Annan Kreetablogi: Retki kirkkoisien luolalle

Melkein viimeisenä Paleochoran lomapäivänä ajoimme pohjoiseen, poikkesimme pääväylältä muutaman kilometrin jälkeen mutkaiselle tielle, joka seuraa rotkon reunaa kohti Azogireksen kylää. Juuri ennen kylän ensimmäisiä rakennuksia erkanee vasemmalle jyrkkä huonokuntoinen tie, se vie ylhäällä kohoavien kallionlohkareitten alapuolelle. Siellä näiden jylhien kallioiden keskellä on syvä luola.
Kuulimme Paleochorassa puhuttavan, kuinka Azogireksen aikaansaava kafenionpitäjä Lucky on masinoinut kuntansa uudistamaan tuota kylän kuuluisaa nähtävyyttä – 99 kirkkoisän muinoin asuttamaa luolaa. Olemme käyneet luolassa kymmenkunta vuotta sitten, tuolloin patikkapolkumme kulki sen ohi. Laskeuduimme luolan pohjalle heiluvia rautatikkaita pitkin sysipimeään pieneen kirkkosaliin maan uumenissa. Nyt tikkaat on kuulemma uusittu ja luola varustettu vieläpä valoilla.
 
Tällä seudulla kerrotaan 99 kirkkoisästä, jotka seilasivat Kreetalle joskus 1300-luvun alkupuolella, nousivat maihin ja asettuivat asumaan luolaan Azogireksen kylän yläpuolisen vuoren rinteessä. Myöhemmin yksi heistä lähti Akrotirin niemimaalle erakoksi. Ennen tämän erakon lähtöä olivat kirkkoisät tehneet sopimuksen, että jos heistä yksi menehtyy, niin menehtyvät samalla kertaa kaikki muutkin. Jonkin ajan kuluttua tämä muualle muuttanut kirkkoisä ammuttiin nuolella villieläimenä – hän oli pukeutunut vuohennahkaan. Vielä samana päivänä löydettiin nämä kaikki muut menehtyneinä, kuka mihinkin luonnollisen kuoleman kautta.
 
Kirkkoisien kunniaksi on Azogireksen kylän liepeelle rakennettu luostari, viehättävä rauhan tyyssija rotkon rinteellä. Siinä lähistöllä kasvaa suuri ikivihanta plataanipuu, jonka juurelle kirkkoisien luut aikoinaan haudattiin. Sen koommin ei tämä plataani ole lehtiään talvisin tiputtanut.

Muistelemme tuota tarinaa ja ajamme aina tien päähän, mistä alkaa jyrkästi kiipeävä kinttupolku. Ylhäällä kallionkielekkeiden päällä seisoo suuri risti. Pujottaudumme kalliopaasien välistä alas pienelle aukiolle, jota reunustavat valtaisat kalliolohkareet. Kaikki vaikuttaa pienemmältä ja suljetummalta kuin viime käynnillämme. Lohkareiden seinämistä roikkuu jo täysin kuivuneita kukkavarsia. Ympäröivät kallioseinät tekevät tilasta melkein suljetun, äänet eivät kimpoile seinistä, kuin olisimme suljetussa huoneessa. Kalliossa näkyy ikiaikaisen veden muovaamia uurteita.

 

Luolan suu on teräväreunainen, alaspäin levenevä musta aukko. Varoituskyltti kehottaa ottamaan mukaan taskulamppuja: vasta asennetut valot eivät välttämättä toimi kaiken aikaa, sähkökatkoksiin on syytä varautua. Kurkistelemme sisään luolaan, muistelemme niitä vuosien takaisia vanhoja heiluvia rautaisia tikapuita ja toteamme, että nämä uudet ovat ainakin iloisen keltaiset, mutta edelleen lähinnä tikapuiksi luokiteltavat.

Äkkiä ei meistä kummallakaan ole enää halua kiivetä alas tuohon kapoiseen aukkoon. Päämme päällä roikkuvat kalliolohkareet tuntuvat kaartuvan entistä tiiviimmin puoleemme, taivaasta näkyy vain kaistale. Äkkiä tuntuu tärkeältä, että olen siellä alhaalla jo kerran käynyt, nähnyt siellä kolmien pitkien tikkaiden alapäässä sijaitsevan alttarin, ikonit. Tuntuukin tärkeämmältä kivuta päivänvaloon.
Hatunnoston arvoinen asia kuitenkin on, että piskuinen Azogireksen kylä on lähtenyt huolehtimaan luolallakävijöiden turvallisuudesta ja mielenkiinnosta. Matkalla luolalta, tapaamme kaksi lapsiperhettä, molemmat ovat kiivenneet jalkaisin muutaman kilometrin pituisen tien kylästä.
 
Polun varteen on noussut muutama syyskukka. Nämä saimme nyt nähdä luolavisiitin sijaan. Sateeton syksy käy kovaksi luonnolle. Pitkässä kuivuudessa syyskukinta on kaikkineen reilusti myöhässä. Kukaksi asti jaksavat ovat tavallista pienempiä ja lyhempivartisia, kuin luonto säästäisi itseään, sateita odotellessa. Tänään löysimme syysskillan ja sternbergian (pikarinarsissi) sekä muutama pieni myrkkylilja.

Ajamme takaisin Azogireksen kylään ja poikkeamme Luckyn kafenioon, joka mainostaa tarjoavansa saaren parasta, Luckyn äidin Sofian reseptin mukaan valmistettua munakasta. Kafenion ulkopuolella seisoo Kreetan ainoa Lincoln: Luckyn isän 1990-luvun alussa New Yorkista Kreetalle tuoma autokaunokainen, se nököttää siinä tienposkessa hiukan epätodellisen tuntuisena odottamassa isäntäänsä, joka kulkee sillä lampaitaan hakemassa.   

 

Terveiset Paleochorasta
Anna Meurling

You may also like...

4 Responses

  1. Jukka sanoo:

    Kiitos Anna ja Olle hienosta kuvauksesta kirkkoisien luolasta ja heidän kohtalosta. Kuinka monta luolaa mahtaakaan Kreetalta löytyyä ja minkälaisia tarinoita niihin mahtaa liittyä?
    Lämmin ilma siis jatkuu vaikka ollaan jo marrassakuussa. Voi kumpa voitaisiin me voisimme lähttää tämän hetkiset sateet sinne. T. Jukka

  2. anna meurling sanoo:

    Jukka: Kreetalla arvioidaan olevan noin 2000 luolaa, tunnettua, lisäksi tietenkin kaikenlaisia pienempiä koloja varsinkin rotkojen seinämissä. Luolien arvioidaan olevan geologisesti itse rotkoja vanhempia. Lukuisiin roktoihin liitty tarinoita, mytologia sijoittaa niihin esihistoriaa edeltäneitä tapahtumia, esihistoriallisista ajoista niitä on käytetty asumuksina, pyhinä paikkoina. Edelleen historiallisina aikoina ne ovat olleet kreetalaisten pakopaikkoina kapina-aikoina. Monissa luolissa on kauniita stalagmiitteja ja stalagtiitteja, joita muinaiset kreetalaiset palvoivat. Muutamat luolista on laitettu vierailijoille kuntoon valoineen kaikkineen. Tervetuloa tutustumaan!

  3. Riikka sanoo:

    Hei,kommenttini ei liity aiheeseen mutta hauaisin tietää asuuko Paleochorassa tai lähistöllä suomalaisia lapsiperheitä? Vietämme talven Kreetalla,tällä hetkellä asumme Mirtoksessa mutta koska kylä hiljenee kovasti talveksi,ajattelimme muuttaa länteen. 3 – ja 6 vuotiaat lapsemme kaipaisivat kovasti leikkiseuraa.. Vai ovatko suomalaiset majoittuneet Hanian lähistölle? Kiitos jos joku viitsisi vastata;)

  4. Juhani sanoo:

    Hei
    Keskustelupalstalle kirjoitin kysymykseesi muutaman ajatuksen.

Vastaa käyttäjälle Riikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *