Syysretkeilyä

 

Puiston perustaminen sai alkunsa traagisesta tapahtumasta 2000-luvun alkupuolella. Etelämyrskyssä katkennut sähköjohto aiheutti hallitsemattoman tulipalon, joka poltti maan tasalle niin Marinakisten kotikylän Skordalun kuin sen ympärillä olevat viljelmät. Yli 60 000 oliivipuuta, suurin osa yli 400 vuotta vanhoja, paloi täysin karrelle. Tätä hävitystä katsellessaan yksi veljeksistä sai idean, ja niinpä kasvitieteellinen puisto nousi palaneiden oliiviviljelmien paikalle kuin Feeniks-lintu tuhkasta.

Puistoon saavuttuamme tarjolla on paikallista yrttijuomaa ja hunajaa, ja sen jälkeen oppaamme Dimitris Batsakis kertoo hieman puistosta – ja ei kun kierrokselle. 

 

Suomi-koulun tämän vuoden Reppu-lehden teemana on Kreetalla kasvavat puut, mutta myös moneen muuhun puuhun ja kasviin kiinnitämme huomiomme Dimitriksen ohjaamana.

 

Oppaaltamme tulee tietoa tuutin täydeltä, onneksi mieleen jää muutama tärppikin: Kreetan oregano, diktamnus, ja salvia nostavat verenpainetta, valkoinen kalkkimaali on hedelmäpuiden runkojen aurinkosuojavoidetta, eikä ole olemassa erikseen vihreiden ja mustien oliivien puita.

 

Kierroksemme kestää reilut pari tuntia. Koska on jo myöhäinen syksy ja ollaan talven kynnyksellä, moni kävelyreitin puu ja kasvi on lähes lehdetön. Mietin, kuinka upeaa täällä onkaan kevään vehreydessä kukkimisaikaan tai aikaisemmin syksyllä, kun puut kantavat hedelmää. Mutta kyllä tämäkin maisema, vihreyden ja ruskan yhdistelmä, miellyttää silmää.

 

Kun kierroksemme päättyy puiston tavernaan, alkaa nälkä jo kurnia mahassa. Tavernan ruokaa on kehuttu hyväksi, mutta me suuntaamme muualle, kauemmas Omaloksen ylätasangolle. Olemme sopineet siellä sijaitsevan tavernan kanssa, että voimme tuoda omat ruuat, kunhan tilaamme juomat tavernasta. Suit sait sukkelaan on runsas noutopöytämme valmis: makaronilaatikkoa, jauhelihapihvejä, erilaisia piirakoita ja salaatteja, jälkiruuaksi hedelmiä ja leivonnaisia, mm. marja- ja omenapiirakoita.

 

Ruokailun jälkeen suuntaamme kunniakonsuli Inge-Majn tiluksille omenia poimimaan. Myrskykelien jälkeenkin niitä on vielä jäljellä, ja ylimääräiset pussit ja kassit sekä irtohuput ja taskut täyttyvät nopeasti pullolleen. Paikallista villivihannesta stamnagathia eli piikkiendiiviä on monella myös pussissaan.

 

Ilta alkaa jo pikkuhiljaa hämärtää, kun poikkeamme vielä kurkistamaan Samarian rotkoon. Ylhäällä Ksiloskalassa, 1200 metrin korkeudessa, on vain 7 astetta lämmintä. 

 

Illan jo pimetessä palaamme Rethimnoniin tyytyväisin mielin, posket ulkoilusta punaisina ja vatsat täynnä hyvää ruokaa. Monen lapsen mielestä parasta koko retkessä oli – makaronilaatikko.