Kreetan luminen talvi

 

 

   

     

   

Talvisateiden ilmasto

Kun varaa kolmen viikon etelänmatkan joulun ympärille, ei säätä voi ostaa. Euroopan eteläisin kolkka oli vuodenvaihteessa 2018 – 19 varsin vilpoinen ja sateinen. Suomalainenhan ei näistä +10 – +18 asteen keleistä vielä ole millänsäkään, jos vaan oma asenne sallii: puhutaan kuitenkin Suomen kesälämpötiloista. Erona Kreetan hyväksi on vielä se, että Kreetalla kuurottelee, kun Suomessa vallitsee sadesää. Meikäläistä monen päivän tihkumatalapainetta ei juuri tapaa. Ilmanpainemittari näytti pahalla ilmalla 1020 hehtopascalia, Suomen sadesäässä mennään alle tuhannen, ja se tuntuu luissa ja ytimissä. Mutta rusketusta tältä reissulta ei juuri kertynyt eikä uimaan pulahdettu. Ystävät pulahtivat joulun tienoilla, lämmintähän se merivesi vielä olisi ollut, ei ollut ehtinyt jäähtyä kesän jäljiltä.

Vuorille sade laskeutui lumena

Hetki ennen iltapäivän sadetta

 

 

 

 

 

 

 

Auringossa terasillamme oli välillä paria astetta vaille kolmekymmentä ja Ierápetran katumittaritkin näyttivät 18 astetta. Joinakin iltoina lämpö painui yhdeksään, enimmäkseen lämmintä oli kuitenkin noin 12 – 15 astetta. Kesäasumiseen rakennettu talomme seurailee ulkolämpötiloja mutta ei tietenkään reagoi auringonpilkahduksiin. Vuoraamattomat tai niukasti eristetyt seinät eivät varastoi lämpöä. Ilmalämpöpumppu järjestää sisälle ihan miellyttävät olosuhteet.

Tilanne on sama yleisemminkin, talot on rakennettu lähinnä tuulen- ja auringonsuojiksi maassa, jossa lämmintä piisaa kymmenkunta kuukautta vuodessa. Nykymääräykset ajavat rakentamaan nollaenergiataloja Kreikassakin, mutta ehkä silloinkin ajatellaan enemmän jäähdyttämistarpeen vähentämistä kuin talven lämmityskautta. Talvikuukaudet ovat aikaa, jolloin saa vähän huokaista helteiltä, ei sitä nyt tarvitse niin vakavasti ottaa.

Olemme kehittäneet talvirutiinit nyt kolmannen joulunajan kokemuksella. Kotona ollessamme laitamme lämpöpumpun humputtamaan ja nautimme mukavasta olosta olkkarissa. Vähän ennen suihkuun menoa tarkistamme, onko aurinkopaneeli lämmittänyt suihkuveden ja tarvittaessa kytkemme sähkövastuksen hetkeksi päälle. Kylppärissä lämpöpuhallin tekee iltapesusta miellyttävän ja samalla, kun vaihtaa makkarissa kylpytakkiin ja työntää paljaat varpaat tossuihin, voi napsauttaa makkarin lämmityksen päälle. Yöllä termostaatti pitää huolen siitä, että palella ei tarvitse. Lystistä seurannee noin satasen lasku, mikä ei nyt suorastaan konkurssiin vie.

Mutta jos oma talo tänne saataisiin, niin harakoille ei lämmitettäisi eikä viilennettäisi. Kaikenlaisia aurinkoenergialla toimivia keskuslämmitysjärjestelmiä nimittäin löytyy. Jos aurinko ei riitä, ilmalämpöpumppu lämmittää lämmitysveden, joka kiertää pattereissa tai lattialämmitysputkissa. Kesällä ilmalämpöpumppu pystyy ruokkimaan paria sisäyksikköä viilennysta varten. Tietysti talo pitää silloin olla kunnollisesti eristetty. Markkinoilla on vanhoihin kohteisiin sisä- tai ulkovuoraukseen tarkoitettuja levyjä, joissa on eristevaahto ja sen päällä joko haluttu ulko- tai sisäseinäpinnoite. Pitäisi vaan olla se puuhamaa, jossa näitä pääsisi kokeilemaan.

Omasta haaveilun ohessa Jykä on puuhaillut ystävän saunaprojektin parissa. Sauna kasvoi harjakorkeuteen viime syksynä ja sisällä on suomalainen kiuas, joka matkusti Volvon takakontissa Kreetalle viime keväänä. Lähistön asukkaille riitti ihmettelemista, kun rakennus tehtiin kokonaan puusta. Mitenkä se pysyy tuulessa pystyssä? Tämä projekti piti pystyssä Jykää, joka sinnitteli saarella loman loppuun eli jo buukattuun paluureissuun asti, vaikka viereltä puuttuikin rakkaista rakkain Dafni-koira.

Lissun projekti puolestaan on pikku puutarha kesämökin edustalla. Kesällä hankittu bougainvillea oli vielä ilahduttavasti elossa suuressa ruukussaan ja kesäkukkina terassilla olleet tulilatvat komistuneet kukkapenkissä. Paras kukinta lienee edessä lähiviikkoina, ihan täynnä nuppuja pikku pensaspallerot olivat.

Talvisaikaan kasvimaat tarjoavat parasta kaalisatoa, mutta valitettavasti emme itse ole pystyneet viljelemään hyötykasveja, kun vain käväisemme mökillä. Kaupastakin ostetuna kukkakaali maistui niin uskomattoman raikkaalle, suorastaan makealle, että se on kuin eri vihannes suomalaiseen verrattuna. Appelsiinisatomme jäi tänä vuonna köyhäksi, mutta maku oli kohdillaan. Jospa vesisateet toisivat runsaan kukinnan ja sadon ensi vuodeksi.

Ystävän puutarhassa, ulkosalla, kukkivat tomaatit jo joulunaikaan

Uusi perheenjäsen

Loppukesän suuri menetys, Dafni-koiran kuolema, toi muutoksen mökkireissuihimme. Dafni oli osasyyllinen siihen, että Jykä piti tapana pakata keväällä auton ja lähteä maantietä pitkin etelään. Emme lämmenneet ajatukselle, että koira pantaisiin matkustamaan lentokoneen ruumaan. Useat lentoyhtiöt sitä paitsi kieltäytyvät lyhytkuonoisten rotujen, kuten bokserin, lennättämisestä.

Niinpä Jykäkin jatkossa todennäköisesti lentää mökkireissunsa, kiuasrahtiakaan kun ei ole kukaan tilannut. Lentämällä säästää tietysti myös aikaa ja rahaa. Yksi ongelma siitä vain seuraa: sitten ei ole autoa, millä tehdä kauppareissut – ja ennen kaikkea talvisaikaan, millä tehdä kauppareissut kuivana.

Niinpä joulumatkamme käynnistyi autonostoreissulla. Ystävämme Jannis lähti suhteellisen innoissaan kuskiksi ja tulkiksi: milloinkas ei mies autokaupoille mielellään lähtisi! Lissu otti reissun enempi sisämatkailun kannalta.

Olimme siis etsimässä meille sopivaa loma-autoa. Sen pitäisi olla edullinen, omata kunnon maavara ja mielellään neliveto, jotta sillä pääsisi vähän kehnompiakin teitä pitkin esimerkiksi meitä kiinnostaville raunioille. Lisätoiveina yksinkertainen tekniikka ja tukeva rakenne sekä yleisyys, jotta varaosat ja huollot olisivat edullisia. Niinpä päädyimme Suzuki Jimnyyn, joka on turisteille tuttu vuokraamojen kesäauto. Uusi perheenjäsenemme olisi sellainen!

Aloitimme etsinnän netti-ilmoitusten perusteella Haniasta, jossa Jimnyjä näkyi olevan liikkeissä ”ei vuokra-autotaustaisina”. Haniassa emme olleet vielä käyneetkään talvisaikaan. Valkoiset vuoret auringonpaisteessa olivat lumihuippuineen todella vaikuttava kehys autonostosmatkalle.

Valitettavasti liikkeissä olevat autot olivat kaikki enemmän tai vähemmän ruosteisia tai muuten viallisia, kun vilkaisi konepellin alle tai avasi peräoven: ”rättikattojen” kiinnitykset ja saumat olivat ajan saatossa vikaantuneet ja vuotaneet. Oli myös kaikenlaista myyjää. Pientä vedätyksen makua oli liikkeessä, jossa pikkutakkimiehet tarjosivat mehua ja näyttivät auton kuvia näyttöpäätteellä mieluummin kuin avasivat konepeltiä.

Yksityisen myyjän kanssa päästiin pisimmälle. Auto oli hyvin pidetty ja dokumenttia löytyi. Hinnastakin jo päästiin sopuun, mutta pankkipäivä oli ohitse, joten etsimme yöpaikan. Seuraavana päivänä käytäisiin heti aamusta katsastusasemalla toteamassa auton kunto, myyjä itse ehdotti tätä.

Hanian kauppahallin joulukuusi

Yövyimme pikku hotelli Irenessä aivan Hanian keskustassa Skalidi-ostoskadun päässä. Siitä oli hyvä kävellä satamaan ja kauppahallille. Satama oli autio, vain muutama kahvila auki. Kauppahallilla oli käynnissä jouluohjelmaa ja noin puolet myymälöistä toiminnassa. Kaupungilla oli torstai-iltana joulun alla mukavasti hyörinää paikallisin voimin, turisteja ei näkynyt. Löysimme kysymällä kahvila-mezedopolio to Pervolin (osoite Smirnis 18), jossa saatoimme istahtaa ennen kuin menimme varsinaisesti syömään. Jannis jututti isäntää, joka oli kuulemma pistäytynyt joskus Helsingissäkin, mutta oli ollut liian kylmää lähteä hotellista mihinkään.

Hiljainen talviaamu Hanian venetsialaisessa satamassa

 

Syömässä kävimme vanhassa tutussa paikassa, to Kantounissa (Selinou 19). Grilliravintola  oli lähes täynnä iltayhdeksältä, mutta pääsimme sisään ”grillin puolelle”, missä saatoimme seurata, kuinka annoksemme siirtyi kylmäkaapista kokin tukille ja siitä hiilille, kunnes saimme pöytään annoksen lammasta, possua ja kanaa hyvän leivän kanssa. Aina hymyilevä isäntä sanoi kyllä muistavansa meidät – eihän siitä ole kuin kaksi ja puoli vuotta, kun viimeksi kävimme syömässä kesäretkellä, ja sitä ennen, kaksi vuotta takaperin, monet kerrat Hanian-lomallamme.

Aamulla tapasimme I.K.T.E.O:lla, katsastusasemalla, autonmyyjän. Jimny ajettiin montun päälle ja Jykä pääsi roplaamaan alapuolta. Pettymys oli suuri kaikille osapuolille, kun sinänsä hyvin pidetyn auton rungosta ja korin tuennasta paljastui pahoja ruostepaikkoja. Myyjä oli vilpittömän pahoillaan. Ei kai hän olisi ajattanut autoa omasta ehdotuksestaan montulle, jos olisi halunnut peitellä sen vikoja. Mutta kaupanteko tyssäsi siihen.

Päätimme jatkaa etsintää Retimnonin alueella. Jannis ajoi ja Jykä kaivoi kohteita netistä. Autoliikkeessä tarjottiin ei-oota: vuokraamo oli juuri ostanut pois kaikki kolme tarjokasta. Kahvihammasta alkoi kolottaa ja etsimme sopivaa paikkaa kahvitteluun, kun etupenkillä syntyi älämölö ja Jykä hyppäsi melkein vauhdissa ulos autosta: parkkipaikalta oli lähdössä juuri sopivan näköinen Jimny ikkunassa ”myydään”-kyltti.

Jykä otti myyjän tiedot ylös ja kahvilasta Jannis soitti tälle. Auto oli hyvä ja vanha ja kallis, koska siitä oli vaihdettu koko moottori kertaalleen, muuten kunnossa. Olkoon, meitä se lakkasi kiinnostamasta. Kellokin rupesi olemaan sen verran, että koti alkoi kiskoa puoleensa. Jos kopastaisiin vielä Iraklio ja sitten palattaisiin kotiin seuraavaksi yöksi.

Ensimmäisen autoliikkeen pihassa kolme pappaa kiirehti esittelemään meille aika tuhnuista, punaista Jimnyä. Yhden papan mukaan sen oli omistanut joku toinen pappa, toisen mukaan nuori nainen. Kukaan ei tarjonnut kuitenkaan ex-omistajaksi legendaarista ”sokeaa pappia ulkosaaristosta” – sentään! Autossa oli ilmiselviä vikoja, esimerkiksi kummallisen löysä kytkin. Sehän oli ”mallille tyypillinen” myyjien mukaan. Tietysti auto oli katsastettu, vaikka rekisterilaatassa oli vuoden 2013 katsastustarra. Hinta olisi ollut kyllä edullinen, mutta lopulta löytyi pieni puute myyjänkin mielestä, auton verotodistusta ei ollut ihan vielä saatu, mutta toki ihan odotellessa…  Naureskellen jatkoimme matkaa ilman punaista Jimnyä.

Vielä yksi kokeilu: Jannis soitti miehelle, jolla oli myynnissä vuoden 2006 valkoinen Jimny. Autolla oli ajettu kohtuullisen vähän ja vain kaksi vuotta vuokraamossa, josta myyjä oli sen hankkinut. Moottoripyörähuoltamon omistavalla kaverilla oli hyvät tiedot tekniikasta. Auto oli siisti ja kuiva ja toimi moitteettomasti. Koeajossa se tuntui hyvälle.

Ryhdyimme kaupantekoon, lopultakin! Siis Irakliossa, minne matkaa oli kotoa vain kaksi tuntia, yövyttyämme Haniassa, neljän tunnin ajomatkan päässä… No, matkailuhan on koko Kreetalla olomme idea, tämä oli kaiken kaikkiaan yksi kiva, tapahtumarikas reissu muiden joukossa.

Koska joulunpyhät katkaisivat pankkien ja virastojen aukiolon, asiantunteva myyjämme sopi rekisteröintitoimistoon ajan torstaiksi 27.12., jolloin me tulisimme rahojen kanssa tekemään paperit autosta valmiiksi. Niin palasimme joulunviettoon melkein autonomistajina.

Jouluaattona päätimme lähteä rahan nostoon. Ensimmäinen pankkiautomaatti ei antanut meille oikein mitään, joten päätimme mennä sisään pankkiin nostamaan rahaa. Jonotimme puoli tuntia vain kuullaksemme, ettei meidän suomalaisilla korteillamme saisi rahaa muuta kuin automaatista. Kreikkalaiselle tilille emme rahaa edes yrittäneet siirtää juuri pyhien aiheuttamien katkosten vuoksi. Mikä lie ollut sitten automaatissa ongelmana? Yrittämään toisen firman koneella.

Ajoimme vähän syrjäisemmälle automaatille. Jykä kokeili ensin tonnilla ja kone kahisti kiltisti summan viiskymppisinä. Lissu pyysi tililtään kahta tonnia ja kohta kävi suhina, kun seteleitä tuli tuutista. Jykä päätti testata, vieläko masiinassa oli rahaa, mutta nyt alkoi iso summa tulla ulos kakskymppisinä. Päättelimme, että automaatti oli tyrehtymässä. Luikimme syyllisinä tiehemme ja tungimme setelinippuja Lissun käsilaukkuun. Toivottavasti takana jonottanut sai vielä nostettua joululahjarahat. Lypsimme vielä toisen automaatin ja sitten meillä oli autorahat koossa, viidenkympin seteleinä.

Auton rekisteröiminen on melkoinen virastoruljanssi. Auton ostoon tarvitaan AFM eli veronumero. Jos ostaja ei ole kreikkalainen, pitää hommata poliisilta todistus siitä, että on Euroopan Unionin kansalainen. Nämä meillä oli valmiina. Meidän tapauksessamme myyjä hommasi eräänlaisesta asianajotoimistosta noin 25 euron palvelun, jolloin rekiströintiverot ja omistajanvaihto (n. 150 e) saatiin hoidettua kahden viikon sijasta yhdessä iltapäivässä. Muut paperit meillä oli, mutta toimistoon tarvittiin valtakirja, joka saatiin valmiilla lomakkeella KEP:istä, kunnan ”asiointivirastosta” (Κέντρο Εξυπηρέτησης Πολιτών).

Palasimme Iraklioon 27.12. mukanamme kaikki paperit ja rahat. Toimisto vastaanotti ne ja lähti hoitamaan juttua. Odotellessamme paperitöiden valmistumista juhlistimme autokauppaa syömällä ystävien kanssa hyvin Iraklion Peskesissä (osoite Kapetan Haralampi 6-8), minolaisia ja uudempia kreetalaisia perinteitä nykyaikaan soveltavassa ravintolassa. Erityisesti vuohenkili jugurtissa haudutettuna sai kehuja.

Uusi perheenjäsen tuli kastettua Viidakko-Jimiksi Jykän kaivettua YouTubesta Eero Raittisen Beatles-coverin jostain 70-luvulta. Siinä ”Viidakko-Jimin pyssy on pam ja pää on pim”, mikä ihana korvamato joululaulujen sijaan!

Massut täynnä lähdimme hakemaan omaa ajokkia, joka oli sillä välin saanut uudet omistajat papereihinsa. Sitten ajelimme kotiin ja Viidakko-Jim pelasi ihan niin kuin piti. Pääsimme päivää myöhässä ”tapaninajelulle” omalla ajopelillä.

Reippailua raikkaassa luonnossa

Talvimatkailun parhaita puolia on se, että helle ei rasita kroppaa. Suomessa ehti tulla parahiksi liukkaat kelit ennen joululomaa, joten oli ihanaa päästä kävelemään lumettomalle maalle vihreyden keskelle. Teimme useita muutaman tunnin patikkaretkiä, joista muutama kylläkin sai melko märät loppuosuudet, kun aamupäivän aurinko vaihtui vuorten yli vyöryviin mustiin pilviin ja raskaisiin sadekuuroihin.

Kävelimme Mirtoksen lähistöllä Mithin kylän yläpuolella ”minolaista polkua” noin 470 metrin korkeuteen. Söimme retkieväät vanhan viljanpuintikehän, alonin, reunakivillä istuskellen. Mirtoksen kylässä on retkeily-yrittäjiä, jotka ylläpitävät polkuja. Ne ovat melko hyvin maastoon merkittyjä ja niistä löytyy karttoja.

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta vielä lähtiessämme, vain vuorilla oli pilviä. Laskimme kolmetoista korppikotkaa kaartelemassa ukkosenmustia pilviä vasten. Tavanomaisesta poiketen nämä pilvet eivät kuitenkaan jääneet vuorten päälle vaan olivatkin alkusoittoa päiväkausien kuurosateille.

Nämä pilvet olivat tosissaan ylittäessään Dikti-vuoret selustassamme

Evästauon lopussa alkoi ripeksiä, polun puolivälissä tihuuttaa, ja lopulta vesi valui puroina pitkin polkua ja meidän selkiämme. Me olimme kuin uitetut, kun pääsimme takaisin kylään. Mutta eipä tarvinnut hypätä märkinä moottoripyörän kyytiin! Jimi puhisi kuumaa ilmaa kuin paraskin talviauto.

Urhea Viidakko-Jimi porskuttaa kaatosateessa

Siperiasta kurkotti koko Euroopan ylle huuruinen ilmavirtaus ja Pohjois-Kreikassa tuprutti oikein kunnolla lunta, kuten uutiskuvista nähtiin. Uutiset mättivät kuvia kinoksista ja niitä päivittelevistä kansalaisista ja viranomaisista, taustalla tappajahaimainen kauhumusiikki. Mutta yllättäähän talvi joka vuosi suomalaisetkin… Kreetalla lumi tuli vuorille, jopa alle 500 metriin, mutta alempana satoi vettä ja pariin otteeseen rakeita. Kreetan sietääkin saada vihdoin vettä, varsinkin etelärannikko on ollut rutikuiva jo useamman vuoden. Saimme nauttia hurjista, jylisevistä vaahtopäistä merellä ja upeista sateenkaarista kuurojen lomassa.

Kun oli luvattu aamupäiväksi aurinkoa, kävelimme kolmen tunnin reissun katsastamaan kotikylämme lähistöllä olevan Milonaksen putouksen, jonne vievän polun alussa viime kesänä oli surullinen kyltti: ”No water – no waterfall”. Nyt vettä suihkusi alas korkeaa, pystysuoraa kalliota muutama hopeinen rihma. Viime kesänä ihan tyhjillään ollut lampi oli melkein puolillaan. Saniaiset rehottivat vihantina seinämän onkaloissa.

Ehdimme nippa nappa eväiden kimppuun, kun vesisade alkoi. Rannikolla paistoi aurinko, sen pystyimme näkemään, mutta laakson ylle ulottuivat vuoria peittävät pilvipatjat. Hyvä hyvä, lisää vettä putoukseen! Sillä kertaa meillä oli sadetakit mukana, joten patikoiminen ei muuttunut painajaiseksi.

Pilvet sulkivat vuoret sisäänsä vaikka rannalle paistoi aurinko

 

Sateisellakin säällä Kreeta on kaunis! Välistä meri aaltoilee valtavina vuorina. Mustikansiniset pilvet kulkevat pitkin taivasta niin, ettei merenpintaa erota taivaasta. Ylempänä tuuli ajaa vaaleampia hattaroita tummaa taustaa vasten, alempana vaahtopäät kurkottavat kohti vettä viistäviä pilviä. Uudenvuodenyönä näimme oikean luonnon ilotulituksen, kun merellä salamoi iltapäivästä aamuyöhön.

Maasto, joka kesällä on kuivaa ja ruskeaa, puskee vihreää joka puolella. Tosin suurelta osin tämä vihreys johtuu viheliäisestä valtaajakasvista nimeltä nuokkukäenkaali, joka varastaa alaa muilta kasveilta. Se tuntuu viihtyvät erityisesti alueilla, joissa maanpinta on kuorittu muista kasveista, kuten oliivipuiden alla. Kreikassakin yritetään viljelijöille ujuttaa ajatusta siitä, että maan tulisi olla katettu eikä paljas ja eroosiolle altis, mutta vanhat tottumukset ovat sitkeässä. Oliivitarhoja harataan paljaiksi ja käenkaali leviää. Toivottavasti se samalla tekee osansa maan suojana. Kukkiessaan se kyllä on kaunis, kuin kultaa olisi valettu puiden alle varjoon ja kukkuloiden rinteille.

Nähtiin pitkästä aikaa, että myös Mirtos-joessa kohisi vesi! Toivottavasti rannat kestävät eivätkä valu sen mukana mereen. Vielä joulukuun puolivälissä Sarakinan rotkossa ei ollut vettä, nyt tilanne voi olla toinen. Kuvia on jo nähty sosiaalisessa mediassa, että Bramianan tekojärvi alkaa hiljalleen täyttyä vedellä oltuaan lähes kuivana.

Mirtos-joessa virtaa vesi ensi kertaa vuosiin

Kaksipyöräiset joululoma-ajossa

Moottoripyörällä ajelimme säästä johtuen varsin vähän. Ennen Viidakko-Jimiä ja sateita kävimme Guzzilla kaupungilla. Lämpömittari näytti kahdeksaatoista, oli tyyntä ja aurinko paistoi. Farkuilla tarkeni, mutta puimme yllemme suomalaiset ajotakit.

Aurinkoinen joulunajan keskipäivä Ierapetrassa. Lapset ajelevat karusellissa ja sää vastaa parhainta vappukeliä kotimaassa.

Pegasolla teimme retken Dafnin haudalle. Jykä oli koeajanut reitin, onneksi, sillä Lissun mielestä oliivitarhojen pikkutiet olivat välillä hirveän jyrkkiä. Mutta pakko luottaa, että niistä selvitään, kun toinen on jo kerran sen tehnyt. Pysäköimme polvenkorkuiseen ruohikkoon, josta kesällä ei ole tietoakaan.

Rahapuun runko on reidenvahvuinen ja pensaan koko metri kertaa metri

Ei mitään huonekasveja nämä jukat!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanhalla tarhalla kukki valtava rahapuu, joka on istutettu sinne useita vuosikymmeniä sitten. Yucca-palmut kohosivat kolmimetrisinä taempana. Bougainvillea luikerteli maata pitkin talviasussaan, vain muutaman vihreän lehden ja kukinnon voimin. Ikivanhat korallinpunaiset pelargoniat aloittelivat kukintaansa vedestä virkistyneenä. Pieni aukio oli sinisenään vuokkoja. Vihreä rinne kohosi taustalla, sen edessä vanhan vesimyllyn kivinen putki, ja sen vierellä vaatimaton kumpu. Asetimme Dafnin haudalle kiven ja pienen kimpun vuokkoja.

Dafnin kuolema oli odottamaton mutta ehkä ei sittenkään niin äkillinen kuin aluksi luulimme. Saattaa olla, että rakkaalla bokserillamme oli jokin syöpä, joka vei loppuvaiheessa veret ja voimat. Vain parin viikon päästä Dafnin jälkeen sen veli menehtyi Suomessa hyvin samankaltaisiin oireisiin, joiden syynä oli syöpä. Me emme koskaan saa tietää, mutta on lohduttavaa ajatella, ettei koiramme ehkä sittenkään syönyt myrkkyä.

Teimme toisenkin ajoretken Pegasolla. Loppiaisena kävelimme pitkästä aikaa aamulenkillä rannalle. Sieltä huomasimme, että edellisen illan salamointi vuorilla oli johtunut sen verran kovasta kuurottelusta, että jopa Thriptin huiput olivat valkoisina! Korkeimpana kumotti Afentis lumipeitteen alla, huippu, jonne viime kesänä nousimme Pegason kyydissä.

Koutsounari sai uudet raamit, kun vuorille tuli lunta

Päätimme oitis lähteä katsomaan lunta lähempää. Ylle lämmintä ja maastomoottoripyörä alle. Sää kylmeni selvästi sitä mukaa kun tie kaarteli ylemmäs. Agios Ioanniksessa paistoi aurinko mutta autojen konepelleiltä oli valunut alas kunnon kasat loskaa, ja rakennusten pohjoispuolella oli vielä sulamatonta lunta.

Lumi tuli vastaan n. 700 metrissä. Muutama autokuntakin ohitti meidät, ehkä kävivät viinitarhoillaan, ehkä vain huvikseen ajoivat lunta katsomaan. Joka talvi näkee kuvia, joissa väki on ajanut vuorille lunta ihmettelemään ja sitten autot ovat jumissa kesärenkaineen jyrkillä teillä. Me valokuvasimme ja hulluttelimme heittelemällä lumipalloja. Ihan oikeaa tavaraa se oli!

Lähtöpäivänämme  lunta tuli rinteille jo alle puolessa kilometrissä. Saimme Nikos-ystävältämme aamuvarhaisella kyydin lentokentälle ja Selinarin paikkeilla saaren pohjoispuolen valtatiellä satoi rakeita kuin räntää. Ateenassa leijaili pieniä pakkashiutaleita ja talojen ja autojen katot olivat valkoisina ennen kuin aamuaurinko ehti sulattaa lumen pois.

Ateena herää lumiseen aamuun

Kreetan keväässä on luultavasti tiedossa ennätysmäinen kukkapaljous, kun kuivuudessa juroneet siemenet itävät ja juopunut kasvikunta juhlii uutta elämää. Kunpa vain pääsisi sitä katsomaan!

Vuokot kukkivat jo vuodenvaihteessa ensimmäisinä ”kevätkukkina”, kun kuivuus väistyy

Kesämökkireissun matkaliput on jo joulumatkaa muistellessa varattuna, täytyy vaan malttaa odotella suvivirteen saakka.

Siihen saakka,

terveisin

Lissu ja Jykä

 

You may also like...

5 Responses

  1. Ritva-Liisa Kupiainen sanoo:

    Kiitos taas mukavasta joululoman kuvauksesta! Ostin viime kesänä auton lomakodillemme Ravdouchaan, jossa ilman autoa ei pärjää. Tosin ostin auton autoliikkeestä, en yksityiseltä. Veronumero toki tarvittiin, mutta ei minulta mitään todistusta siitä vaadittu, että olen EU kansalainen. Autoliike teki todistuksen siitä, että en oleskele Kreikassa yhtäjaksoisesti yli kolmea kuukautta. Tämä paperi piti käydä henkilökohtaisesti leimauttamassa Hanian kaupungintalolla. Muuten autoliike hoiti kaikki tarvittavat paperit paitsi vakuutuksen, joka piti itse hoitaa. Maksun hoidin siirtona suomalaiselta pankkitililtäni. Pankki piti hyvää huolta rahoistani, seuraavana päivänä tuli puhelu, jossa tiedusteltiin olinko tehnyt poikkeuksellisen suuren pankkisiirron ja olenko Kreetalla. Päivää myöhemmin olin onnellinen auton omistaja ja voin palauttaa vuokra-auton Monzaan, jonka palveluja ennätimme reilun vuoden aikana käyttää toistakymmentä kertaa.

  2. Hannele Juntunen sanoo:

    Kiitos taas mahtavista tunnelmista! Tämä Suomen talvi ja lumen paljous ahdistaa. Ikävissäni katselen joka päivä Kreetan ja Kreikan Webbi kuvia..mitä sinne nyt kuuluu, miltä eri paikoissa nyt näyttää..! Odotan jo niin kiihkeästi huhtikuuta ja Kreetan matkaa, jälleen kerran tunnelmalliseen pääsiäisen juhlintaan, kevään vihreyteen ja alkavaan kesään..!

  3. Lotta sanoo:

    Kiitos tosi mielenkiintoisesta blogissa! Olen Kreetan ja kritikan ystävä.

  4. Leena sanoo:

    Lissu ja Jykä, olipa mukava pitkästä aikaa lukea teidän Kreeta-kuulumisia ja huomata, että teille niin rakkaan Dafnin menetyksestä huolimatta ette ole menettänyt kiintymystänne Kreetaan, sen luontoon ja ihmisiin. Meillä on mieheni kanssa kahden viikon matka varattuna heti kesäkuun alkuun. Kreetasta on tullut myös meille rakas lomakohde, johon vuosittain palaamme. Kaikkea hyvää teille ja vielä kiitos, että jaksatte jakaa Kreeta-kokemuksianne, niiden kautta pääsee itsekin fiilistelemään – sitä kesälomareissua odotellessa 🙂

  5. vuosikreetalla sanoo:

    Kiitos kommenteistanne! Anteeksi, että muutamien julkaiseminen on mennyt ”vähän” myöhään, mutta bloggaamisen varjopuolena on se, että asiallisten kommenttien lisäksi kirjoituksiin tulee hirveät määrät kaikenlaista mainos- ja muuta roskaviestiä. Lukemattomia viestejä on yli 200 000. Onneksi olkoon, olette voittaneet ja päässeet läpi!

    Lissu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *