Kalokeri! Kesä!

Olemme päässeet mökille jälleen, rokotettuina ja reippaina. Tässä kesäkuun kuulumisia.

Itikkainvaasio

Suomessa ehdimme viettää kesäkuun ensimmäisen viikon – ja tietysti koko talven ja kevään. Tuli todistettua se, mitä uutiset ovat sittemmin jauhaneet: itikoita on ennätysmäärä. Samalla konkretisoitui jälleen kerran, miksi Kreetan kesä sopii meille niin paljon paremmin kuin kotimaa. Onhan puutarhassa ihana puuhailla toukokuussa, kun lumet viimein ovat väistyneet ja kasvukausi käynnistyy, mutta kun siihen perään savolaismetsien verenhimoisimmat pedot, itikat, vyöryvät ylle, on ulkonaolosta välillä riemu tuskallisen kaukana.

Samoin on yöttömän yön kanssa. Lissu joutuu kevään valon lisääntyessä turvautumaan makkarissa pimennysverhoihin, jotta saa nukutuksi. Etelän pimeät, lämpimät illat houkuttelevat varmasti nuorempaa polvea juhlimaan ja kukkumaan yöt läpeensä, mutta me keski-ikäiset nautimme ihan vaan siitä, että pääsee rauhoittumaan ja nukkumaan pimeään. Kylän kukot ja räystään alla pesivät varpuset pitävät huolta aamuherätyksestä pian, kun valostuu.

Kahvilan iltavalaistus. Pöydän alla juhlii itikka kavereineen.

Paratiisissakin on kuitenkin pirunsa, ja tänä kesänä ne ovat täälläkin itikat. Ei muistu mieleen, milloin olisimme olleet näin läpitikattuja. Kummallista, koska kevät on ollut kuiva. Ensimmäinen viikko täällä oli kuitenkin sateinen ja pilvinen (meillä ropsautti muutaman pisaran, ystäville vuoristokylässä pilvi posautti kunnon kaatosateen). Ehkä se herätti uinuvat hyttysentoukat.

Eihän tätä tietenkään voi verrata suomalaiseen itikkalaivueeseen, joka käy hyökkäykseen kuin toisen maailmansodan Stugat hermosireenit ujeltaen joka ulottuvuudesta. Nämä hyttyset ilmaantuvat ääneti, useimmiten pöydän alta paljaisiin sääriin, kun keskityt pöydän yläpuoleiseen elämään – seurusteluun tai hyvään ruokaan. Jos sääret ovat suojassa pitkissä lahkeissa tai hameen helmoissa, ne löytävät kyllä sen kohdan, jossa pakaralihas pullottaa tuolin raosta ja kuppaavat sen. Yöllä makuuhuoneessa, kun lakanaa on pakko raottaa ennen kuin se muuttuu paistopussiksi, ne  istuvat iholle painottomina kuin aaveet ja jättävät jälkeensä kipeän ja pitkään kutiavan paukaman. Joskus piston huomaa, kun se kirpaisee, useimmiten ei ennen kuin vuorokauden kuluttua, kun ilmaantuu kutiava patti. Joka tapauksessa jälkikäteen raa-v*tuttaa.

Ampiainen kirva-aterialla. Ystävä, ei vihollinen.

Joten on täällä sentään jotakin, jonka toivoisi pois. Vaikka kai itikatkin ovat osa hyönteiskuntaa, jonka kanssa meidän ihmisten vaan pitää yrittää tulla toimeen niin hyvin kuin vain voimme, jos meinaamme itse elellä edelleen. Onneksi rappusen viereen istuttamamme timjami on kasvanut kunnon palloksi ja todistaa pörriäisten voivan hyvin. Siinä käy hullu hyörinä ja surina. Ampiaistenkin kanssa täällä pärjää, nämä eivät ole niin äkkiliikkeisiä kuin Suomessa. Tuossa ne käyvät syömässä kirvoja temppelipuun kukinnoista. Ruokapöytää kohti harhautuvat väistävät yleensä käden huiskautusta sen enempää kiihtymättä.

 

Pandemiankorkuinen kynnys

Ihan helppoa kesämökille pääsy ei ollut. Ensimmäinen 4.6. varattu lento peruttiin mutta voucherilla vaihdoimme sen 11:nneksi kesäkuuta. Kunnioitamme Suomen ja Kreikan pandemiaohjeita, niiden tarkoitus on saada tämä nykypäivän rutto talttumaan. Vältimme tarpeetonta matkustusta ja tulimme ihan suoraan tänne hoitamaan pankkiasioita, ajoneuvojen katsastuksia, pientä remonttia mökillä jne. Saimme ensimmäiset rokotukset Suomessa, hankimme (kalliit!) negatiiviset testitodistukset ja teimme matkustusilmoitukset Suomelle ja matkustajatietolomakkeet Kreikalle. Tilasimme lentokentälle taksin, joka ajoi meidät suoraan kotiovelle. Aegean Airlinesin palveluihin oli tullut tällainenkin vaihtoehto. Pitää huomauttaa, että taksimatkaa kertyi noin 110 km.

