1.9.2015 Kulttuurieroja. Osa 1: Liikenne

Kreikkalainen liikenne kuvastaa hauskasti kreikkalaista elämäntapaa. Tai ehkä paremminkin sitä, millaisena suomalainen sen näkee. Kiivasta, kiihkeää, huoletonta, jopa piittaamatonta. Ajaminen on usein nopeatempoista. Kiihdytykset ja jarrutukset kuuluvat, vaikka eivät tapahtuisi näköpiirissäkään, sillä kuumalla asfaltilla renkaat ulvahtelevat pienestäkin.

Kun itse sukeltaa mukaan liikennevirtaan, alkaa hahmottaa uusia asioita. Vaikka renkaat ulisevat ja rääkkä raikuu, suomalaisen liikenteen julma aggressiivisuus puuttuu. Toki tunteet kuumenevat, jos joku tukkii liikenteen, mutta ei täällä nyrkkitappeluita parkkipaikoilla tule siitä, että joku on ohittanut toisen, kuten Suomen uutisista voi joskus lukea.

Tilaa kaikille

Ierápetra on noin parin kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki, ja sitä ympäröivät useat pienemmät kylät. Joinakin kertoina, kun olemme pyrkineet Ierapetraan ostoksille, saman tarpeen on tuntenut ainakin tuhat muuta, ja liikenne on ollut aika tukossa. Keskustaan johtaa pari pääväylää, joissa on liikennevalot, ja niihin muodostuu ruuhkaa. Kun vain malttaa hillitä suomalaisen temperamenttinsa ja käyttäytyä coolisti kuin etelämaalainen, ydinkeskustaan pääseminen kuitenkin onnistuu. Sitten olisi löydettävä parkkipaikka.


Kaikki kadunvarret molemmin puolin näyttävät olevan kirjaimellisesti tupaten täynnä autoja nokat kaikkiin mahdollisiin suuntiin: meno- tai tulosuuntaan, kadulle tai jalkakäytävälle päin. Silti osa ruuhkasta purkautuu parkkiin, ihmeellisesti kukin löytää lokosen, johon auton saa jotenkin mahtumaan. Voi olla, että takana tulijat joutuvat vähän odottelemaan, mutta taskuparkkeerauksen kreikkalaiset taitavat, siinä ei kauan bensaa pala.


Rouvat juttusilla
 – takanatulija odottaa kohteliaasti

Parkkeeraaminen aloitetaan kytkemällä hätävilkut päälle. Joskus, kun parkkipaikkaa ei vain yksinkertaisesti ole, hätävalot pannaan vilkkumaan keskellä katua ja puretaan autosta lastenrattaat, mummo ja muu rekvisiitta, tai päästetään lauma neitoja pyrähtämään ostoksille. Muut autoilijat odottavat jonossa manööverin ajan, harva silti hikeentyy.

Ierapetrassa ei ole parkkimaksuja eikä aikarajoituksia, ja sama pätee melko moneen kreikkalaiseen taajamaan. Pysäköintikieltoalueita on, mutta kieltoja noudatetaan vaihtelevasti. Vihreään lippalakkiin ja paitaan sonnustautunut parkkijorgos kiertää sakkolappuineen näitä paikkoja. Poliisi voi ilmaantua väärin pysäköidyn ajoneuvon luo ja puhaltaa pilliinsä. Yleensä parin vihellyksen jälkeen jostakin juoksee kovasti selittelevä ja anteeksipyytelevä ajoneuvon haltija. Emme ole saaneet vakoiltua, tuleeko silloin sakkoja vai ei. Jos kuski ei ilmaannu, lappu jää auton lasiin.

Tilanahtautta Iraklionin 
lentokentän parkkipaikalla


Maksullisia, valvottuja parkkipaikkoja on isommissa kylissä. Agios Nikolaoksessa maksoimme nuorukaiselle kaksi euroa tunnilta, Ierapetrassa emme ole tarvinneet maksullista paikkaa, mutta sellainen on ja kuulopuheiden mukaan toimii hyvin. Sitiassa pääkadun varrella näkyi olevan käytäntönä, että ostetaan pysäköintikortti, mutta emme perehtyneet siihen tarkemmin. Olimme kaksipyöräisellä tuulettautumassa. Moottoripyörän pysäköiminen ei yleensä ole vaikeaa, ja niille on osoitettu jopa omia paikkoja.



Merkkien merkillinen merkityksettömyys

Kreeta on hyvin tiiviisti asuttua, lähes kaikki rakennus- tai viljelykelpoinen maa on käytössä. Maasto on kuitenkin paikoin niin vaikeakulkuista kalliota ja vuoristoa, että kylien välille jää myös erämaita. Manner-Kreikassa suhdeluku on kuulemma jopa 1:5 asuinkelvottoman vuoriston hyväksi. Niinpä 10 miljoonaa asukasta ahtautuu lopulta varsin pienelle alueelle – puolet heistä Ateenaan. Varsinkin rannikoilla kylät muodostavat helminauhan, eikä aina voi päätellä, mihin yksi kylä päättyy ja mistä toinen alkaa.

Aina kylän vaihtumista ei huomaa edes liikennemerkeistä. Taajamarajoitus 40 km/h alkaa sinivalkoisesta nimikyltistä ja päättyy samanlaiseen kylttiin, jossa nimen yli on vedetty punainen henkseli. Aivan liian usein taajaman nimi on jossakin piilossa, ja sitten sitä vain huomaa, että jahas, neljänkympin rajoitus loppui juuri, tulipa ajettua ylinopeutta.


Eipä silti, usein liikennemerkit muutenkin tuntuvat olevan vain koristeina, eikä kukaan niitä noudata. Esimerkiksi stop-merkki korvaa täällä kärkikolmion, sen takaa vain kurkataan, tarvitseeko muita väistää. Pysäköintikielto on muita varten, eihän juuri minun autoni tässä ketään haittaa, tai mahtuuhan tähän nyt yksi vielä… Suojatien päälle pysäköidään sujuvasti.

Pienemmillä kylillä kujat tukitaan, kun hotellivieraiden on pakko saada autonsa parkkiin ihan hotellin nurkille. Siinä ei paljon oteta huomioon paikallisasukkaiden portteja, liikkeiden tavaratoimituksia taikka hälytysajoneuvojen pääsyä paikalle onnettomuustilanteessa.

Osittain piittaamattomalla suhtautumisella on pitkät perinteet. Varsinkin vuorilla näkee tohjoksi ammuttuja liikennemerkkejä.  Sellaisten kuvat koristavat nykyään t-paitapainatuksina turistien rintamuksia, mutta autenttisia esimerkkejä todella löytyy. Ilmiö kuvastaa perinteistä kapinaa lakia ja valtiovaltaa vastaan, ja sillä on juuret syvällä historiassa. Täytyy muistaa, että Kreetan ovat valloittaneet vuoronperään Ottomaanit, venetsialaiset ja merirosvot, ja valloittajan lait ovat olleet aina taakka paikallisille.

Osasyynä kurin puutteeseen on se, että etenkin hektisessä kaupunkiliikenteessä on vaikea noudattaa merkkiviidakon epäselviä ohjeita. Osa kylteistä on auringon haalistamia tai rikkinäisiä, ihan selvästi vain paikalleen unohtuneita. Taajaman ulkopuolella plakaatit hukkuvat graffiteihin tai kymmenen sentin päivävauhtia kasvaviin pusikoihin. Silti selittävänä tekijänä on usein silkka piittaamattomuus. Täällä ajetaan usean kympin ylinopeuksia, mikä etenkin taajamissa on hengenvaarallista. Erityisesti tätä näkee niissä kylissä, joiden läpi kulkee päätie. Sääliksi käy, kun näkee mummojen tai pikkulasten seisovan kadun varressa yrittämässä päästä yli tien.

Nopeusrajoituksia rikkovat erityisesti turistit vuokra-autoillaan. Autovuokraamot varoittavat ulkomaalaisia asiakkaitaan ateenalaisten loma-ajoista, joten kauas ei tarvitse lähteä etsimään maanteiden hurjapäitä. Luulisin ja toivoisin, että suomalaiset eivät kuulu hurjastelijoiden joukkoon, meillä säntillinen pilkkujen noudattaminen on perimässä vähän samalla tapaa kuin täällä sen puute.

Koska kukaan ei kuitenkaan noudata rajoituksia, vaan ne ylitetään joka tapauksessa noin kolmella kympillä, tämä näyttää otetun huomioon rajoituksia asetettaessa. Jos tien reunalla on menossa jokin pieni projekti, joka ei rajoita tien käyttöä millään tavalla, on yhdeksän kympin alueella yhtäkkiä vastassa 30 tai jopa 20 km/h lätkä. Ilmeisesti tavoitteena on, että paikka ohitetaan sadan kahdenkympin sijaan kuutta kymppiä. Valitettavasti tällainen mahdottomien rajoitusten asettaminen ei ole omiaan parantamaan muidenkaan sääntöjen noudattamista.

Silmä tarkkana ja taustapeili käytössä

Kreikkalainen elämäntapa näkyy onneksi myös hyväksyvänä ja sydämellisenä suhtautumisena kanssa-autoilijoihin. Täällä tuntee olevansa tasavertainen kadunkäyttäjä muiden joukossa, vaikka usein turistimaisesti töytäileekin tietämättä oikein tarkkaan, minne on menossa. Tilaa annetaan todella hyvin. Vaikka et olisi etuajo-oikeutettu, mutta olet selvästi jo odottanut aikasi ruuhkassa, joku pääväylällä pysähtyy ja huiskauttaa kättään: tuohon väliin saa tulla. Toki niitä väliin yrittäjiäkin on vastaavasti pyrkimässä eteen joka risteyksestä, mutta täällä ajetaan jarrujalka huomattavasti herkemmässä kuin Suomessa. Emme ole vielä kolmen kuukauden oleskeluajallamme nähneet yhtään kolaria tai onnettomuutta. (Tätä kirjoittaessani koputan maan tapaan puuta! Tiedän, että niitä tapahtuu.)

Mutkaisilla pikkuteillä on syytä olla todella varovainen. Tapana onkin tööttäillä pahimmissa ”pimeissä” kurveissa, jotta mahdollinen vastaantulija tietää väistää tai edes pysyä omalla kaistallaan. Asuntomme kohdalla on tällainen mutka, jossa paikalliset painavat äänimerkkiä. Enää emme säpsähtele: se on vain ystävällistä toisten huomioimista, ei hätiä mitiä. Koko riikkarin käyttö on vaihtanut mielessämme merkitystä suomalaisesta nyrkinpuimisesta hyvää tarkoittavaksi eleeksi.  Tööttäily on varoittelun lisäksi myös moikkailua kohdattaessa tai vain naapurin talon ohi ajettaessa.

Maanteillä ajaminen on tyyten erilaista kuin kotimaassa. Vaikka kaistoja näyttäisi olevan kaksi, menevä ja tuleva, niillä ajetaan kolmekin ajoneuvoa rinnakkain – siis samaan suuntaan. Joskus molempiin suuntiin samanaikaisesti, jolloin ei voi kuin pidättää henkeä ja toivoa, että tien leveys riittää kaikille kuudelle ajokille.


Neljä kaistaa käytössä


Oikealla köröttää avolavapakullaan paikallinen pappa, jolla ei ole kiirettä kirkkoon. Rinnalle uskaltautuu turisti vuokra-autollaan, ja vielä paikallinen bisnesmies päättää hurauttaa mokoman kainostelijan ohitse. Onneksi pientaret ovat melkein yhtä leveät kuin varsinaiset kaistat, joten yleensä tällainenkin tilanne vielä lutviutuu. Mutta entä jos mutkan takana tien reunan tukkiikin polkupyöräilijä, vuohi tai tielle kasvanut pensas, ja oikeanpuolimmaisin haluaa oman kaistansa takaisin? Voi kuvitella, että silloin rytisee!


Pientarella voi olla esteitä

Joka tapauksessa maan tapa on antaa tilaa takaa tuleville väistämällä oikealle. Sen lisäksi pitää uskaltaa ohittaa hitaammat, vaikka vastaantulijoita olisi tulossa vasemman kaistan täydeltä. 



Se vaan pitää muistaa, ettei saa ylittää keskiviivaa silloin, kun katkoviivan sijaan kulkee kaksi yhtenäistä valkoista viivaa rinnakkain. Merkitys on sama kuin keltaisella viivalla Suomessa: ohituskielto.

Tästä mahtuu hienosti


Edellä kuvattu pätee varsinkin, jos menomatkalla on nähnyt poliisiauton asettuvan levähdysalueelle kytikselle. Kannattaa muistaa paikka, kun ajaa kotiin päin. Poliiseja ei ole vaikea huomata, sillä heillä tuntuu olevan tapana ajella vilkut päällä, vaikka eivät ole varsinaisesti hälytysajossa. (Sama pätee kuorma-autoihin ja traktoreihin. Ihan niin kuin vilkkuvalot laitettaisiin päälle vain siitä ilosta, kun ne siinä sattuvat olemaan!)


Sitä voi sitten kuitenkin sattua saamaan sakot vaikka siitä, että ylittää valkoisen tuplaviivan – ei ylinopeudesta, jota saattoi olla, eikä ohittamisesta, joka varmasti tapahtui, vaan niiden viivojen ylittämisestä. Täällä on mielenkiintoinen käytäntö houkutella rikkeen tehnyt maksamaan sakot ja vieläpä ajoissa. Jos kiltisti korvaa tekemänsä tuhmuuden kymmenen päivän sisällä, saa puolet summasta anteeksi! Jotenkin 75 euroa kirpaisee paljon vähemmän, kun lapussa lukee 150 euroa. 



Se ois sakon paikka!


Kreetalta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *