Oliiveja poimimassa

Joukkoon kuuluminen on ihmiselle yksi niitä kaikkein makeimpia tunteita. Oli hienoa lähteä aamunkoitteessa oliivinpoimintavarusteissa tien päälle, kun saattoi todeta, että tosi monet muutkin olivat menossa samoihin puuhiin. Avolava-autot oli lastattu oliiviverkoilla ja poimintaharavoilla, olipa joillakin lavoilla työmiehiäkin. Liityimme työjoukkoihin määränpäänä tuttavapariskunnan oliivitarha.

Turistien mentyä on oliivien aika


Marraskuun puolivälissä havaitsimme, että oman kylämme oliivipuristamo hyrähti käyntiin. Makean hapan, mustikkamainen tuoksu levisi ympäristöön, höyrypilvet pöllähtelivät ja hurina kävi. Öljypuristamolle vieville kujille ryöpsähti avolavapakujen loputon virta. Lastina kahvisäkkeihin pakattuja oliiveja, yleensä niin paljon, että auton jouset ja renkaat olivat lytyssä.


Poiminta alkoi näkyä ja kuulua. Konevitsaksi ristimämme laite, eräänlainen mekaaninen harava, pärisi yhdellä jos toisella suunnalla, sillä Koutsounarin alueen talot on käytännössä siroteltu hajalleen oliivitarhoihin. Lenkeillä Jykä kuikuili kaula pitkällä ja yritti selvittää, millainen härpäke oliivien poimintalaite mekanismiltaan oikein on. Kovasti kutkutti päästä mukaan itse toimintaan.


Sattui sitten niin mukavasti, että Ierapetran vakituisempi Lissu, Liisa Sirkiä,  kutsui meidät keruutalkoisiin. Puoliso Jorgoksella on oliivitarha komeissa maisemissa Ierapetran yläpuolisilla rinteillä. Varustauduimme eväillä ja kunnon kerrospukeutumisella ja joulukuisena aamuna kello puoli kahdeksalta liityimme työmatkalaisten joukkoon jännittyneinä mutta kovasti innostuneina.


Sporttiauto otti pari pohjakosketusta vuoristotiellä, mutta urheasti seurasimme edellä ajavaa, asiaankuuluvin verkoin ja poimintalaittein lastattua avolava-autoa. Pysähdyimme huikeisiin maisemiin Anatolin kylän lähelle, vähän alle puolen kilometrin korkeuteen. Aurinko kurkotteli vuorenhuippuja, mutta pohjoisesta vastaan puskivat mustat pilvet. Säätietojen mukaan niiden kuitenkin piti pysytellä toisella puolella saarta.


Kuuden hengen voimin aloitimme työt. ”Pikku-Lissu” oli ainoa nainen porukassa, sillä kaimalla oli toimistopäivä. Niinpä myös saimme luvan yrittää pärjätä ilman tulkkia kreikan kielellä, joskin seurueen nuorukaisia oli kehotettu tarvittaessa neuvomaan englanniksi. Ihan hienosti kaikki kuitenkin sujui, sillä vaikka ”työnjohtaja” Mihaliksen erittäin nopeasta kreetanmurteesta emme juuri mitään ymmärtäneetkään, niin muista mallia katsomalla hommat sujuivat ilmeisen tyydyttävästi.


Ensin leviteltiin puiden alle tiheät verkot, joiden päälle oliivit pudoteltaisiin. Sinne tänne laitettiin valmiiksi säkkejä odottamaan sadonkorjuun viimeistä vaihetta. Auton lavalta raahattiin maastoon aggregaatti, johon kytkettiin koneharavoiden kaapelit. Jykän kasvot loistivat kilpaa auringon kanssa, kun hän sai ”aikamiehistä nuorimpana” varistuslaitteen käsiinsä.



Isäntämme Jorgos puolestaan esitteli perinteisen poimintamenetelmän: hän taittoi oksan, jolla piiskasi oliivit alas oksista. Kuulemma minolaismallinen poimuri. Siitä keksimme nimetä moottorikäyttöisen laitteen konevitsaksi. Konevitsassa on akseli, jossa on neljä riviä akselin ympäri sojottavia, joustavia, noin kymmensenttisiä piikkejä. Akseli pyörii, jolloin haravakone ripsii oliivit oksista. (Vitsa on muuten sana, joka tarkoittaa samaa sekä kreikassa että suomessa!)


Sitä mukaa kun puut on päristetty tyhjiksi, verkkojen helmoja nostelemalla ajetaan oliivit kasaan, säkitettäväksi. Verkot kiikutetaan seuraavien puiden alle ja prosessi toistuu. Pääosin aloittelijoista koostuvalla porukallamme homman tahti pysyi sopivana, lämmin tuli mutta kunto kesti. Silti ruokatauko oli tervetullut.



Naapuripalstan poimijat liittyivät joukkoon. Eväinä oli leipää, juustoa, tomaatteja, appelsiineja ja rakia. Voiko sen perinteisempää lounastaukoa oliivitarhalla kuvitella? Viis siitä, että palstalla laulavat poimijoiden sijaan aggregaatit ja konevitsat; pengerryksen kivillä istuva, iloisesti rupatteleva joukko olisi varmaan voinut olla samanlainen vaikka monta sataa vuotta sitten. Oli hienoa olla osana jatkumoa.


Ja millaisessa ”maisemakonttorissa” saimmekaan työskennellä! Välillä oli ihan pakko pysähtyä ihailemaan näkymiä ja tietysti kaivaa kamerat esille. Pohjoisessa vuorenhuiput peittyivät sinisenmustiin pilviin, joista Mihalis ja Jorgos väittivät par’aikaa satavan lunta. Etelässä aurinko kultasi rannikon, ja Ierapetran talot hohtelivat valkoisina. Turkoosi Bramianan tekojärvi lepäsi alhaalla laaksossa kuin kauneuspilkku ennestään täydellisessä ympäristössä.



Puolet tarhasta jäi vielä poimittavaksi. Sadepäivä katkaisi harmittavasti hyvin alkaneen työn, kun pilvet päättivät yöllä kiivetä vuorten ylitse etelärannikolle saakka. Yksi välipäivä oli oikeastaan hyväksi uusista työasennoista rasittuneelle kropalle. Kotona sekoitimme suolaveden ja laitoimme omin käsin poimitut oliivit likoon. Saavat siinä uiskennella muutaman kuukauden, mutta onpahan sitten kotiinviemisiä, kun Suomeen lähtö kesällä koittaa.



Loput oliivit päästiin keräämään hyvässä talvisäässä eli auringonpaisteessa. Oliivit säkitetään oikeastaan kahteen kertaan, sillä ensin ne kerätään säkkeihin puiden alta, sitten kaadetaan suureen siivilään. Toiseen säkitykseen saadaan melko puhdasta ”marjaa”. Lehvät kerätään vuohien herkuksi. Lissut olivat tällä kertaa koolla kaksin kappalein. Ravistelivat ”konetta” ja puhua kalkattivat.


Oliiveja saatiin kymmenkunta ”tsuvalia”, säkillistä. Koroneiki-oliivit ovat kauniin sinisiä kuin kotoiset mustikat, ja vahapinta muuttuu kosketuksesta kiiltävän mustaksi. Sato lastattiin agrotiko-autoon, pick-upiin, ja ajettiin puristamolle vuoroa odottamaan.



Neitsytöljyä tekemässä


Puristamo on pienen marketin kokoinen laitos. Ensimmäiseksi oliivit puretaan säkeistä hihnalle, joka vie ne pesuun. Tässä vaiheessa loputkin lehdet siivotaan pois ja jäljelle jäävät puhtaat oliivit. Pesukoneesta matka jatkuu murskaamoon, missä ne jauhetaan. Ne sekoitetaan ja lämmitetään suuressa sammiossa, johon mahtuu arviolta tonni oliiveja kerralla.


Lämmittäminen notkistaa ja irrottaa öljyn, joka lingotaan irti sentrifugissa. Oliivihedelmien neste, hedelmämassa ja oliivien kivimurska saadaan nyt erotettua. Neste separoidaan vedeksi ja öljyksi. Kivimurska kuivataan polttoaineeksi puristamon vedenlämmitykseen, joten aika hyvä kierrätysaste tavaralla on. Massa menee muuhun teollisuuteen, esimerkiksi kosmetiikkaan. Oliiveista hyödynnetään todellakin melkein kaikki mahdollinen.


 


Oliiviöljy maistui hyvältä heti tuoreeltaan, mutta muutaman päivän se saa tekeytyä valoisassa ennen käyttöönottoa. Kreikkalaisperhe käyttää öljyä keksimäärin 150 kiloa vuodessa, meillä taitaa jäädä vähemmälle. Tosin olemme oppineet herkuttelemaan sillä esimerkiksi näin: otetaan ohrakorppuja, valutetaan päälle reippaasti öljyä, ripotellaan suolaa ja raastetaan tomaattia. Ehkä vähän fetaa ja oreganoa… tai pelkästään oliiviöljyä ja sitruunamehua. Pikkuisen pehmenneet dakos-korput nakerrellaan hyvän seuran ja juoman kera. Kali oreksi! 


Kasvihuoneilla


Lissun ja Jorgoksen kanssa pääsimme vierailemaan myös Manolis-serkun kasvihuoneilla upeissa maisemissa, kukkuloilla Ierapetran takana. Raikkaassa ilmanalassa, 180 metrin korkeudessa, pörisevät biologisen viljelmän pikkuapulaiset: varta vasten pölyttäjiksi hankitut kimalaiset. Ne, kuten kasvien siemenet, matkaavat Kreetalle Hollannista. Sieltä tuodaan myös pienen pienet myrkyn korvikkeet, ilmeisesti petopunkin tapaiset otukset, jotka pitävät huolta taimien terveydestä syömällä tuholaisia.



Manolis työskentelee muutaman palkollisen avustamana kasvihuoneellaan joka päivä. Hän viljelee kurkkua ja tomaattia. Vierailumme ajoittui joulun pyhiin, mutta silloinkin sato koottiin talteen. Taas kerran päädyimme juttelemaan siitä, miten Suomessa talvella tomaatit eivät maistu juuri miltään, raakoinahan ne joudutaan lähettämään sinne kauas Pohjolaan. Laatikoissa oli lähdössä vakituisille ostajille Ateenaan vitamiinipommeja kypsinä, punaposkisina.


Kun on päässyt maistelemaan kirsikkatomaatteja ja nakkimakkaran kokoisia kurkkuja suoraan pellosta, ei tule kaupunkimarketin hevi-osastoa ikävä. Kasvihuoneita ei näillä leveyksillä tarvitse valaista eikä lämmittää, vaan vanha kunnon Arska tarjoaa energian. Kasteluvesi tulee 400 metriä syvästä porakaivosta, kukkulan uumenista. Huokoinen kallioperä on kuin pesusieni ja kerää kaiken kosteuden sisäänsä. Vaikka kuukausiin ei juuri sada, kaste on runsas. Aamuin illoin usvapilvet tiivistyvät kukkuloiden ja vuorten rinteille ja vesi tihkuu omia reittejään maan sisään. Kasvihuoneilta ”karkaava” vesi kerätään valuma-altaaseen ja kierrätetään.


Vieraillessamme viljelmällä oli tomaatin kasvatuksen vuoro, ja kesäisen lämpöinen kasvihuone kuin karkkikauppa: siisteissä riveissä roikkui eri kypsyysasteissa koreilevia tomaatteja vihreistä oransseihin ja kypsän punaisiin. Kimalaiset pöristelivät keltaisten kukkien lomassa hoitamassa tärkeää tehtäväänsä. Niiden ”taloja” oli siellä täällä rivien väleissä. Kelpasi siinä pohjoisen immeisten ihmetellä, että tämmöinen on etelän joulukuu.






Tammikuun aurinko


Vuoden vaihteessa muutama talvinen päivä käväisi koettelemassa kreetalaisten hermoja. Välillä kymmenen asteen allekin painunut lämpötila ja tuulinen ja pilvinen sää kokosivat ihmiset takkojen ja nuotioiden äärelle. Takat savusivat iltaisin kodeissa ja tavernoissa, nuotiot päivisin oliivitarhoilla.


Oliivipuut leikataan sadonkorjuun päätteeksi, jotta nuoria, elinvoimaisia oksia syntyy tekemään satoa kymmeniä ja jopa satoja vuosia vanhoihin runkoihin. Hyvin vanhat puut ovat tosin harvinaisuuksia varsinaisissa tarhoissa, puut uusitaan jopa jo kolmikymppisinä.


Leikatut oliivipuun oksat pitää polttaa, jotta tuholaiset eivät leviäisi niiden kautta. Ierapetran kuntakin kiertää levittämässä tarhoihin tuholaisten torjunta-ainetta. Näin varmistetaan, että tarhat tulee käytyä läpi säännöllisesti. Kunta ottaa palkkion oliiviöljyprosentteina.


Jykä, Jorgos ja pojat puuhastelivat muutaman päivän raivaamassa oliivitarhaa. Yllättävän paljon työtä tarhojen hoitaminen teettää. Usein puut kasvavat vaikeissa paikoissa vuorten rinteillä. Terasseja pitää tukea kiveämällä, risuja raivata, kasteluputkistoa kunnostaa.


Siellä täällä tienvarsissa näkee ihmeellisiä vesijohtohäkkyröitä, kun pääjohto haarautuu kunkin tarhurin omiksi putkistoiksi. Joka haarassa raksuttaa oma mittari. Näitä hanoja käydään kääntelemässä auki ja kiinni ihan käsipelillä. Oliivinkasvattajat ajelevat pitkiä matkoja, huonoja teitä, läpi vuoden näissä puuhissa. Ilmaiseksi ja helpolla öljy ei tule, vaikka tulisi omista oliiveista.



Poiminta jatkuu koko alkuvuoden, sillä kreetalaisilla on jopa tuhansien puiden farmeja. Sitä paitsi appelsiinien ja mandariinien sadonkorjuu ajoittuu samaan aikaan, joten töitä piisaa. Kirpeänmakeita hedelmiä riittää ahmittavaksi asti, niitä putoilee maahan ja kaduille puutarhamuurien ylitse kurottuvista oksista.



Kun aurinko palasi taivaalle, se nosti lämpötilat jälleen kahdenkympin tuntumaan. Pääsimme toisellekin oliivitarhalle, tällä kertaa laaksoon. Kaukana, vuorten huipuilla hohtelivat vasta sataneet lumet, mutta jokilaaksossa oli lämmintä, vuokot kukkivat ja mustarastaat ja talitintit lauloivat. Lampaankellojen puliseva kalkatus ja tuulen suhina oliivien latvoissa tulevat varmaan aina olemaan ääniä, jotka palauttavat mieleen juuri nämä päivät.


Oliivien kerääminen käsin on mukavampaa kuin marjastaminen! Kädet eivät sotkeennu vaan päinvastoin saavat hyvän voitelun hieman ylikypsistä hedelmistä. Poimiessa ei tarvitse kumarrella alas selkä linkussa. Pieni kurkottelu on hyvää vastapainoa tietokoneen ääressä könöttämiselle tai muulle istumatyölle.



Iltaisin oliivinkuvat tunkivat Lissulla jopa suljettujen silmäluomien taa. Jyrkin silmäluomi puolestaan oli turvoksissa konevitsan voimalla sinkoamasta oliiviosumasta. Kaikesta huolimatta olemme nauttineet täysillä Kreetan talvesta: tammikuisista päivistä ulkoilmassa, hyvästä seurasta, kreikan kielen sorinasta, pientä fyysistä rasitusta seuraavasta makeasta yöunesta.



Kotimaan kaamokseen ei ole ollut ollenkaan ikävä, mutta yhden asian ottaisimme sieltä tänne: ulkotyöpäivän päätteeksi olisi varsin makeaa kivuta saunan lauteille. Merikin olisi sopivasti tuommoinen järvenlämpöinen.


Kreetalta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/ 

You may also like...

6 Responses

  1. jaana lehtinen sanoo:

    Tosi mielenkiintoinen juttu! Kiitos!
    Ps. Täällä (Helsingissä) oli pakkasta -26C. Varasin ensi kesän matkan Kreetalle.

  2. Esa Kojo sanoo:

    Todella mielenkiintoista luettavaa! Kiitos.

  3. Pekka Lindeman sanoo:

    Hei.Mukava seurata teidän blogia ja näitä tarinoita,tämäkin oli tosi hyvä kirjoitus,tulee vaan ikävä sinne Kreetalle.
    Onneksi pian pääsemme sinne aurinkoon,huhti-toukokuun vaihteessa tulemme kolmeksi viikoksi.
    Mukavaa kevättä teille sinne Kreetalle.
    Kiitos

  4. Aino sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.Rakastan oliiviöljyä yli kaiken ja käytän kaikkeen,jopa pullan leivontaan.Oli jännä lukea oliivin tarina puusta ruokapöytääni,koska öljyni on kreikkalaista ,parasta.Ikävä kova Kreetalle ja haikailen,että itsekkin pääsisin viettämään aikaa pidemmän jakson .Odotan mielenkiinnolla seuraavaa .juttua ..Mukavaa jatkoa !!

  5. Pekka Lindeman sanoo:

    Hei. Kysyisin että miten kevät etenee siellä Kreetalla?
    Olemme tulossa ensi kuussa Agios Nikolaos.seen.
    Kerran aikaisemmin olemme olleet keväällä ja silloin ainakin oli mahtavaa kun luonto oli niin vehreää ja kukkaset kukissaan.Muulloin olemme olleet syksyllä.
    Kiitos.

  6. Liisa sanoo:

    Kiitos kommenteistanne! Pari päivää sitten naapurit sujauttivat meille kaksi litran kanisteria oliiviöljyä autonsa ikkunasta, noin vain kun satuttiin kohdakkain. Suomessahan tätä ei raski tuhlailla, mutta nyt varmaan kohta kylvemme oliiviöljyssä. Terveydeksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *