Annan Kreetablogi: Kirjoituspöydän ääressä

Olen kiertänyt Kreetaa työn merkeissä pitkästi toista kuukautta. Nyt palasin kotiin Mesinmäelle, vihdoin kirjoituspöytäni ääreen. Katsastin tapahtumia pihapiirissä, jututin naapureita ja rapsutin kissoja, totesin kevään vaihtuneen kesäksi Mesinmäellä. Myös kaupungissa on kesä – rantatuolit ja aurinkovarjot ovat paikoillaan, pääsiäisen jälkeinen viikko avasi viimeiset sesonkiin valmistautuvat matkailuyrittäjät. Jotkut rakentavat vielä uutta: Vanha suomalaisten tuntema Alkis on poissa, tilalle rakennetaan pikavauhtia uutta tavernaa nimeltä Kosta-Kosta.

Kelit ovat pikkuhiljaa lämmenneet. Pitkään aamut olivat raikkaan kirpeitä, iltaviileät ajoivat sisälle, auringonlasku toi iltaillan jälkeen koleuden, ulkonaistuja veti pitkähihaista ja paksumpaa päälleen. Nyt lämpöä on enemmän, kaupungilla näen matkalaisten kulkevan kevyissä vaatteissa vielä iltaisin.  

Tänään sitten aamulla suuret sadepisarat rummuttivat kattoa, niillä pisaroilla oli melkoisesti kokoa! Vielä myöhemmin päivällä kylän yli pyyhkäisi reipas kuuro. Sateita on ollut koko kevään aikana tavattoman vähän. Vuorilla näen enää kapoisia lumirantuja. Viime viikolla saimme yhden kunnon sadekuuron – tuolloin pelastauduin ryhmäni kanssa bussiin juuri samalla hetkellä, kun taivaat aukenivat, ja Eloundan ja Agios Nikolaoksen kadut muuttuivat hetkessä vuolaiksi virroiksi, ne kuljettivat mukanaan suuria kivenmurikoita, hiekkaa ja puiden oksia. Tuo kaatosade kesti vartin verran, saman ajan kuin matkamme hotelliin. Astuimme bussista auringonpaisteeseen.  Ja luonto kiittää!

Mutta nyt olen palannut blogini pariin. Istun taas mieluusti keittiöni kirjoituspöydän ääreen ja huhuilen lukijoitani. Näen tästä keittiön ikkunasta kauas merelle, ja eilen aamulla siellä mennäviiletti kesän ensimmäinen Santorinin pikalaiva vieden päiväkävijöitä tuolla kummalliselle, kiehtovalle saarelle. Iraklionissa näin viime viikolla ensimmäisen suuren Välimerenristeilijän ankkuroivan kaupungin satamaan mukanaan tuhansia risteilymatkailijoita. Matkailukausi on käynnistynyt Kreetalla.

Moni matkailualalla työskentelevä on odottanut ennätyksellisen lukuista kävijäjoukkoa Kreetalle. Kuitenkin tunnelma on jo nyt hiukan empivä – olemme jo toukokuussa, massoja odotetaan yhä. Ehkä sesongista tuleekin kompakti: sesongin huippu ehkä tiivistyy ruuhkaiseksi, sitäkin on hyvä vielä odotella.
Omaksi osuudekseni Kreetan matkailun edistämisessä olen tänä keväänä kokenut alkaneen yhteistyöni eräopasopiskelijoiden kanssa. Tulevien matkailualan oppaiden keväiseen Kreetaan tutustuttaminen on oma pieni korteni siihen kekoon, joka edistää Kreetan matkailuelinkeinoa. Mahdollisesti näiden vastavalmistuneiden oppaiden mukana tulee tulevaisuudessa Kreetalle uusia matkailijoita, luonnossa liikkujia, joille Kreetan loputtoman monipuolinen ja ihana luonto tarjoaa ikimuistoisen loman.

Viivyn kotona muutaman päivän, iso selkäreppu on jo puolittain pakattu. Parin päivän kuluttua suuntaan etelärannikolle testaamaan telttaa ja muita tunturivaelluskamppeita Kreetan lempeissä keleissä. Loppukesällä suuntaan Lapinvaellukselle ja nyt on aikaa tarkistaa retkeilyvälineiden toimivuus.

Ehdin kuitenkin hoitaa pelargonioitani ja ruusupenkkini, karsia vanhat ruusut. Kvittenpuun hedelmät ovat alkaneet kasvaa. Olen kolmen vuoden ajan siirtänyt lukuisia viikunapäivikin pistokkaita pihalleni, kerään niitä Hanian moottoritien varresta ja milloin mistäkin kadunposkesta. Kaupungilla ne rehottavat valtoimenaan kaikkialla, näyttävät pinkinpunaiset kukat loistavat keväästä loppukesään asti. Jokainen tuomani pistokas on juurtunut pihalleni, mutta aiemmin ne eivät ole lähteneet leviämään – todennäköisesti suolaisen meri-ilman puutteessa. Nyt ensimmäinen kukka on puhjennut yhteen vanhimmista pistokkaista. Se loistaa juuri niin upean värisenä kuin toivoin. Helmikuussa pihaan siirretyt uudet ruusut ovat kasvaneet puolimetrisiksi, niissä on parikymmentä kukkaa. Ne huojuvat hiukan iltapäivän tuulenvirissä, hetkittäin pihani täyttää huumaava ruusujen tuoksu.