Aurinko armas

Lido-kahvilan maskotti Ierapetrassa

Lissun syyslomamatka Kreetan kesämökille starttasi sateisesta Savosta lokakuun 12. päivänä. Cara-koira, 16-vuotias puolisokea ja -kuuro vanhus, lähti kahden viikon maaseutulomalle, ellei peräti sohvasurffaamaan, tuttavaperheen luokse. Jykä ja Dafni olivat edelleen Kreetalla puoli vuotta kestävällä reissullaan ja odottelivat kotijoukoista täydennystä: matkaseurana Lissulla oli Iida-tytär, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa mukaan mökkeilemään, kun lopulta muilta kiireiltään ennätti.

Edullisin lento buukattiin Aegean Airlinesiltä, ja siihen kuului Ateenan välilasku. Sitä ennen köröteltiin tutusti junalla Helsinkiin. Juna kulki ajallaan ja lento lähti vain vartin myöhässä. Pilvipeite Helsingin yllä oli paksu ja hämärä häämötti jo maankamaralla, kun kone viiden aikoihin nousi kirkkauteen pilvien yläpuolelle.

Maan varjo nousi hiljalleen idästä pitkin ilmakehän reunaa ja laskeva aurinko punasi pilvet, jotka rakoilivat vain paikoin Euroopan taivaalla. Ateenassa kone oli ottanut kiinni aikataulun ja kaartoi pimenevässä illassa sädehtivän suurkaupungin ympäri ennen kuin laskeutui. Ateenassakin oli satanut hieman, lämpötila oli + 16 astetta.

Iraklionin iltakoneeseessa on aina jotenkin niin kotoinen tunnelma, matkalaisten joukossa ei ole paljon turisteja ja kreetan murre suhahtelee puheissa tunnistettavasti. Kone kiipeää Kreetanmeren ylle ja alkaa saman tien laskeutua kohti saarta, sillä Ateenan ja Iraklionin, Kreetan pääkaupungin, välimatka on vain hieman päälle 300 km. Iraklionin luoteispuolella loistaa kokonainen vuorenrinne valonheittimin valaistuna kuin majakka. Se paljastaa tulijoille aavistuksen saaren profiilista, vaikka korkeimmat huiput piileskelevätkin pimeässä.

Lentokentällä olivat vastaanottokomediaa järjestämässä Jykä ja Dafni-bokseri. Koirulainen tiesi jo, mitä varten kentälle tullaan: joku tuttu sieltä koneesta tulee. Voi rajatonta riemua, kun kaksi oman perheen jäsentä saapui kerralla. Ilonpurkaus huvitti myös kanssamatkustajia, kun iso koira ei tiennyt, kierisikö lattialla vai tulisiko syliin suukottelemaan. Raippahäntä roikui ja suudelmia sateli.

Miljardi tähteä takapihallamme

Aurinkoterapiaa

Kaksi viikkoa auringonpaistetta syyssateiden ja alkavan kaamoksen rajamailla teki hyvää. Suomen kielellä puhutaan auringonpalvonnasta varmaan ihan syystä, kreikaksi auringonottaminen on ilioterapiaa, aurinkohoitoa. Beetakaroteenitablettien syöminen etukäteen ja aurinkovoiteen maltillinen käyttely suojasivat, emme pahemmin palaneet. Iida sai vähän punoitusta käsivarsiin, kun moottoripyöräilimme muutaman tunnin reissun t-paitakelissä. Jykä oli kesän jäljiltä jo lähinnä vanhan kuparipannun sävyinen.

Lämpötilat kipusivat päiväsaikaan kahdenkymmenenviiden tuntumaan, illalla mittari painui kahdenkympin hujakoille. Merivesi kuului olevan 23-asteista. Pikkuisen vilpoista, kun auringon lämmittämän ihonsa siihen kastoi, mutta silti meressä tarkeni hyvin uiskennella. Siis mitä suotuisin lomasää.

Suomesta voisi aivan hyvin olla enemmänkin valmismatkoja Kreetalle syysloma-aikoina. Ei ole enää tukahduttavan kuumaa. Toki sää voi vaihdella. Mekin saimme pienen sadekuuron, mutta se ei riittänyt edes kastelemaan kukkapenkkiä. Pilvi kurottui parina päivänä vuoren päältä kylän ylle, mutta rannalla paistoi aurinko. Pohjoispuolella saarta saattoi parina päivänä olla pilvistäkin, vuorilla todennäköisesti vähän tihkutti.

 

Iraklionin ihmeitä

Kreetan suurimmassa kaupungissa pysäköinti on ollut hankalaa. Yllätyimme positiivisesti, kun päätimme kokeilla uutta pysäköintitaloa, johon pääsee kaupungin muurin vartta kulkevalta kehäkadulta (osoite on Leoforas Plastira 47). Koko päivän parkkimaksu on vain kolme euroa, erittäin kohtuullinen siis.

Plastira Center, Robotic Parking on itse asiassa jättimäinen robotti, joka poimii auton hissiin, kuljettaa kellariin ja palauttaa maan pinnalle maksettua parkkilippua vastaan automaattisesti. Ystävällinen henkilökunta opastaa hissiin ajossa ja auton noudossa. Helppoa! Enää emme kahta kertaa mieti, mihin pysäköimme, kun tulee asiaa Iraklioniin. Ei paikan etsimistä eikä suhaamista ahtailla kaduilla.

Vierailimme Iraklionin arkeologisessa museossa. Iidalla oli juuri meneillään opinnoissa taidehistoriaa, ja oli elämys päästä näkemään mm. Knossoksen freskot, jotka ovat hienosti esillä melko vastikään remontoidussa museossa.

Leijona-suihkulähde oli Iidalle jäänyt mieleen kymmenen vuoden takaiselta Kreetan-reissulta. Silloin tytöt kahlasivat lähteen altaassa eivätkä olisi malttaneet tulla pois. Tällä kertaa viivyttelyä ilmeni vain basaarikujalla, 1866-kadulla, jolta voi tehdä edullisimmat tuliaisostokset.

 

 

 

 

 

 

Azorian minolaiset rauniot

Kävimme katsastamassa yhden Kreetan ja koko maailman vanhimmista oliivipuista, joka sijaitsee kukkulalla Kavousin kylän yläpuolella. Paikalla on pieni taverna, jossa oli paikallisia lounaalla. Itse nähtävyyden ympäristö kuhisi väkeä, mutta meidän lisäksemme niillä muilla oli neljä sorkkajalkaa ja useimmilla sarvet.

Patikoimme puuvanhuksen luota muutaman sadan metrin matkan ylemmäs, missä sijaitsevat Azorian minolaisen kylän rauniot. Kaivaukset ovat edelleen käynnissä alueella. Lisää historiaa paljastuu hiekkakerrosten alta joka käynnin välillä – olikohan tämä nyt kolmas kerta, kun vierailimme huipulla, josta on aivan mahtavat näköalat Agios Nikolaoksen suuntaan.

Pidimme tuttuun tapaa piknikin muinaisen kreetalaistalon raunioissa, ehkä paikassa, jossa tuhansia vuosia sitten joku toinen perhe on murkinoinut. Azoria on ollut asuttu jo neoliittisella kaudella (6000 eaa), kukoistanut myöhäis-minolaisella kaudella 3000-1000 ja ollut asuttu aina 500-luvulle ennen ajanlaskumme alkua.

Kuuntelimme rotkossa raakkuvia korppeja ja kiikaroimme korppikotkia, joita liiteli näkyvillä puolenkymmentä. Vuohenkellot kalkattivat rinteillä ja kilit määkivät emoilleen. Oli edelleen hyvin kuivaa, mutta paikoin kivien välissä pilkotti vihantaa timjamia ja tien varresta saatiin pari kimppua villiä oreganoa kotiin viemiseksi. Hiljaisuus ja ajattomuus lumoavat joka kerran, kun vuorille vaivautuu nousemaan.

 

Vuoristopolut kutsuvat

Jykän ajanvietteenä kesän mittaan oli uusi hankintamme, tai pitäisikö sanoa uusi perheenjäsenemme. Vanha leidi Moto Guzzi Nevada, Jykän uskollinen vuoden 2000-mallinen matkamoottoripyörä, tahtoo olla vähän liian hienohelmainen sorateille, joilla raekoko vaihtelee lentohiekanhienosta aasinpäänkokoisiin lohkareisiin. Niinpä hankimme rinnalle toisen juhdan, Aprilia Pegaso 650:n. Ei sekään juuri Guzzia nuorempi ole, 2004 vuosimallia. Mutta se on enduro, siis tehty maastokäyttöön.

Jykä tiesi jo edullisen pyörän löydettyään, että se vaatii ehkä enemmänkin kuin pientä laittoa, kun myyjäkin laski vikisemättä hintapyyntöä usean satasen verran. Varaosien hankkiminen ei Kreetalla ole Italo-pyörään mikään kynnyskysymys: jos ei Kreikasta löydy, ei Italiakaan ole kaukana. Tilattuja osia joutui kyllä hiukan odottelemaan, koska oli elokuu ja tavarantoimittajat lomilla.

Pegaso riisuttuna

Pyörän moottorin kumiosat olivat haprastuneet ja fuskasivat ilmaa ja sähkökytkennät olivat enemmän tai vähemmän sekaisin. Sytytys temppuili. Monta iltaa Lissu kuunteli Suomessa puhelimessa Jykän innostunutta analyysia siitä, mistä Pegason ongelmien alkulähteet löytyisivät. Eläkkeellä olevan lentokonemekaanikon mieluisinta ajanvietettä on se, mikä jollekulle toiselle olisi painajainen. Pyörä kävi lähes luurankona, mutta lääkkeet ja konstit keksittiin, ja lopulta moottori kehräsi kuin uusi. Kun Lissun loma koitti, päästiin valloittamaan ihan uusia reittejä.

Pyörä taas kuin uusi

Koeajo suoritettiin lähimaisemissa: Agios Ioanniksesta, Koutsounarin yläpuolelta Thriptin rinteiltä, kulkee vanha maantie laaksoon vuoren toiselle puolelle, Kato Horion kylään. Korkealla vuorten satulassa katselimme laskevan auringon suunnassa kaukaisuuteen katoavia Dikti-vuoriston huippuja, joissa erottui sinisten sävyjen kirjo tummasta sinivioletista utuisen helmenharmaaseen. Soratie Profitis Iliaksen pieneltä kirkolta oli paikoin sielua riipaisevan jyrkkäreunainen, mutta Pegaso ja Jykä selvittivät sen varsin vaivattomasti. Lissun osana oli olla mahdollisimman vähän haittana takaistuimella ja vikistä.

Näimme jopa hanhikorppikotkan selkäpuolen ihan läheltä, vain parinkymmenen metrin päästä, kun se tähysteli jotakin liidellen meitä alempana. Vai kävikö se sittenkin arvioimassa, olisiko seuraava ateria parhaillaan saapumassa tarjolle moottoripyöräkyydillä?

 

Kotiinpaluu

Syysloman ohjelmaan kuului myös Jykän ja Dafnin kotimatkan valmistelu. Dafni sai toisen satsin matolääkkeitä eläinlääkäriltä, rokotukset oli hoidettu jo aiemmin. Laivaliput ja hotellit oli varattu. Viimeisen viikon aikana Dafni totutteli taas kuivamuonan syöntiin, raakaravinto ei kuuden päivän reissulla säily.

Apukuski

Kesämökki siivottiin ja oliiviöljyä, viiniä ja hunajaa hankittiin kotiinviemisiksi. Lissu ja Iida olivat matkassa pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, joten nestemäiset ja painavat tuliaiset jätettiin Jykän tuotavaksi. Muun muassa ihanat rantakivet, joita Iida kaksi viikkoa antaumuksella keräili… Lissu otti matkalaukkuunsa puolentoista kilon tahkon graviera-juustoa, joka ostettiin Ierapetran juustokaupasta. Se olisi nopeammin kotona jääkaapissa lentorahdilla.

Lissu ja Iida lähtivät kotiin aamukoneella maanantaina 23.10. ja Jykä ja Dafni ajoivat laivaan kaksi päivää myöhemmin aloittaakseen kotimatkan. Naisväki pääsi perille puolilta öin. Juna seisahtui Pieksämäen paikkeilla radalle, syynä konerikko, mutta puolen tunnin kuluttua päästiin puksuttelemaan jälleen liikkeelle. Kuopiossa oltiin melkein tunti myöhässä aikataulusta.

Kreikka jää taakse: Dafni katselee Patran satamaa, laivan keula kohti Venetsiaa.

Lissun auto seisoi Iidan pihassa lumisena – ja alla kesärenkaat. Kahden viikon aurinkoloman aikana Savoon oli hiipinyt talvi. Kieli keskellä suuta yön selkään, olihan kotiin vielä 50 kilometrin ajelu, onneksi ihan tyhjillä teillä. Lunta alkoi sataa varttitunti ennen kotia, mutta perille päästiin.

Cara-vanhusta aamulla hoitopaikasta hakiessa Lissu sai todeta, että töihin olisi turha yrittää kesärenkailla, sen verran auto luisteli. Eipä auttanut kuin ottaa vielä yksi virkavapaapäivä entisten päälle. Onneksi naapuri lainasi isäntää ja renkaat vaihtuivat vielä samana päivänä.

Jykän kotimatka sujui myrskyn merkeissä. Lissu kuunteli kotona uutisista, miten syysmyrsky raivosi aivan Jykän kintereillä katkoen sähköjä Tsekeissä ja Puolassa. Oli kuulemma pikkuisen tuuli Volvoakin puistellut, mutta muuten kaksikko ei edes tiennyt, että rajuilma oli ollut niin hurja. Tallinnassa lumisaderintama alkoi saavuttaa rannikkoa, kun Jykä ja Dafni odottivat laivaa.

Kotimaassa lunta ja räntää tuprutti jo kunnolla, ja kesärenkaathan Volvossakin tietysti olivat. Onneksi päätiet olivat vielä sulat aina Varkauteen saakka. Oltiin jo pikkutunneilla ja tiet olivat hiljaiset, joten ajella saattoi ihan rauhassa. Lissun helpotus oli suuri, kun puoli kolmelta yöllä ruskettunut reissumies asteli eteiseen. Dafni tervehti Caraa ja molemmat olivat ilahtuneita, kun lauma oli jälleen koossa. Talvi alkakoon! Sen kestää, kun tietää, missä se aurinko odottaa.

 

Lissu ja Jykä (Kuvat pääasiassa Iida Mähösen)

You may also like...

2 Responses

  1. Marketta Wikla sanoo:

    Kiitos ihanasta tarinasta!
    Ierapetra on kiva kaupunki ja siellä tulen vierailemaan usein jatkossakin, koska 2 hyvää ystävää asuu siellä. Τα λέμε!

  2. Kesä-Kreeta sanoo:

    Kiitos eloisasta blogipäivityksestä! Olin tätä jo odotellutkin…