Annan Kreetablogi: Oliivipuiden karsintapäivä

Toissapäivänä näimme auringon pitkästä aikaa. Jo sitä edeltäneenä iltana istuimme saunan jälkeen kirkkaan tähtitaivaan alla, Mesinmäellä näkee ajoittain häivähdyksiä Linnunradasta, niin yönpimeää täällä on kohta auringon laskettua. Eilen sitten aamu valkeni taas sateisena ja harmaana. Se ei kuitenkaan estänyt kahta rivakkaa karsijamiestä ilmestymästä oliivitarhaamme moottorisahoineen. Kuusi tuntia siinä savotassa meni, nyt ovat oliivipuut parturoita useiksi vuosiksi eteenpäin.

Oliivipuiden karsinta-aika on kaikkialla menossa. Sato alkaa olla kerätty, nyt on puiden vuoro saada huomiota – oksastus ja lannoitus. Vanhat puumme karsittiin viimeksi kuutisen vuotta sitten, silloin ehkä liiankin hellällä kädellä. Nyt leikataan suuria oksia, puu puulta oliivitarha alkaa näyttää ilmavalta ja raikkaalta.

Ammattimiehet asialla: siinä ei paljoa tarvitse miettiä, kun karsittavat oksat erottuvat latvuksen pöheiköstä. Tässä työssä on hyvä olla kaksin. Karsittavat oksat näyttävät aivan erilaisilta maasta ja oksien seasta katsottuna. Yksi mies kiipeää ketterästi moottorisaha kädessään oksistossa, toinen ohjeistaa toimenpiteitä maastakäsin. Tämä parivaljakko on tehnyt karsintatyötä kuutisen vuotta yhdessä ja sen huomaa. He ymmärtävät toistensa viestit. 

Saamme myös nimet oliiveillemme. Niiden korkeampien puiden lajike on hontroelia, matalammat ja nuoremmat tsunatista, hyvää öljyä tulee molemmista. Tuo hontroelia mainitaan lajikkeeksi myös sille Gortynin roomalaisaikaisilla arkeologisilla kaivausalueilla kasvava erikoinen puu, joka sulkee sisäänsä roomalaisen pylvään kappaleen. Sisukas puu parintuhannen vuoden takaa, ehkä! Laitan siitä puusta pari vuotta sitten ottamani kuvan tähän.

Tarhamme vanhin puu on karsija-asiantuntijan mukaan ympätty satakunta vuotta sitten eli se on katkaistu ja siihen on kiinnitetty toisen lajikkeen oksisto. Näin tässä puussa kasvaa kahta erilaista oliivia. Sen suurta oksaa ei voi katkaista, koska ymppäysjälkeä ei enää selkeästi voi erottaa. Tällöin on vaara katkaista oksa ymppäyskohdan alapuolelta – ja päästää valloilleen villioliivin kasvu!
Kun oksat on karsittu, ne katkotaan polttopuiksi ja risuiksi. Polttopuut pinotaan aidan viereen odottamaan kotiinkuljetusta, ne ladotaan talon seinustalle ensi kesän lämmön kuivutettavaksi. Risuista tehdään melkoisia nuotioita. Kaikki on juuri nyt perinjuurin märkää, mutta muutamalla sytytyskuutiolla lähtee palo alkuun. Kohta oliivitarhalta nousee sankka savu. Kaikenkaikkiaan tarhaan sytytetään kolme nuotiota sitä mukaan kuin työmaa etenee.

Juuri nyt koko oliivitarhan peittää nuokkukäenkaalin (oksaliksen) tiheä matto. Alansa tunteva karsija kehottaa jättämään kasvimaton paikoilleen. Se toimii suojana, myöhemmin kuivuessaan se jättää maan paljaaksi muista rikkaruohoista. Mutta lannoitteita tarvitaan pikimmiten ruokkimaan kohta talviunilta herääviä puita.
Risunuotiot jäävät savuamaan illansuussa. Mesinmäen isäntä käy niitä illanmittaan katsastamassa. Aamuyöllä nousee jälleen kova pohjoistuuli. Heräämme sen kolisteluun ulkokalusteiden joukossa. Isäntä vetää lämmintä päällensä ja lähtee vielä tarkistamaan nuotioita, kova tuuli saattaa singota edelleen kipinöitä kytevistä nuotioista. Olemme tottumattomia tähän kreetalaiseen tapaan polttaa roskia ja risuja kovilla tuulilla ja jättää nuotiot oman onnensa nojaan. Ja siellä ne kytevät edelleenkin. Nyt isäntä kantaa vesisaavillisia nuotioihin, ne sihisevät kuumina.
Aamun valjetessa katselemme oliivitarhamme suuntaan taloltamme. Karsitut oksat ovat aiemmin peittäneet osan kylän yläkirkkoa, myös maisema kirkon suuntaan on muuttunut.