Yhteinen kesänvietto alkoi

Jippiiii! Kalokeriiii! Kesä!!!

Jo joutui armas aika! Suvi suloinen ei oikein näyttänyt olevan Suomeen tullakseen, joten koulujen loppuessa Lissu jo oikein hinkui matkaan. Suomen koti vaihtoi asukkaita, lapset saivat ”kesämökkinsä”, ja Lissu aloitti matkan Kreetan kesäkotiin. Reilu tunti bussissa, nelisen tuntia junassa ja viitisen tuntia lentokonereissaamista Ateenan välilasku mukaan laskettuna. Niin sen siis piti mennä.

 

Jännitystä junamatkalla

 

Juna pysähtyi Lahden paikkeilla asemien välille. Ikävä ilmoitus kajahti matkustajien korviin: ”On tapahtunut henkilöonnettomuus ja jäämme odottamaan pelastushenkilökuntaa paikalle.” Joku oli jäänyt junan alle! Karmeaa sinänsä, että tuollainen osuu kohdalle, hirveä tragedia asianosaisille. Selvää myös on, että sellainen sotkee koko raideliikenteen. Jos yksi juna jää seisomaan radalle, miten muutkaan kulkevat?

 

Noin tunnin verran seisokki kesti, ja Lissu jo soitteli Jykälle Kreikkaan. ”Etpä arvaa, mitä tällä kertaa!” Siinä sai hermoilla ja miettiä, ehtisikö taksilla lentoasemalle nopeammin kuin junalla vai jättäisikö lento. Kuinka kauan pitäisi odottaa, että uusi lento järjestyisi? Missä vaiheessa pitäisi ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön?

 

Lopulta juna pääsi jatkamaan matkaa. Konduktöörit alkoivat kiertää järjestelemässä jatkoyhteyksiä. Rovaniemelle menijät kuulemma saisivat hypätä Oulusta taksiin. ”Lentoasemalle menee Tikkurilasta junia kymmenen minuutin välein. Sinun kyllä pitäisi ehtiä lennolle”, Lissu sai kuulla.

 

Helpotuksesta uskalsi huokaista vasta lähtöportilla. Soitto Kreetalle: ”Kerkeän koneeseen! Tule vastaan!” Lentokin lähti lopulta puoli tuntia myöhässä. Pohjoistuuli kuitenkin siivitti koneen aikatauluun. Ateenan kentällä oli jo hiljaista, kun iltayhdeltätoista Iraklionin koneeseen nousi melkein pelkkiä kreetalaisia suhahtelevasta murteesta päätellen. Tunnelma oli oikein kotoinen, leppoisa ja kiireetön.

 

Lämmin vastaanotto

Lentokenttärakennuksen aulassa vastassa oli melkoisen päivettynyt mies ja vähän hämmentyneen näköinen ruttunaamakoira. Kun Dafni kuuli tutun äänen kutsuvan nimeään, se ei oikein uskonut korviaan. Vasta nuuhkaisu sai vakuuttuneeksi: oma emäntä saapui! Onneksi Lissulla oli jalassa farkut, muuten olisivat kintut ruvella, kun tervetuliaisriekkuminen alkoi. Osansa pusuista sai isäntäkin, sekä Dafnilta että rouvalta. Muita ihmisiä nauratti.

 

 

 

Lentokoneesta ulos astuessa Kreetalle tulijaa tervehtii aina niin omanlaisensa ilmanala! Olipa päivä taikka yö, Kreetan tuoksun tunnistaa. Siinä on mukana meren aromi mutta myös jollain tavalla ”kalkkinen” maan tuoksu. Sama, joka tarttuu vaatteisiin, kun on päivän moottoripyörän päällä tai kävelemässä raunioilla. Ihana lämpö otti syliinsä Pohjolan asukin.

 

Toisinaan suomalaisilta saa kuulla, että he eivät halua etelään, kun eivät tykkää kuumasta. Kyllähän ero onkin suuri, jos lähtee plusmiinus kahdestakymmenestä asteesta, mikä lienee Suomessa keskiverto kesälämpötila. Kun Lissu lähti matkaan, kesä alkoi Suomessakin samoina päivinä, mutta kaksi päivää aiemmin satoi vielä räntäkuuroja. Aamulla kotona piti pukea hanskat käsiin, niin viileää oli.

 

Suomen helle on kuitenkin ihan toisenlainen kuin Kreetan. Suomessa aurinko tuntuu porottavan hirvittävän kuumasti, koska varjon puolelta keho on viileä ja kontrasti on iso. Jos lämpötila kipuaa yli hellerajan, ilma muuttuu kosteuden takia tukalaksi. Ukkoseenhan lämmin yleensä päättyykin. Kreetalla sen sijaan on yleensä aina hyvä hengittää. Olisiko syynä ilman suolapitoisuus?

Parasta on se, että lämpö ympäröi joka puolelta. Vielä iltasella kadut, rakennukset ja rantahiekka huokuvat ystävällisyyttä. Keho tottuu kuumaan ilmanalaan nopeasti, jos ei tee sitä virhettä, että yrittää ilmastoinnilla ja muilla vippaskonsteilla viilentää itseään. Eihän sitä ole pakko kärventää itseään suorassa auringonpaisteessa. Lämpö rentouttaa lihakset ja hellii stressaantunutta kroppaa. Pois suorittaminen ja kiire, niin lämmin tekee tehtävänsä!

 

Tuttua ja turvallista

 

Kreetallakin on ollut pitkä ja viileä talvi ja kevät. Kunnon lämpimät alkoivat oikeastaan vasta kesäkuun ensimmäisellä viikolla, päivisin meillä päin on ollut noin 28 astetta varjossa. Meri lämpeni nopeasti, kun sopiva tuuli toi lämmintä pintavettä rannikolle. Aluksi vesi oli ”Suomi-järvilämmintä”, sitten jo aivan pulikointikelpoista. Kaskaat, nuo kesän mittarit, alkoivat pikku hiljaa käynnistellä siritystään.

 

Muitakin tuttuja ääniä korva tunnistaa. Kevätlintujakin kuulee vielä, peippo laulaa kirkon fiikuksessa ja mustarastaat lurittavat iltaisin. Yöllä kukuvaija-pöllöt piippailevat metsikössä. Koirat innostuvat ulvomaan täysikuuta ja muuten vaan. Kanoilla on asiaa takapihalla, lampaat määkivät kopperoissaan kaiketi ruoka- tai juoma-aikaa, ehkä lypsyäkin. Kuorossa ovat mukana myös autontorvet, jotka aamuin – iltapäivin törähtävät tervehdyksiä, kun työmatkalaiset ohittavat tutut naapurit.

 

Meitäkin tervehditään monelta taholta. Naapurit, ystävät ja tutuksi tulleet asiointipaikat toivottavat tervetulleeksi. ”Kylläpä olet vielä kalpea”, Lissu saa kuulla. Ei passaa kiirehtiä rusketusta, kyllä se väri väkisinkin tarttuu. Hyvänä apuna on beetakaroteeni, jota olemme tottuneet napsimaan pari viikkoa ennen reissua ja vielä jonkin aikaa senkin päälle. Tuntuma on, että sen avulla iho saa väriä nopeasti eikä pala helposti. Auringossa ei tarvitse olla kovin kauan ruskettuakseen, ja hyvä niin.

 

Mitä järkeä oikeastaan on lotrata päälleen aurinkovoidetta ja sitten mennä käristämään itseään auringon alle? Voide hidastaa ruskettumista ja auringossa ollaan aina vaan kauemmin alttiina säteilylle. Toki voiteella voi suojata itseään, jos jostakin syystä joutuu olemaan auringossa kauemmin. Toisaalta tuntuu, että kyllä pitkän pimeän jälkeen valoa suorastaan janoaa. D-vitamiinipurkki joutaa odottaa ensi talvea, merestä ja kuumasta hiekasta nautitaan sopivina annoksina. Toivottavasti terveydeksi.

Ensimmäisen viikon pakollisiin kuvioihin kuuluvat tiettyjen makumuistojen virkistämiset siinä kuin ystävien tapaamisetkin. Jiros pita onnistuu olemaan täydellinen: possu mehevää ja juuri sopivasti paistunutta, sipuli raikasta mutta ei väkevää pehmeässä jugurtissa ja perunatkin ihan hyviä, vaikka eivät nämä kotona paistettuja päihitäkään. Frappé-jääkahvi nautittuna kahvilassa meren äärellä viilentää ja virkistää. Torilta napataan mukaan kirsikoita, nyt on niiden aika. Naapuri on pitänyt meidät aprikooseissa, niitä ei tarvitse lähteä ostamaan.

 

Torilta tuodut hunajamelonit tuoksuvat keittiössä, alkavat kypsyä. Kaupassa appeliinimehumylly pyörii, mukaan poimitaan aina pari pulloa. Ja viiniä! Kreetalainen viime satokauden pehmeä punaviini, kauppiaan suoraan tynnyristä muovipulloon pakkaama, löytää tiensä ostoskoriimme muiden päivittäisostosten ohella. Täällä kun ei tarvitse erikseen pitkäripaista ovea narauttaa. Kun Jykä virittää tulet pallogrilliin, punainen juoma maistuu taivaalliselta possuvartaiden, suvlakien, kanssa. Seuraksi munakoisoa ja paprikaa. Jos mieli tekee vähän valmiimpaa ja vahvempiaromista viiniä, ihan mahtava on  T’oploun luostarin luomupunkku. Vaatimattomassa 10 litran hanapakkauksessa lähikaupasta.

 

Joistakin rutiineista voisi luopua

 

Kotoisa tunnelma syntyy tutuista asioista. Jotkin toistuvat tapahtumat nyt voisi pikku hiljaa jättää vähän vähemmälle, kuten nuo matkaan lähdön niin sanotut yllätykset, joista alkaa jo seikkailunmaku karista.

Samoin täällä päässä rengasrikot. Jo ennen Lissun tuloa Jykä ennätti ajaa Volvon eturenkaat uusintakuntoon kohtaamisessa maaseututiestä törröttävän vesiputken kanssa. Mutta vielä piti poimia ruuvi takarenkaaseenkin.

 

 

 

Saimme ihailla komeaa ukkosta puolivälissä kesäkuun ensimmäistä viikkoa. Pilvirintama vyöryi mereltä ja salamointia kesti läpi yön. Jyrinää tuskin kuulikaan, vaikka salamat risteilivät yli koko taivaan. Nämä etelän ukkoset ovat enemmän upeita kuin pelottavia. Ukkonen ei, kuten Suomessa, myöskään vie kesää mennessään.

Sadekuurot sen sijaan toivat anteliaasti roskaa teille, ja jossakin sattui olemaan ruuvi juuri meitä odottamassa. Jykä huomasi sen, kun seuraavana aamuna pesi sateen täplittämää autoa.

Rengasliikkeen Manos nauroi ja puisteli päätään, kun näki meidän tulevan pihaan vararengas alla. Mikäs siinä, työ sujui juttelun lomassa ripeästi. Olimme vähän kiireissämme, joten kahvin juonnit sovittiin seuraavaan kertaan. Sehän ihan varmasti tulee!

 

Terveisin Kreetalta Jykä, Lissu ja Dafni-bokseri