Hyvää Uutta Vuotta

Ja niin joulu joutui myös tänne etelään! Reissu on puolivälissä ja monta uutta asiaa on koettu ja nähty. Saldo ehdottomasti positiivisen puolella. Nyt on aika tehdä uuden vuoden lupaus: jatketaan täyttä elämää tulevakin vuosi.


Marraskuu


Syksy tuli varkain, oikeastaan sen merkkejä saattoi lukea enemmän ihmisten toimien muutoksista kuin säästä. Me suomalaiset kuljeksimme vielä sujuvasti sortseissa, mutta kaupunkikuvassa rupesi näkymään talvivaatetusta. Voi kai se kreetalaiselle tarkoittaa syksyä, jos lämpötila tipahtaa melkein kymmenen astetta viikossa, parissa.


Meidän näkökulmastamme säät alkoivat muistuttaa Suomen kesän parhaita kelejä. Nautimme täysillä hyvistä ulkoilusäistä. Aurinko paistoi, lämpötilat asettuivat plus-miinus kahteenkymmeneen viiteen, merivesi oli varmaan yhtä lämmintä kuin ilma. Yksi tai kaksi pilvisempää päivää purjehti saaren ylitse, nekään eivät menneet lämpötiloiltaan alle siedettävän.


Ierapetran rantabasaarit ovat 
väistyneet talven tyrskyjen tieltä

Marraskuun alussa kylämme hiljeni. Useimmat tavernat, minimarketit ja turistirihkamakaupat sulkivat ovensa. Hotellit tyhjenivät, uima-altaat samoin. Oli suorastaan pikkuisen haikeaa, kun usean naapurin valot eivät enää iltaisin syttyneet. Tunnelma oli levoton kuin loman viimeisinä päivinä. Piti ihan tsempata toinen toistamme, että hei: me jäädään tänne, tyhjentykööt vaikka koko saari! Muutamana helteisenä päivänä olikin komiaa omistaa ihan koko ranta.


Omakotitaloissa jo aiemmin alkanut nurkkien pakkelointi ja rappaaminen tarttui matkailualan yrityksiin. Paikkoja korjailtiin, siistittiin ja maalattiin tulevaa kautta varten. Optimismia on ilmassa, pääkadun varrella kunnostetaan liiketiloja, jotka ovat olleet koko kesän kiinni. Toisaalta pieni neuleliike piti loppuunmyynnin, koska lokakuussa asiakkaita oli käynyt vain kolme. Myynti siirtyi nettiin, joten onneksi ihan konkurssi ei yrittäjää selkään koputtele.


Oliivipuristamojen pihat 
täyttyvät täysistä oliivisäkeistä

Oliivipuristamot käynnistettiin marraskuun alkupäivinä. Työt alkavat öljytehtaissa varhain aamusella ja jatkuvat iltamyöhään. Höyrypilvet pöllähtelevät ja koneiden jumputus kuuluu itätuulella kotiimme saakka. Avolava-autot kuljettavat täpötäysiä oliivisäkkejä. Joka puolella oliivitarhoissa aggregaatit pörräävät ja poimintajoukot riipivät satoa verkkoihin puiden alle. 



Parasta patikointiaikaa


Jonkin verran vaellusvarusteisia matkailijoita saapui lomailemaan saarelle marraskuussa, ja säät olivatkin luonnossa liikkumiseen oivalliset. Teimme mukavia patikkaretkiä vuoristoon, sillä vihdoin saattoi taivaltaa läkähtymättä.


Milatoksen putous

Etsimme lähellä sijaitsevan Milatoksen vesiputouksen, joka on saaren toiseksi korkein koko vuoden virtaava putous. Kolusimme kymmenen kilometriä meiltä itään sijaitsevan Koutsourasin rotkon ja kuljeksimme muuten vain Rizan rinteillä.


Tämä ei ole uima-allas vaan
 kasteluvesisäiliö kylämme yläpuolella

Koutsurasin rotkossa


Minolainen polku Mithin (?????) yläpuolella johdatteli uskomattomiin näköaloihin. Polkua jatkuu useita kilometrejä ja se noudattelee muinaisia reittejä muun muassa ”paimenten jääkaapille”, kesälläkin viileänä pysyvälle luolalle. Me nousimme vain Lepakkoluolalle saakka.


 


Retkiä tehtiin rannoille välillä myös tuulipuvussa, ihan joka päivälle ei uimakelejä riittänyt. Karut rantatörmät tarjosivat sopukoita, jotka eivät ohikulkijoille näy.



Autoillen käytiin ihmettelemässä ruskaa vuorilla. Meren tuntumassa oli edelleen rantsukelit, mutta vuorilla oli selvä syksy. Dikti-vuorten sylissä uinuu Selakanon laakso, jonne johtaa huima tie pitkin jyrkänteen reunaa ja kapeiden, jyrkkien solien lävitse. Perillä odottaa kaksikilometristen huippujen välissä männikköinen laakso. Seitsenkymppinen Stella-rouva pitää siellä kesäisin tavernaa, joka oli auki vielä viimeisiä päiviä ennen talvilomaa.


Ruskaa Kato Simillä

Sateisena päivänä ajelimme Kritsan turistikohteen läpi ylös Katharoon katsomaan aitoa Kreetaa. Ohitimme rakipannun ääressä istuvan hilpeän joukon ja ihailimme huippujen ympärille kiertyviä pilvenliepeitä. Seurueessamme oli 93-vuotias Angeliki, joka halusi nähdä Katharon. Hänen muistonsa paikasta olivat toisen maailmansodan ajoilta, 40-luvulta, eivätkä mukavimpia mahdollisia. Oli sydäntä riipaisevaa kuunnella hänen muisteluaan, vaikka ymmärsimme vain murto-osan sanoista. Sanaton kieli ja vanhuksen kyynelet kertoivat olennaisen.


Sadepilvet kietovat huippuja 
mutta vuohet eivät säästä piittaa

Toisen kerran Angeliki oli seurassamme paikassa nimeltään Timios Stavros, 900 metriä merenpinnasta, jossa suuri risti valvoo näkymiä yli koko Kreetan kapeikon. Näköala ulottuu rannikolta rannikolle. Teräsmummo kieltäytyi tarjotusta avusta pienen kirkon jyrkissä portaissa. Viittasi vain ristiin ja sanoi, että hänen apunsa on tuolla noin.


Marraskuun sää oli pääosin aurinkoista, pilvisiä päiviä oli pari – kolme. Kävimme uimassa ja kuljimme päivät sortseissa, mutta iltaisin teki jo mieli laittaa pitkää housua jalkaan. Moottoripyörällä nahkatakki farkkuihin yhdistettynä oli juuri sopiva ajoasu.


 


Joulukuu


Tuntui utopistiselle edes ajatella joulua, kun ympärillä siritti täysi kesä kalenterin kääntyessä joulukuulle. Heinäsirkat elivät jonkinlaista sesonkiaan, sillä niitä hyppi vastaan ihan joka polulla. Myös rukoilijasirkkoja tapasimme. Otus on täällä nimetty Neitsyt Marian hevoseksi, koska se koukistaa etujalkansa ylös hieman hevosmaisesti. Avaruushirviöltä mokoma monsteri enemmän näyttää.










Marraskuun alun muutama vesisade oli tuonut vihreyden maastoon, ja pikku hiljaa jokapaikan rikkaruohona rehottava käenkaali alkoi avata kirkkaan sitruunankeltaisia kukintojaan. 



Pelargonia, hibiskus ja bougainvillea eivät missään vaiheessa ole lopettaneet kukintaansa. Linnutkin sirkuttivat, sillä kaiketi muuttolintuparvia lenteli Kreetan kautta. Mahtoivatko jatkaa matkaansa, kuukauden edetessä yhteislaulu vaimeni. Jokunen lurittaja silti helskyttää edelleen laaksojen lehdoissa auringon laskiessa.


Puissa kypsyvät sitrukset. Ei tule puute C-vitamiinista. Mirtoksen kylänraitin varrella jopa papaija näkyy saaneen väriä hedelmiinsä. Torilla myydään taas vilkkaasti kurkkua ja tomaattia, koska kasvihuoneiden uusi satokausi on käynnistynyt. Myös banaani on paikallista! Sienet, pähkinät ja kastanjat on jo helpompi mieltää talviherkuiksi.


Ei sen puoleen tule uupelo vitamiini D:stäkään. Aurinko kylläkin kulkee matalalla, aivan kuin Suomessa touko- ja syyskuussa. Meille sen lämpö riitti pariin joulukuiseen uimareissuun, kun hieman tuulisempien päivien väliin sattui muutama tyyni jakso. Vesi lienee jäähtynyt jo pariinkymmeneen asteeseen, joten uiminen oli kuin pulahdus suomalaiseen järveen alkukesällä.


Talvipäivän seisauksen uimareissu


Vuoden lyhyimpänä päivänä, 22.12. Jykä ja Dafni polskivat, Lissu tarkeni kastautua. Päivän pituus oli talvipäivän seisauksen aikoihin kahdeksan tunnin luokkaa. Valo on uskomattoman ihana asia. Kuinkahan sitä ikinä enää sopeutuu Suomen pimeään vuodenaikaan?


Konevitsa soi!

Joulun alla pääsimme mukaan oliivinkeruuseen. Pitkän, raikkaassa ulkoilmassa vietetyn päivän jälkeen uni maittoi. Silmissä vilisivät oliivit vielä suljettujen luomien takanakin.


Oliivit putoavat verkkoihin

Usein moottoriharavan kalkatuksen lisäksi kuului lampaankellojen ääntä, kun katras paimenineen kulki ohitse vuoripolkujaan pitkin. Tähän aikaan vuodesta lampaat saavat jälkikasvua. Vuoden viimeisellä moottoripyöräreissulla, jouluaattona, nähtiin vuohia suloisine kileineen ja lampaita karitsoineen.


Koristevarustelua


Joulun lähestyminen alkoi näkyä katukuvassa kuun alkupäivinä, ja valokoristeiden räiske levisi Ierapetran yli kuin kulovalkea. Lumeton pimeä tarjoaa aivan eri puitteet valo-ilottelulle kuin pohjoinen harmaus, ja kansojen luonne-ero tulee selväksi. Täällä ei hillittyä kimallusta tunneta, räiskettä ja rätinää sen olla pitää!


Diskotahtiin välkkyvät valokaapelit ja erilaiset koristekuviot sytkyttävät niin liikkeiden kuin yksityisasuntojen ikkunoilla ja parvekkeilla. Onneksi vain yksi marketti soitti joulumusiikkia.


Iraklionin kuusi

Joulupukkihahmoja, lumiukkoja ja poroja näkee joka puolella. Ne tuntuvat vähän hassuilta tässä kesäisessä ympäristössä, missä palmut huojuvat ja sypressit tuoksuvat. Joulupukit ovat pyöreitä, amerikkalaismallisia. Pukkinukkeja näkee ”kiipeämässä” asuntojen parvekkeille, ja ilmalla täytettyjä virkaveljiä pönöttää joka marketin ovella. Paremmin miljööseen sopivat seimikuvaelmat, joita on esillä varsinkin kirkkojen lähistöllä. Sisältäpäin valaistuneet joosefit, mariat ja paimenet ihailevat seimessä hehkuvaa lapsosta. Ihme kyllä, se ei syki eikä soi.


Kuusen korvike Agios Nikolaoksessa

Toisaalta koristelu on myös taidokasta: ”joulukuusia” rakennellaan mitä ihmeellisimmistä aineksista. Rengasliike on pinonnut vihreäksi maalattuja renkaita pyramidiksi, päällimmäisenä trukin pieni pyörä. Komeutta koristavat punaiset rusetit. Viereisellä tontilla marmoria ja muuta kivitavaraa myyvä yritys on tehnyt joulupuun valkeista kivilaatoista ja valaissut sen sisäpuolelta.


Suomi-joulu


Itsenäisyyspäivän juhlakoristelut


Jouluaattona juhlimme suomalaisvoimin, ja tulihan itsenäisyyspäivä ja pikkujoulutkin tietysti vietettyä. Täkäläiset eivät juhlista joulua aattona vaan 25. päivänä. Lapset löytävät lahjoja takan luota joulupäivän aamuna, jos Pyhä Vasilis, sama tyyppi, jota me joulupukittelemme, on yöllä käynyt niitä tuomassa. Toinen toisilleen kreikkalaiset antavat lahjat vasta uutena vuotena. Joulu ei ole ortodokseille kirkkovuoden pääjuhla, vaan pääsiäinen on täällä huomattavasti suurempi tapahtuma.


Pohjoistuulen tuomat pilvet
 hajoavat ennen etelärannikkoa

Joulua edeltävän viikon tuuli pohjoisesta. Saaren yllä asui raskas pilvimatto ja pohjoisrannikolta näkyi mediassa sateisia ja myrskyisiä kuvia, luntakin ilmaantui Valkoisten vuorten harjoille. Vain etelärannikko, meidän alueemme, säilyi aurinkoisena.






Aatoksi sää poutaantui. Saimme tehtyä jopa moottoripyöräkierroksen vuorilla. Kaste oli tehnyt tiet kosteiksi, joten ajelimme rauhallisesti, kuten juhlaan kuuluu.






Kokoonnuimme muutaman perheen voimin Mirtokseen ravintola Katerinaan syömään laatikoita ja kinkkua sekä tietysti laulamaan joululauluja.


 


Joulupäivänä sää oli kirkas ja kaunis koko Kreetalla, ja päätimme tehdä retken Triptiin, vuoristoon. Triptin pikkukylä on talvisin lähes tyhjä, mutta juhlapyhä oli täyttänyt tavernan. Sisäpuolelta kantautui kodikas puheensorina, mutta myös sakea tupakankäry, joten ulkopöydän ääressä oli oikein hyvät oltavat. Terassilla oli yhtä lämmintä kuin kesällä koti-Suomessa, vaikka oltiin 800 metrin yläpuolella.


Uudenvuoden aattoiltana sää ei juuri naurattanut. Tuuli ujelsi suoraan pohjoisesta ja lämpötila vajosi alle kymmenen asteen. Iltakuudelta auton ikkunalle oli kertynyt kunnon kerros sohjoa, kun Riza-vuoren yli kurkotteleva pilven lonka ropsautteli raekuuroja rinteeseen. Lohduton näky suoraan sanottuna! 


”Jos mä näen lunta,
niin sen on oltava unta!”

Sade piiskasi seutua ja väkeä oli liikkeellä tuskin kourallista. Kirkon luona kuvaelman tietäjätkin olivat sammuneet seimen ääreen ja nököttivät kyllästyneen näköisinä sateessa.


Vuoden vaihtuminen tapahtui rauhallisesti. Ierapetrasta kuului iltaseitsemältä jonkinlaista raketin pauketta, mutta kylillä oli aivan hiljaista. Pääsiäinen on täällä se juhla, jolloin ilotulitetaan. 


Ystävien kesken poksautimme pullon kuohuvaa ja totesimme, että mennyt vuosi on ollut hieno eikä tuleva näytä yhtään huonommalta. Sääkin taitaa olla kenkku vain väliaikaisesti: parin päivän päästä pitäisi olla taas ennustusten mukaan 18 astetta lämmintä.


Kreetalta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/ 


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *