Sapattivuosi on päättynyt

 

”Lämmintä 33 astetta. Kävimme aamulla uimassa, vaikka aallokko oli kova, sillä tuulee etelästä. Illalla ulos ystävien kanssa.”


Päiväkirjamerkintä vuoden takaa, niin toisenlaisen syyskuun alusta. Nyt, kun katse tapaa ikkunan takaa matalalla laahaavat pilvet, on ihana paeta muistoihin. Onneksi tuli pidettyä päiväkirjaa, otettua tuhansia valokuvia ja tehtyä videoarkisto. Ja kirjoitettua blogia!

Kotimatka

Heinä-elokuun vaihteessa palasimme Suomeen omia jälkiämme, ainakin melkein. Tällä kertaa matkasimme Ateenasta Patran kautta Igoumenítsaan, kun vuosi sitten ajoimme Igoumenítsasta pohjoista reittiä, Ioanninan kautta Ateenaan. Mutta ensin siis oli noustava iltalauttaan Iraklionista.

Matka alkoi heinäkuun viimeisenä sunnuntaina iltakuudelta. Ystävämme halusivat vielä tulla vilkuttamaan matkan varrelle, joten ensimmäinen etappi oli Ierapetran sunnuntaiaution Marinopoulos-marketin parkkipaikka. Kyynelehtimistä ja lämpimiä halauksia. Pikaisen paluun toivotuksin ja toivomuksin lähdimme ajamaan kohti auringonlaskua.

Ensimmäinen yö meni aikataulun mukaisesti, Minoan Palace lähti laiturista kello kymmenen. Tuttuun ylelliseen tapaan piccolo saattoi meidät hyttiin, koirinemme kaikkinemme. Unikin tuli yllättävän helposti.

 

Auringonnousun näimme Ateenassa, kun lautta saapui kuudelta Pireuksen satamaan. Lähdimme ajamaan länteen, kohti Korinttia, jonka maisemat tulivat meille tutuiksi 2009 Loutrakin-reissulla. Näkymät tuovat vahvasti mieleen Italian: viljelymaisemat ovat alavia ja talot punatiilikattoisia. Sypressit rajaavat viljelysteitä ja komistavat puutarhoja.

 

Patraan saakka tie oli siis periaatteessa tuttua, joskin osa oli olympialaisten jäljiltä hieman muuttunut. Moottoritie oli suunnattoman remontin kourissa, joten johonkin Kreikalla sentään on varaa laittaa rahaa. Liikenne kuitenkin sujui, eikä pysähdyksiä ollut.

 

Ensimmäistä kertaa ylitimme Patran uuden sillan. Hienohan se oli, mutta kallis. Olisi kiinnostava tietää, onko pieni autolautta hyvinkin kilpailukykyinen hinnoiltaan, sillä sillan läpi ajaminen maksoi 13 euroa. Kreikkalaisittain se on paljon. Toisaalta on ihan fiksua rahoittaa tiet juuri niiden taskuista, jotka niitä käyttävät.

 

Voisiko Suomessakin olla tietulleja? Ai niin, eihän kukaan voisi istua päivystämässä kopperossa talvipakkasella, ja kuka nyt niin pienipalkkaisia töitä tekisi… pitäisi luoda jokin automaattinen systeemi. Kustannussyistä valvonta olisi keskitetty yhteen paikkaan koko maassa, ja se toimisi sitten varmaan yhtä hienosti kuin Kuopion Kallansiltojen automatiikka, jota valvotaan jostain Etelä-Suomesta… eli se ei toimisi.

 

Sillalta lähdimme reitille, jota emme olleet aiemmin ajaneet, rannikkoa pitkin kohti Prévezaa. Sieltä jatkoimme taasen tuttua tietä kohden Igoumenítsaa, sillä matkan varrelle jäi Parga, jonka ympäristön tiet nuohosimme kesällä 2012. (Blogi näistä aiemmista reissuista osoitteessa Tavernaikosi.blogspot.com)

 

Platariássa, pienessä merenrantakylässä lähellä määränpäätä, jaloittelimme. Lämpöasteita oli ainakin 35, joten istahdimme kahville aivan venesataman tuntumaan siinä toivossa, että tuuli vähän vilvoittaisi meitä. 


Autossahan helle ei vaivannut, kun käytimme ilmastointia, mutta juuri sen ansiosta jaloittelusta tuli turhankin tukalaa, kun elimistö oli tottunut viileämpään. Kun veimme koirat sivummalle tarpeiden tekoa varten, Dafnin ensisijainen tarve oli pulahtaa uimaan.

 

Igoumenitsassa olimme hyvissä ajoin ja jouduimme tappamaan aikaa helteessä pitkän iltapäivän. Ihmeesti aika kuitenkin kuluu kahvilassa istuskellen, kun on lämpöistä, lokoista ja kiireetöntä. Virvokkeet vaihtuivat oluesta jäätelöön ja takaisin.


Lopulta ajoimme sisälle satama-alueelle. Viranomaiset halusivat syynätä automme tarkkaan. Kaikki paperit katsottiin, peräkärryyn ja takaluukkuunkin kurkistettiin. Ehkä Kreikkaan rekisteröidyn auton paperit haluttiin katsoa, etteivät ulkomaalaisen näköiset ihmiset vie mahdollista vuokra-autoa luvatta pois maasta.

 

Rekkoja näkyivät syynäävän läpivalaisulaitteella. Olivatko etsinnän kohteena laittomat matkustajat? Siinä tapauksessa oli hyvä, ettemme sisustaneet ystävällemme Jorgokselle omaa matkustamoa peräkärryyn, kuten hän suunnitteli. Ystävämme ei halua lentää, mutta eksoottinen Suomi houkuttelisi käymään.


Laiva oli myöhässä. Satamaan kertynyt odottelijajoukko, mm. satakunta italialaisnuorta, tervehti jokaista yön pimeydestä saapuvaa laivaa hurraamalla, mutta pettyä saimme monta kertaa. Igoumenítsa olisi pitänyt jättää yhden aikaan yöllä, mutta Cruise Olympia saapui vasta aamukolmelta. Olikohan moottoreissa jotakin ongelmaa, sillä perillä Anconassa olimme melkein viisi tuntia myöhässä, seuraavana iltana.

 

 

Meillä oli majapaikka varattuna. Keskellä avaraa maaseutua, kukkulan laella, meitä odotti menomatkalta tuttu Il Pozzo Fiorito, ”Kukkivan kaivon majatalo”. Omistajat Simone ja Laura tervehtivät meitä pariviikkoisen pikkuprinssinsä kanssa.

 

 

Kävimme hakemassa kylästä aitoa italialaista pizzaa. Illastimme keskellä hiljaisuutta, kynttilöiden valossa, ihan omalla porukallamme tässä upeassa, vanhassa kivitalossa. Nukkumaan pääsimme tuttuun, keltaiseen kammariin, samaan kuin menomatkalla. Koiria ilahdutti vilpoinen, vihreä puutarha helteisten päivien jälkeen. Aito nurmikko tassujen alla! Voi riemua!

 

Kolmantena matkapäivänä ylitimme Alpit. Elokuun alkupäivinäkin pohjoisilla rinteillä näkyi lumen rippeitä. Kummastelimme niitä, mutta kännykän GPS paljasti korkeuden moottoritielläkin olevan yli 1300 metriä merenpinnasta, joten eipä ihme, jos ylempänä oli jäätiköitä.

 

Puolen Italian mittaisen pitkän loivan nousun jälkeen Itävalta tuntui olevan yksi nopeasti ohi hurahtava alamäki. Saksan puolella piti alkaa jo katsella, kuinka pian se majapaikka sieltä vastaan tuleekaan. Nesselwang ei tuntunut muuttuneen tippaakaan vuodessa, vaikka ihan samaa huonetta Zum Alten Reisenbach ei meille tänä kesänä tarjonnut.

 

Saksalainen sapuska maittoi, kastike lihan kera oli pitkästä aikaa ihanaa. Jykä nautti paikallisesta oluesta. Koirat ilakoivat niityillä, mutta poimivat sieltä mukaan punkkeja. Kaksi viikkoa aiemmin annettu loisten torjunta-aine tuntui olevan vielä voimissaan, ja nypimme karvaooppeleista muutamia verimaistiaisiin kuolleita öttiäisiä. Punkkipihdit tosin jäivät Koutsounariin, tuli todettua.

 

Saksan läpiajo oli tylsää. Kuski onneksi pysyi virkeänä, sillä rekkajonossa pujotteleminen teetti tasaisesti työtä. Matkalla oli paljon tietyöosuuksia, joilla kolmikaistaisen tien äärivasen kaista oli pelottavan kapea, ja vastaantulijoista erotti vain heijastinlippusiima muovitolppien välissä. Moni jänisti sitä ja jäi köröttämään rekkojen vierelle ja väliin, jolloin meno muuttui mateluksi.

 

Jykällä on onneksi armeijan rekkakortti ja sen verran kokemusta peräkärryn kanssa ajamisesta, että uskalsi ajaa vasenta kaistaa ruuhkapaikkojen ohi. Niinpä emme myöhästyneet laivastamme, vaan olimme perillä noin tuntia ennen lastausta, joka alkoi puoli yhdeltätoista.

 

Sää viileni tasaisesti pohjoista kohti edettäessä. Nesselwangin vilpoisen aamun jälkeen lämpötila nousi 28 asteeseen, mutta illalla Travemündessa asteita oli enää alle 20. Pilvipeite tuli vastaan pohjoisessa, missä se kurotti mereltä manteren päälle ja suhautti pari pientä kuuroakin viimeisen sadan kilometrin matkalla. Ensimmäinen sateemme sitten huhtikuun!

 

Laps’ Suomen ällös vaihda pois sun maatas ihanaa…?

 

Saksan rannikolle sade ei jäänyt, vaan puolentoista vuorokauden merimatkamme ajan taivas pysytteli harmaassa peitossa. Helsinki, lauantaiaamuna 6. elokuuta, kastoi meidät jälleen suomalaisiksi tihkusateella. Ensimmäiset kolme viikkoa kotona satoi joka päivä kahta poikkeusta lukuunottamatta.

 


Vuosaaressa teimme mutkan tulliin, jossa selvitimme, mikä MiTon tilanne kreikkalaisine kilpineen on. Saamme ajaa niillä maksimissaan puoli vuotta, jos aiomme vielä palata niiden kanssa Kreikkaan. No, sitähän ei tiedä, joten ainakin toistaiseksi auto kulkee GR-tunnuksilla. Myöhemmin on edessä katsastus ja rekkarien vaihto, mutta sen siis ennättää.

 

Iltapäivällä olimme lopulta kotona. Piha näytti tutulle. Nurmikko oli ylipitkä, vaikka lapset olivat leikanneet sitä, vettä oli piisannut. Kukkapenkit puskivat perennaa, luonnon- ja puutarhamallista. Iida oli odottamassa tulijoita, oli tullut laittamaan vesivaraajan lämpiämään.

 

Koirat olivat hämmästyneitä kömpiessään puutuneilla kintuillaan autosta. Seuraavan tunnin ne kulkivat nenät nuuskuen haistelemassa kaikkea. Varmaan ne saivat hyvän tilannekatsauksen siitä, millaista elämää pihapiirissä oli talon tyhjillään ollessa ollut. Ehkä tietävät paremmin kuin me, mikä oli laukaissut valvontakameran ne kerrat, kun kuvassa oli vain autio piha. Jänis vai kissa?

 

Matkan laskelmia

 

Moni on kysellyt, mitä automatka Kreetalle saakka maksaa, joten nyt vähäsen räknätään. Ajo Koutsounarista Vehmersalmelle 7,7 l / 100 km keskikulutuksella (muistakaa se peräkärry!) tarkoittaa 200 litraa bensiiniä ja euroina vähän vajaata 300 euroa. Tietulleja piti maksaa yhteensä pyöreästi 95 euroa.


Laivamatkat lohkaisivat meidän perheellämme ison osan koko reissun kulungeista: kun matkaa tehdään auton ja kärryn kanssa ja majoitutaan lemmikkien kanssa hyttiin, euroja hupeni yhteensä hieman yli 1930. Kaksi hotelliyötä ja koiramaksut päälle tekivät satasen lisää.

 

Voi siis sanoa, että reilulla kahdella tonnilla taitoimme tuon välin. Asuntovaunu tai matkailuauto tulee laivoilla jonkin verran kalliimmaksi, pelkkä henkilöauto ja yöpyminen kansipaikoilla pienentäisivät kustannuksia vastaavasti paljon. Jos hintaa vertaa kahden hengen lomareissuun matkatoimiston valmismatkoilla, niin eipä eroa paljon tule. Lyhyelle lomalle kannattaa tietysti lentää, ajansäästö on huomattava.

 

Kotoutumista Suomeen

 

Ensimmäiset päivät kotona toimiminen oli samanlaista kuin sellaisessa unessa, jossa ajaa autoa, mutta kaikki namikat ovat väärissä paikoissa. Missä meillä on kahvipurkki? Pidettiinkö me kuminauhoja jossain tietyssä lokerossa? Pitikö minulla olla täällä ne vanhat lenkkarit vai heitinkö ne pois?

 

Talo oli pärjännyt suhteellisen hyvin, mutta käyttöön otettaessa vanha vesiputkisto alkoi vähän oireilla. Remonttia siis tiedossa. Lämminvesivaraaja vaihtoon, kiuas on näköjään saunottu puhki, matot on pakko pestä, satoi vaikka akkoja…

 

 

 

Matot kuivatettiin olohuoneessa takan ääressä, koska vettä tuli jatkuvasti. Omenat ja luumut varisivat maahan, sillä kun ei satanut, ampiaiset kuhisivat niiden kimpussa. Lissu totutteli ajamaan taas sadan kilometrin päivittäistä työmatkaa.

 

Vaatetuksen valitseminen tuntui hankalalta. Olihan meillä ollut Kreetalla näin viileää viimeksi helmikuussa. Mutta saunominen oli ihanaa! Ja pitää myöntää, että karjalanpiirakkaa ja hapankorppua tuli ostettua.

 

Ystävät ja sukulaiset ilmaantuivat pihaan ja puhelinlangoille ja lievittivät sitä ikävää, joka sosiaalisten kreetalaisten jäljiltä jäi kalvamaan. Tuli vahva tunne siitä, että nyt meillä on kaksi kotimaata.


Jos Suomi olisikin valoisa, lämmin ja täynnä iloisesti rupattelevia ihmisiä niin kuin hetkittäin noina syyskuisina päivinä, mikäs olisi ollessa. Mutta kun ei jaksa tykätä sateesta, lumesta, itikoista ja autiudesta, joka syntyy siitä, että ihmiset piiloutuvat koteihinsa eivätkä siedä muita likelle.

 

Pikku hiljaa Suomen kesä kääntyy syksyksi, valo vähenee, ilma kylmenee. Sade ajaa sisätiloihin. Valokuvien ja videoiden järjestäminen tuo Kreetan taas lähelle, ajatuksiin ja uniin. Tieto siitä, että Koutsounarin loputon ranta paistattelee auringossa ja tutut tavernat sykkivät elämää iltaisin, lämmittää kuin kuppi vuoristoteetä. Syysloman ja joulun matkaliput on jo varattu. Ystävät Kreetalla, pian taas tapaamme!



 

Kiitos blogin lukijoille! Sapattivuosi on nyt takana. Blogi saanee vielä muutamia muisteluita syksyn ja talven mittaan. 

 

 

 

 

Vehmersalmelta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/

You may also like...

3 Responses

  1. Kati sanoo:

    Kiitos hienoista kertomuksista. Ajelimme tänään juuri näissä maisemissa. Lämmintä on n.30

  2. artoh sanoo:

    hienoa lukea asumisesta kreetalla viimevuonna olimme 10 viikkoa ja tänävuonna "vain 5 viikkoa"hanian "lähellä mutta kyllä tavernat ja kauppiaat meidät tunnisti vaikka osasta olimme menossa vahingossa ohi joten on siellä tuttuja joita pitää mennä katsomaan ei viikoksi vaan ainakin kahdeksi jos lotossa ei onnista.olemme käyneet saarella nyt 16.sta kertaa eikä ole pattänyt kertaakaan

  3. Heidi sanoo:

    Kiitos ihanista tarinoista, ne lämmittävät mieltä kun syysviima puhaltaa. Odotan niin innolla ensi kesän Hanian reissua, Kreeta on kreikkaa kauneimmillaan ja auringonlämpöinen tunnelma vie mennessään…. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *