Korkean paikan vimma

Kreikan muinaisten jumalten uskottiin asuvan vuorilla. Ei mikään ihme, sillä kun vuorilla pääsee vierailemaan, niihin rakastuu. Ylhäällä on raikasta, vaikka laaksoissa olisi tukala helle. Kun näköala aukenee alaviistoon, aurinko ei häikäise silmiä niin kuin...

Lämpimiä öitä, viileä meri ja kuumaa asfalttia, Kreikan kesä! 

Kreetan-kesämökillä on koittanut heinäkuu ja helteet ovat sen myötä saapuneet. Manner-Kreikkaa ja Eurooppaa laajemminkin juhannuksen aikoihin koetelleet kuumat aallot tai myräkät eivät yltäneet saarelle, mutta heinäkuun alussa kolkuteltiin täkäläistä hellerajaa eli + 35 astetta ja ylikin mentiin reippaasti. Kun on jo...

Kreetan luminen talvi

                  Talvisateiden ilmasto Kun varaa kolmen viikon etelänmatkan joulun ympärille, ei säätä voi ostaa. Euroopan eteläisin kolkka oli vuodenvaihteessa 2018 – 19 varsin vilpoinen ja sateinen. Suomalainenhan...

Kesä Kreetalla ja surujen syksy

Syksy on viilennyt ja takana on taas yksi Kreetalla vietetty kesä. Jykä tosin vielä nautiskelee kolmenkympin hellelukemista loppukesän hehkuissa, mutta Lissu on pakertanut koulukkaiden kanssa uutta lukuvuotta jo kuukauden päivät. Ja onhan Suomessakin tarjennut....

Moottoripyörällä Kreetan vuorille

  Kreetalla voi paitsi patikoida myös moottoripyöräillä. Vuokraamoja on lähes kaikissa turistikohteissa. Meillä on ajokkina kaksi moottoripyörää, toinen matka-ajoon ja toinen viemään meidät sinne, mihin emme jalkaisin jaksa mutta mieli kovasti halajaa: vuoristopoluille.  ...

Tervetuloa Kreetan kesään!

Meidät on kuulutettu saapuneiksi! Olimme juuri palaamassa joka-aamuiselta uimareissulta ja taapersimme hikisinä ylämäkeä Koutsounarin kesäasunnollemme, kun mutkan takaa pöräytti myymäläautollaan Kala-Andreas. Kohta auton megafonista raikui kyläraitilla: ”Terrve-terrve-mitäkuuluu?” ja lisää kysymyksiä tulvi kaiuttimien kautta. Karjuimme vastaukset...

Joululoma Kreetalla

  Jouluun aikaa viikko. Töissä armoton kiire ja stressi, mainostajat tekevät parhaansa luodakseen uusia ostotarpeita, ja joulun valmisteleminen tuntuu taakalta muiden pakollisten tehtävien ohessa. Koko keskitalven juhlasta on kadonnut hohto ja taika, jäljellä on...

Aurinko armas

Lissun syyslomamatka Kreetan kesämökille starttasi sateisesta Savosta lokakuun 12. päivänä. Cara-koira, 16-vuotias puolisokea ja -kuuro vanhus, lähti kahden viikon maaseutulomalle, ellei peräti sohvasurffaamaan, tuttavaperheen luokse. Jykä ja Dafni olivat edelleen Kreetalla puoli vuotta kestävällä...

Kesän sattumusten saldoa

Elokuun ensimmäisellä viikolla Lissu palasi Suomeen viimeisenä lomapäivänään. Aamuseitsemältä, vaaleanpunaisessa hämyssä kylpevällä Iraklionin kentällä, heitettiin hyvästit, ja Lissu lähti kohti koti-Suomea. Jykä ja Dafni palasivat ehtiäkseen aamu-uinnille Kreetan kotirannalle. Perhe puolitettiin taas kahdeksi ja...

Uusia reittejä tutuissa maisemissa Kaakkois-Kreetalla

Pikku hiljaa itäinen Kreeta alkaa tuntua tutulta. Kartalla on jo aika paljon paikannimiä, jotka on vähintään sivuttu. Helposti tulee porhallettua kurkistamaan aina vaan seuraavan mutkan taakse ja kiivettyä rinteen päälle tähyilemään jonnekin aina vaan...