Täällä oli kesäkuun alkuviikot voimassa maskipakko julkisilla paikoilla sisällä ja ulkona, ja öinen ulkonaliikkumiskielto puoli kahdesta viiteen. Sittemmin kadulla sai alkaa liikkua ilman maskia ja myös öiseen aikaan, kokoontua saisi vähän suuremmallakin joukolla. Emme kylläkään aio mennä konsertteihin. Koemme olevamme melko hyvässä turvassa. Läänissämme tartuntaluvut ovat Kreetan matalimmat. Hyttyset eivät tiettävästi levitä koronavirusta, onneksi!

Kilpikonnahautomo

Viileän jakson jälkeen saarelle hiipi lämpöaalto.Terassin mittari on näyttänyt 30 – 40 asteen lukemia. Olemme onnistuneet pitämään asunnon viileänä sulkemalla ovet ja eteläpuolen ikkunat. Ilmastointilaite saa olla rauhassa, tasaista lämmintä oppii hyvin sietämään, toisin kuin kylmää.

Antaa helteen helliä, merivesi virkistää. Tänä kesänä uimarantaamme, Megali Paralialle eli isolle rannalle, on ilmaantunut merikilpikonnan pesiä. Eräänä päivänä hiekassa oli hassuja telaketjumaisia jälkiä ja muutama iso monttu. Onneksi joku oli huomannut ja käynyt aitaamassa ne. Hienoa, että nämä ikiaikaiset olennot ovat palanneet tällekin rannalle.

Kilpikonnilla on tilaa ja rauhaa Suurella rannalla, Megali Paralialla.

Kävelemme uimaan joka aamu, se käy kuntoilusta, takaisin tullessa on edessä jyrkkä mäki. Kun viiden maissa menee pulahtamaan, jaksaa ruveta kokkaamaan iltaruokaa ellei tule lähdetyksi ulos syömään. Kuutamouintikin tuli koettua.

 

 

 

 

Tuttua ja uutta Koutsounarissa

Tutut tavernat ovat ottaneet vastaan kuin vanhat ystävät, naapurit ovat huiskutelleet pihoiltaan tai tulleet pukkaamaan nyrkillä nyrkkiä vasten. Poskisuukot on nyt korvattu tällä eleellä.

Talossamme on tapahtunut iso muutos. Vuokraisäntämme on hiljalleen remontoinut muut asunnot ja nyt meillä on naapurit talon ala- ja yläkerrassa. On ihan kiva, että ympärillä on elämää. Vieressä olevasta asunnosta kuuluu silloin tällöin pienten koiranpentujen haukkua, sillä asukas työskentelee Jutta Shelterissä, kodittomia koiria pelastavassa tarhassa. Pennut ovat karanteenissa, jotta niihin ei tartu parvovirus. Se on tappava ripuli. Koronansa koirillakin.

Viereisellä tontilla, jossa olemme tottuneet seisovan vain riveittäin oliivipuita, ammottaa nyt monen metrin syvyinen kaivanto. Se syntyi siihen kahdessa päivässä, melkoisella metelillä mutta nopeasti. Sitten pistäytyi betoniauto ja nyt montussa on valettuna talon perustukset. Moneen kertaan käytetyt betonin kuorruttamat lankut odottavat valumuoteiksi pääsyä, kunhan seuraava vaihe alkaa. Ne puretaan pois ja käytetään uudelleen. Suomessa taidetaan tuhlata mieletön määrä puuta tässä hommassa, vai onko joku nähnyt, että muottilaudat käytettäisiin uudelleen?

Koodi 6, lemmikin ulkoilutus

Oregano

Emme me ihan tässä kotona malta pysyä, olemme tietysti ulkoiluttaneet moottoripyöriä. Olisikohan kotkan (Motoguzzi) ja hevosen (Pegaso) ulkoiluttaminen mennyt läpi siihen aikaan, kun täällä piti kotoa poistumiseen olla lupalomake, jossa oli kohta 6: ”lemmikin ulkoiluttaminen”? Pegaso lennätti meidät vuorelle, missä keräsimme oreganoa. Enimmäkseen se oli ehtinyt jo kukkimaan, mutta vanhan nunnaluostarin raunioiden luota, puiden varjosta, löytyi vielä nuppuisia oksia.

Guzzilla ajelimme kierroksen Anatolista Kalamafkan ja Kalohorion kautta, ihan vain huviksemme ja kauniita maisemia ihaillaksemme. Kalohorioon saakka tie kiemurtelee männikköisillä rinteillä, joita kirjavoivat oliivi- ja kasvitarhat. Luonnonkasvit alkavat olla kuivuneita, mutta ruohokasvien siemenkodat loistavat auringossa heleinä kuin keltaiset kukat. Villiporkkana täplittää tienvarsia ja niittyjä valkoisin ja hennon vaaleanpunaisin kukinnoin. Jos kukkaa hieraisee, sormiin tarttuu selvä porkkanan tuoksu.

Villiporkkana

Kalohoriossa tullaan päätielle, joka on Agios Nikolaoksen jälkeen supistunut vuoren helmoja ja meren rantaa myötäileväksi serpentiiniksi. Se ei ole helpoin pätkä autoillekaan, ja moottoripyörällä täytyy varoa, ettei jyrkissä mutkissa ja vauhdissa karkaa vastaantulevien kaistalle. Jykä teki kohteliaasti tilaa takaa lähestyvälle maasturille, joka lähti ohittamaan, mutta sitten laittoikin varoitusvilkut päälle ja ryhtyi jarruttamaan tien reunaan eteemme. Pysäytimme ja Jykä ryhtyi jo tutkailemaan pyörää, oliko siihen tullut jokin vika, josta ohittaja halusi varoittaa.

Kuski laski oikeanpuoleisen ikkunan auki ja huusi jotakin. Takaa tuli auto ja ohitti torvet vihaisesti soiden. Maasturin kuski, iäkkäämpi mies, hymyili iloisesti, näytti peukkua ja huusi kovempaa, kreikaksi: ”Teillä on hieno ajopeli!” Sitten hän kaasutteli tiehensä ja me jatkoimme matkaa ihmetellen, naureskellen ja päivitellen, ettei onneksi kukaan ajanut takaa päälle.

Mandellon kotkaa lenkillä käyttämässä

Nousimme eräänä sunnuntaina hellettä karkuun vuoristoon, Pefkiin, missä tykkäämme pistäytyä välipalalla Piperia-tavernassa. Siellä oli kuitenkin yksityistilaisuus, joten menimme Zur Weinlaube-nimisen kahvilaan. Tieltä näyttää, että kahvilassa on vain pari pöytää tien varressa ja sisällä, mutta takana onkin pari näköalaterassia, ilmeisesti melko vastikään laitettuna. Mukava nuori mies tarjoili meille oluet ja yksinkertaiset mutta hyvät mezet: ihanaa, kirpeää juustoa, oliiveja, oreganosateen alla kylpeneitä tomaattilohkoja ja korppuja. Suositeltava pysähdyspaikka!

Pyörät ovat pelanneet hyvin, vaikka emme päässeet joulun aikaan tänne niitä käyttämään. Viidakko-Jim, Suzukimme, sen sijaan ei ole tykännyt olla tyhjänpanttina. Jykä kävi kaikki liittimet läpi ja poisti mahdolliset hapettumat, mutta tyhjäkäynnin säätöilmaventtiili lienee jumittunut talven pölyistä ja kosteudesta. Se aiheutti käyntihäiriötä, jonka takia piti varata huolto. Kunpa olisi autotalli ja työvälineet, olisi nämä saanut itsekin tehtyä, Jykä nurisi hankittuaan ensimmäiset rusketukset selkäpuolelle, pää konepellin alla.

Kun autotallia ei ole, pitää olla luova, jollei halua ahertaa polttavan auringon alla.

Huoltoajalle tuli lisää tarvetta, sillä kun ajoimme parikymmentä kilometriä juhannusaattona ystävien luokse vuoristoon, jäähdytysnesteet tulivat pihalle, putkistoon oli tullut reikä. Onneksi vakuutuksessamme on hinauspalvelu, jolla auto vietiin lauantaiaamuna huoltamon pihaan odottamaan maanantain huoltoaikaa.

Jäimme yöksi ystävien luo, mikä ei varsinaisesti huonontanut juhannusjuhlintaa. Ei tarvinnut kytätä ulkonaliikkumiskiellon alkamista ja kotiin ehtimistä sitä ennen. Upea, ruusunhohtoinen kuutamo peilasi mereen, sammakot soittivat taustakurnutusta suomenkieliselle juhannusrupattelulle. Lonkerokin keksittiin uudelleen, sillä ainakaan tältä puolen saarta suomalaista, pilvisen päivän väristä juomaa, ei kaupoista saa.

 

 

Suunnittelemme pientä saarikierrosta moottoripyörällä. Nyt on Moto Guzzin 100:s juhlavuosi ja Kreikan klubi tekee juhlakiertoajelun manteren puolella, mutta sinne emme lähde osallistumaan. Suunnittelemme, että teemme oman kierroksen 21-vuotiaalla menokillamme isoja kaupunkeja vältellen ja majoitumme vain pikku kyliin. Kerrotaan sitten siitä reissusta ensi kerralla!

 

Jääkylmää vettä suoraan lähteestä. Kalamafka

 

Hyvää kesää Kreetalta!

Jykä ja Lissu

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *