenties verojen tai tonttien hintojen kanssa, mene tiedä. Parkkitilaa ei ainakaan ole mitenkään erityisesti tuhlailtu. Konserttitalossa on oikein hyvä akustiikka ja riittävä ilmanvaihto, mikä on ehdottomasti plussaa, sillä Kreikassa kun ollaan, sisätiloissa tupakoidaan ihan sujuvasti.


Artistina oli yksi tämän päivän Kreikan supertähdistä, Antonis Remos, jota voisi verrata Jari Sillanpäähän suosionsa huipulla. Ohjelmisto on kevyttä kreikkalaista nykyiskelmää, joka kuitenkin myötäilee perinteistä musiikkia niin sujuvasti, että sitä kuuntelee vaikka pitäisi enemmän perinteisestä busukimusiikista. Ja busukia saatiin kuulla myös, nimittäin kitaristin sijaan parrasvaloissa paistattelee kreikkalaisittain aina busukin helisevän soiton taitava muusikko. Tällä kertaa hän oli yksi parhaista elossa olevista busukisoittajista, Manolis Karadinis.


Antonis Remos ja Manolis Karadinis


Ensi kertaa olimme katsomassa kreikkalaista kevyttä musiikkia livenä ja näissä mittasuhteissa. Ilta oli unohtumaton elämys kokonaisuudessaan. Tuntui siltä, että kreetalaiset ovat pikku hiljaa toipumassa turistikauden rasituksista ja olivat nyt nälkäisiä ja janoisia oman huvitteluvuoronsa suhteen. Jo lämmittelybändi Vegas, joka soitti räpähtävää nykymusiikkia ja oli varsin tasokas, TV:stä tuttu kokoonpano, sai yleisön hienosti mukaan, kun juhlaa puolen yön jälkeen pikku hiljaa aloiteltiin.


Kun illan päätähti Remos lopulta kahden maissa yöllä aloitti, oli kansa valmiina. Tunnelma roihahti kattoon valoshown myötä. Savuisessa ilmassa se näytti ilotulitukselta. Musiikki soi erittäin kovalla volyymillä, mutta uudehko rakennus on varmaan rakennettu maanjäristyksenkin kestäväksi, joten lievästä tärinästä huolimatta akustiikka pelasi moitteettomasti.


Remos oli loistava esiintyjä. Hän oli pukeutunut t-paitaan ja farkkuihin ja saapui yleisön eteen kuin vaatimaton vieras tuttaviensa joukkoon. Yleisö yltyi illan mittaan erittäin tuttavalliseksi sekin, ja tähti sai vähän väliä kainaloonsa jonkun valokuvattavaksi. Ihmeellisesti hän kykeni koko ajan laulamaan keskeyttämättä, vaikka häntä häirittiin tämän tästä.


Salissa kierteli tyttöjä, jotka myivät kukkasia täynnä olevia tarjottimia. Moni tuntee vanhan kreikkalaisen tavan heittää lautasia rikki lattiaan, artistin jalkoihin. Sen on tarkoitus kuvastaa äärimmäisen suurta tunnetta, jonka koskettava esitys saa kuulijassa aikaan. Tämä on nykyään kiellettyä vaarallisena, ja tapa on korvattu kukkasten heittelyllä. Kokonaan yleisö ei ole lautasten heitosta halunnut luopua, ja usein kukkasten kera artistia päin läjähti kokonainen tarjotin kukkaryöpyn kera! Nämä tosin olivat varta vasten tehtyjä keveitä pahviastioita, ja artisti kykeni jatkamaan esitystään pommituksesta häiriintymättä.


Remos todella antoi yleisölle sitä, mitä se halusi. Hän osoitti huomiota tanssijoille, antoi mikrofonin muutamalle esiintymishaluiselle, jotka tunsivat ohjelmiston ulkoa, ja kehui, miten yleisön energia antoi hänelle voimaa. Upeasti hän jaksoikin laulaa.



Välillä lämmittelybändi Vegas palasi tanssittamaan väkeä, joten artistin lepotauolla yleisö ei päässyt nuokahtamaan. Esiintymislava oli bailukansaa täynnä, ja vaikka enimmät kukkaset oli lakaistu sivuun, silti tuppasi olemaan aika liukasta, kun mekin innostuimme nostamaan tanssijalkaa muiden mukana. Artistien oli kiivettävä orkesterin lauteille, jotta väki mahtui tanssimaan. Moista kreisibailaamista en ole aikoihin nähnyt, ja yleisö sentään oli suhteellisen aikuista.


Remos palasi tauoltaan, mutta ihmiset eivät kauan antaneet hänen hallita estradia yksin. Yleisö kansoitti lavan tanssiessaan rakastamansa musiikin mukana, ja artisti sai hädin tuskin jalansijan reunalta. Onneksi hänellä oli apunaan joukko hienotunteisesti ja vähäeleisesti väkeä kurissa pitäviä turvamiehiä. He jopa osoittelivat tähdelle yleisöstä tulevia kontaktipyyntöjä, eikä kukaan ärtynyt heidän läsnäolostaan. Remos jaksoi viihdyttää ja laulaa, ja vahva ääni hänellä olikin.



Kun lähdimme palatsilta kello viisi tähtikirkkaaseen Kreetan yöhön, joka marraskuisesti oli lämpötilaltaan 13 – 14 asteen luokkaa, oli salissa vielä täysi meno päällä. Ihmiset tanssivat, tietysti pöydillä, mutta myös käytävillä, lavalla ja vessajonossa. Remos esitti juuri kreetalaisia perinteisiä sävelmiä, ja kaikki lauloivat mukana. Ilmeisesti menoa olisi jatkunut vielä ainakin kuuteen. Useat kuulemma jäisivät paikalle odottamaan aamun valkenemista, jotta voisivat ajaa hieman turvallisemmin kotiin nukkumaan iltaan asti. Ja ehkä uusiin juhliin asti, olihan edessä vielä kaksi vapaata iltaa, lauantai ja sunnuntai. 


Artisti valokeilassa, mukana ”muutama” fani

Kreetalta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *