1.8.2015 Arkea lomaparatiisissa

– Oletteko te taas menossa johonkin juhliin? Tytär kysyy soittaessaan Suomesta.


Ei sapattivuoden vietto tietenkään ole pelkkää juhlaa, muutenhan koko työkykyä elvyttävä vaikutus valuisi rantahiekkaan ellei peräti kurkusta alas. Mutta sopivassa määrin kyllä tulee juhlittuakin, emme me täällä pelkästään virastoissa juokse.


Esimerkiksi heinäkuussa täällä on vietetty ???????-viikkoja [kirvia], ja tarjolla on ollut monenmoista kyläjuhlaa ja teatteriesitystä. Juhlat alkavat siinä kymmentä käydessä ja jatkuvat kolmen hujakoille. Kotimaassa se ei ehkä olisi mikään aikuisten kotiintuloaika, mutta täällä nuoriso taitaa aloittaa omat karkelonsa vasta silloin. Olemmepahan oppineet nukkumaan päiväunet sitten keskipäivän helteen aikaan!


Kyläjuhlat Mirtoksessa

Muitakin uusia tapoja on tarttunut takkiin. Rutiineilla on taipumus kiertyä arjen kuteisiin huomaamatta kuin koirankarvoilla neuleeseen, mutta arjen helpottamiseksihan ne syntyvät.

Vaikka meillä ei olekaan mitään kelloon ja kalenteriin sidottuja vastuita kuin harvakseltaan, kai sanaa arki saa käyttää?


Aamun alkajaisiksi syömme aamupalamme terassilla. Aurinko paistelee lempeän lämpimästi kotikoivun kokoisen fiikuksen lehvien läpi ja kukot kiekanoivat kilpaa, kun teemme jonkinlaisen löyhän suunnitelman päivän riennoista. Onko tarpeen käydä kaupungilla, mitä jääkaapissa on? Mihin aikaan mennään rantaan?


Lenkkeilyä


Yksi rutiineistamme on tietysti nelijalkaisten matkakumppaneidemme tarpeista huolehtiminen. Lenkit on tehtävä pari kertaa päivässä. Koirien kanssa on kuitenkin helppo tutustua ympäristöön. Kukaan ei ihmettele, mitä hiippareita nurkilla kuleksii, kun näkee mukana olevat koirat. Koirista lohkeaa myös mukavasti jutunjuurta ihan ventovieraidenkin kanssa, aivan kuten Suomessakin.


Lenkkiseuraa tarjolla

Mukava tapa lenkittää koiruudet on kävellä tai pyöräillä alas merenrantaan. Käymme lähes päivittäin parin – kolmen tunnin uimareissulla. Se sisältää puolisen kilometriä pitkän, rennon laskeutumisen alas rinteen serpentiiniä, sitten parisataa metriä hiekkatietä läpi oliivitarhan, jossa kaskaat sirittävät korvia huumaavasti, ja sitten on vielä viisikymmenmetrisen biitsin ylitys ennen merta.


Uimalenkki ei ole ollenkaan ikävä rutiini. Vesi on lämmintä mutta silti virkistävää. Kesäkuussa saimme parhaimmillaan jakaa koko pitkän rannan vain parin naku-uimarin ja rantajoogaajan kanssa, heinäkuussa väkeä riittää pienissä ryhmissä noin kymmenen metrin välein. Toisaalta rantatuolitkin ovat vielä melko tyhjillään, saa nähdä, tuleeko tungosta, kun täällä lomakausi alkaa.

Rantaeväänä meillä on limua ja olutta, koirille makeaa vettä. Paheet tulee kuitattua paluumatkalla, joka on varsin tukala rupeama vastamäkeen. Eipähän ehdi suolavesi kuivua ihoa kutittamaan ennen suihkuun pääsyä, hiki pitää siitä huolen.



Meidän jokapäiväinen salaattimme


Arjen rutiineista suloisimpia lienee syöminen. Täällä on Suomeen verrattuna erittäin edullista syödä ulkona, kuten kaikki Kreikan-matkaajat tietävät. Paikallisille asia ei ole enää ihan sama kuin ennen, sillä yleinen hintataso on noussut ja tulot monen perheen kohdalla romahtaneet. Nyt arvonlisäverot nousevat taas, mikä lisää ravintoloiden ja ihan tavallisten kuluttajienkin taakkaa.


Nykyään kokataan taas kodeissa. Se näkyy ja kuuluu: eivät kreikkalaiset silti yksin syö, vaan ruoka-aikaan, iltamyöhällä siis, yhteiseen pöytään kokoontuu suku tai naapurusto. Pöytä katetaan terassille tai ikkunat ja ovet ovat auki lempeään iltaan, joten naapurusto on kuin pop-up-tavernoja täynnä.


Käymme ulkona syömässä pari kertaa viikossa. Täällä on myös edullista kokata itse. Lähes päivittäin teemme lounaaksi horiatiki-salaattia. Se ainekset ovat täällä halpoja (meille osin ilmaisia: naapuri toimittaa tomaattia yllin kyllin) ja jumalaisen hyviä! Suomessa lopetimme keväällä tomaattien ostamisen kokonaan, koska ne maistuivat jollekin aivan muulle kuin tomaatille. Täällä ei tarvitse miettiä, onko punainen väri peräisin vain kohdevaloista marketin hevi-osastolla.


Täytetyt tomaatit kotiuunista

Kurkut ovat todella EU-vastaisia kiemuroita, mutta menkööt 

missimittaiset vaan vientiin! Pääasia on hyvä maku: makea, raikas, hedelmäinen. Sipulit ja vihreät paprikat ovat nekin jotain aivan muuta kuin Suomessa myytävät kitkerykset. Ja tietysti kaikissa näissä ilahduttaa myös hinta, joka on joitakin kymmeniä senttejä kilo. Kalleimmiksi salaattiaineksiksi nousevat feta ja oliivit. Nekin ovat silti halvempia kuin Suomessa. 


Salaattiannos hellepäivänä on virkistävä ja yllättävän hyvin nälän pitävä lounas. Nälkä ilmoittelee seuraavan kerran usein vasta myöhään iltapäivällä ja syömme usein seitsemän – kahdeksan aikaan. Paitsi, jos syömme ulkona, silloin ateria-aika on pari tuntia myöhemmin.


Joskus poikkeamme ostamaan herkut pöytään lauantaiaamupäivän torilta eli laïkolta Ierapetrasta. Kokonainen katu on suljettu liikenteeltä ja sen ovat vallanneet myyntikojut, joissa myydään kaikkea pienraudasta tekstiileihin ja luonnollisesti joka sortin syötävää.

Tässä hotellissa ei käy siivooja


Ruoan jälkeen rutiineihin ilmaantuu mutru: tiskit. Turha kuvitella, että täällä olisi tiskikonetta käytettävissä: useimmat tavernatkin hoitavat homman käsin. Toisaalta käsin tiskaaminen tuo kodinhoitoon kesämökkifiiliksen. Veden lämmitys on helpompaa kuin mökillä tai veneessä, kun ei tarvitse sytytellä tulta muuripataan tai hoivata aallokossa keikkuvaa kaasuliettä. Aurinko-Armas on kuumentanut veden puolestamme katolla sijaitsevassa säiliössä. Opiskeluaikojen tiskivuoria ei parane kerryttää: lämpimässä viihtyvät myös torakat ynnä muut önniäiset, joiden emme halua öisin juhlivan keittiössämme.


Myös lattian luutuaminen on useasti viikossa hoidettava toimenpide. Kivilattioillamme ei toistaiseksi ole muuta kuin makkarin ja kylppärin matot, joten varsinkin koirien jäljet näkyvät parissa päivässä – jos ei puolessa tunnissa. Lisäksi hienonhieno pöly, jonka sanovat olevan Saharan hiekkaa, kulkeutuu joka paikkaan ja pyöristää nurkat, vaikka juuri olisi imuroitu. Moppi heiluu siis varsin tiuhaan.


Pyykkien peseminen ja ennen kaikkea kuivattaminen täällä sujuu näppärästi. Ne kuivuvat tuulivoimalla, kuivausrumpu olisi vitsi. Jos pesee kaksi koneellista, ensimmäinen on kuiva toisen valmistuessa. Välillä tosin on tuullut niin kovaa, että pyykit on saanut varmistella tuplapyykkipojin. Helteillä pyykkiä myös syntyy, kun vaatteet likoavat niskaan monta kertaa päivässä.


Arkihuolesi kaikki heitä?


Talouskriisin vuoksi käteisen rahan nostaminen automaatista on tullut yhdeksi rutiineista, joita meillä ei Suomessa ollut. Kun käymme kylillä, nostamme päivittäisen viiskymppisemme. Tähän mennessä kreikkalaisella pankkikortilla on voinut nostaa 60 e päivässä, mutta automaateissa on vain viisikymppisiä, joten se on summa, jonka ulos saa.


Meillähän ei ulkomaalaisina ole hätäpäivää: Suomen tililtä rahaa nousee niin paljon kuin on katetta tai Visa antaa luottoa. Ilman ulkomaantiliä asioivan kreikkalaisen on tyytyminen 50 euroon, tosin helpotuksia on luvassa. Kortti käy maksuvälineenä yhä useammassa paikassa ja kreikkalaisetkin ovat alkaneet marketissa kaivaa korttinsa esille. Kassaneidit eivät enää ihmettele joka kerran, miten maksupääte toimii.

Viidellä kympillä päivässä ei isosti juhlita


Ehdimme siirtää Kreikan tilillemme pari tonnia autoverojen maksamista varten ennen pankkien ”sulkeutumista” – hassua nimittää sitä niin, koska olemme olleet sisällä näissä ”suljetuissa” konttoreissa asioimassa, kuten kreikkalaiset itsekin. He jonottavat nyt saadakseen pankkikortin. Meillä on siis katetta myös kreikkalaisella tilillä, mutta suomalaiset pankit tekevät kiusaa eivätkä anna maksaa maksuja Kreikkaan tai edes siirtää talousrahaa omalle tilille. Mielestämme tämä on kohtuutonta.


Muutamina iltoina olemme istuneet tavernassa screenin äärellä seuraamassa politiikan kipuilua. On äärettömän iso harmi, miten piittaamattomat, ahneet vallanpitäjät ovat sotkeneet kokonaisen kansan elämän. Eivätkä pelkästään maan omat poliitikot vaan mukana sikajuhlissa ovat olleet iloisesti EU:n huipputason päättäjät. Mutta tavallinen kansalainen siivoaa sotkut.


Parlamentti äänestää lainaehdoista

Silti aihe tuntuu täällä jollain tapaa kaukaiselta. Valkokankaan edustalle voi olla kokoontunut joukko aikuisia politikoimaan, mutta samalla vieressä nuoriso notkuu huolettomasti reggaen tahtiin.


En väitä, että jakaisimme kreikkalaisten arjen kokemukset kriisistä. Itse asiassa emme varmasti tiedä paljoakaan siitä, millaista on ollut elää viime vuodet koko Euroopan silmätikkuna laiskurin maineessa. Mutta uskon, että jaamme kreikkalaisten kanssa saman toiveen siitä, että maan asiat kääntyisivät parempaan suuntaan. Että entiset Kreikan-matkaajat palaisivat, ja jälleen uudet ihmiset rakastuisivat Kreikkaan.



Emme me rakasta tätä maata ja auringon lapsia sen vuoksi, että täällä on jatkuvat juhlat ja rahaa millä rapata ja roiskuttaa. Ehkä tämä on asia, joka on unohtunut talouden villeinä vuosina monilta kreikkalaisilta itseltäänkin. Me rakastamme tätä maata, jolle on suotu paratiisilliset olosuhteet ja jonka ihmiset sen vuoksi ovat kasvaneet sydämeltään suuremmiksi kuin monet muut.

Kreetalta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *